torstai 1. huhtikuuta 2021

Alkaa tuntua

Yö kääntyy jo aamun puolelle. Kello tulee kohta kolme. Nukkumisesta ei kipujen vuoksi tullut mitään, joten päätin aloittaa päivän. Laitoin musiikin soimaan taustalle. Ehkä vielä aamunkoitteessa saan nukutuksi muutaman tunnin, tai sitten en. Tulevan päivän suorituskyvystä tämä on joka tapauksessa pois. Nyt juon kuitenkin aamukahvin, syön puuron ja marjat. Samalla on hyvä kirjoittaa. Tämähän on melkein nostalgista. En ole pitkään aikaan kirjoitellut yötä myöten. 

Huomaan, että myös moni muu pieni asia on painottunut elämässäni eri tavalla kuin ennen. Yksi pieni suuri myllertäjä on puolitoista vuotta sitten hankkimani koira. Se on vaikuttanut kokoaan enemmän ajankäyttööni. Kirjoittaminen on yksi suurimmista menettäjistä. Se on vaikuttanut myös blogin päivitystahtiin. Siihen on toki vaikuttanut myös muut asiat. Ainakin se, että asiat ovat olleet jotenkin paremmin järjestyksessä kuin ennen, ja ajatukset on suuntautuneet sairauden sijasta enemmän elämään.

Myös alun hämmennys diagnoosin löytymisestä on vaihtunut hyväksymiseen. Siinä onkin mielenkiintoinen näkökulma, sillä vaikka sairauden olemassa olo on tietysti elämäni alusta lähtien ollut täysin selvää, niin diagnoosi ja sitä myötä selityksen löytyminen tälle kaikelle oli pysäyttävää. En vaan huomannut sitä kaiken keskellä. Tämä näkymä avautuu minulle vasta nyt kun katson viimeistä kuutta vuotta taaksepäin. Kaiken selvittelyn ja leikkausten tiimellyksessä en ehtinyt tunnistaa hämmennystä, mutta uskon kirjoittamistarpeen kummunneen enimmäkseen juuri siitä.

Nyt taustalla hiljaa soiva musiikki kuulostaa hyvältä. Lohdulliselta. Tälle kuuntelemalleni soittolistalle kappaleet ovat valikoituneet kauniin pehmeiden sävelien ja toisaalta myös puhuttelevien sanoitusten vuoksi. Näiden kuuntelu vaatii tietynlaista mielentilaa. Huomaan, että myös musiikin kuuntelu on yksi niistä pienistä asioista, jotka ovat kokeneet huomattavia muutoksia. Tämä on tänä vuonna ensimmäinen kerta kun kuuntelen musiikkia. Ensimmäinen! Joskus aiemmin, oikeastaan koko aikuiselämäni ajan, musiikki on ollut iso päivittäinen osa. 

On jännä miten elämä on viihteenkin osalta muuttunut niin paljon. Ei enää lainkaan tai juuri lainkaan televisiota, kirjoja, lehtiä tai musiikkia. Vähemmän kirjoittamista. Nämä kaikki on ennen vieneet leijonan osan vapaa-ajastani. Tilalle on tullut ulkoilu ja pakolliset pallopelit tms. koiran kanssa, myös koiran turkinhoito ja muut hoitotoimenpiteet ovat aikaa vieviä. Erityisesti näillä kömpelöillä käsillä ja olemattomilla käsivoimilla. Näiden lisäksi äänikirjat ovat ehkä suurin ajankäyttäjä. Niitä kuuntelen paljon päivittäin. Ei se lukemista vastaa, mutta olen kiitollinen, että äänikirjat on lyöneet itsensä läpi juuri tässä vaiheessa, kun en enää pysty lukemaan kirjoja. Yhä useampi kirja ilmestyy myös äänikirjana.

Muuten elämäni täyttää lukuisat käynnit eri vastaanotoilla. Sairaus on siis monella tapaa läsnä kaiken aikaa, vaikka se nykyisin näyttäytyy tasaisena jatkumona. Juuri nyt olen tosin terapioiden tarpeessa, sillä päätöstä terapioiden (fysio-, allas- ja toimintaterapiat) jatkosta ei ole vieläkään Kelasta tullut. Hakemus lähti tammikuussa. En ymmärrä. Erityisesti fysioterapian puute alkaa jo tuntua. Hyvänä esimerkkinä on tämä tämänhetkisen kiputilanteen räjähdys. Tälle päivälle tilasin, itse maksaen, ajan fysioterpeutilleni. On pakko tehdä jotain niskalle ja selälle. Kivut säteivät käsiin, jalkoihin ja päähän.