tiistai 23. helmikuuta 2021

Kyynärpäästä eteenpäin


Kyynärpään tekonivelleikkauksen uusinnasta on nyt kulunut noin kaksi ja puoli kuukautta. Toipuminen on edistynyt hyvin. En tiedä miksi olen yllättynyt, mutta tämä on sujunut paljon paremmin kuin uskalsin toivoa. Ensi alkuun kyynärpää näytti toivottoman vinolta. Muistin kuitenkin, että olin säilyttänyt ensimmäisen leikkauksen jälkeen käytetyn yölastan (kerrankin on hyvä olla hamsteri). Lastan tarkoitus oli suoristaa kättä. Jostain syystä sellaista ei tällä kertaa tehty, mutta ei tosiaan hätää, sillä kun avustajan kanssa pengottiin pitkään varastokopilla, niin tuki löytyi (ja tuli todettua, että kopilla olisi tarvetta inventaarioon, hävitykseen ja järjestykseen). Muutaman viikon ajan viritin lastan uskollisesti käteeni öiksi. Se oli silmin nähden hyvä taktiikka. Olen saanut käden niin suoraksi kuin sen on mahdollista mennä. Siihen jää ojennusvaje, mutta käden käyttöä se ei häiritse, joten tulos on siltä osin hyväksyttävä.

Kahden kuukauden kohdalla oli jälkitarkastus. Käsi kuvattiin, ortopedi teki tarkastuksen ja toimintaterapeutti teki mittauksiaan. Röntgenkuvassa kaikki näytti hyvältä. Jopa olkavarteen laitettujen luupankkiluiden luutuminen oli lähtenyt hyvin käytiin (jihaa!). Luutumisosuus aiheutti alussa eniten epäluuloa, kun muistin miten huonosti lonkat aikoinaan luutui. Ne kestivät silloin pitkästi toista vuotta, mutta nyt siis tilanne näyttää valoisammalta. Onhan se kerrassaan mukavaa, että asiat sujuvat.

Sen sijaan käden voimat on hyvin heikolla tasolla. Nyt sain luvan viiden kilon rasitukseen. Se on voimassa joka suuntaan (eli nostoon, kantoon, työntöön tai vetoon) ajasta ikuisuuteen, joten niillä rajoilla on pärjättävä. En kyllä juuri viittä kiloa enempää missään normaalisti tarvitsekaan (ehkä kuntosalilla, jos sinne vielä joskus eksyn, olisi voinut olla tarvetta isompaan vastukseen). Juuri nyt viisi kiloa on ihan liikaakin, sillä muut viat ja vaivat estävät sellaiset määrät. Yksi tähän liittyvä huoli on kyynärsauvojen käyttö. Tulen varmasti jossain vaiheessa tarvitsemaan kävelyn apuvälineitä, mutta viittä kiloa enempää kyynärpäälle ei sovi laskea, joten kyynärsauvat ei taida sopia. Mutta se on tulevaisuuden murhe, jota ei tarvitse vielä märehtiä, sillä nykyisiäkin on ihan tarpeeksi.

Yksi suurimmista on tietysti olkapään tilanne. Käden toiminnallista kokonaisuutta ei niin valtavasti parantanut se, että kyynärpää tuli parempaan kuntoon. Olkapäässä on kipua, särkyä ja huomattavaa rajoitetta liikkeessä. Se ei nouse aktiivisesti hartiatason yläpuolelle. Siinä on varmaan seuraava kohde jollekin toimenpiteelle. Konservatiivista hoitoa on nyt jatkettu jo kaksi puoli vuotta. Nyt olen voinut vähän paremmin kokeilla erilaisia kevyitä liikkeitä olkapäälle, kun kyynärpää sen sallii, mutta ei. Harjoitteiden tuottamassa kivussa ei ole mitään sellaista, joka vihjaisi niiden parantavan asiaa. 

Jälkitarkastuksessa ortopedi otti puheeksi olkapään, vaikka ei siis ole olkapään hoitava lääkäri. Hän sentään ymmärtää (tai myöntää), että olkapäässä on ongelma. Samaa ei ole aina voinut sanoa kaikista muista. Hyvä, että asia tuli puheeksi, sillä tk-lääkärin kanssa oli myös keskustelua olkapään tilanteesta. Sovittiin siellä, että yritän kyynärpään jälkitarkastuksessa selvittää olkapään hoitotilannetta. Lähinnä siis sitä, että onko minulla olemassa kesken oleva hoito vai tarvitaanko uusi lähete. Ortopedin kanssa sovittiin, että olkapään asiaan palataan toisessa jälkitarkastuksessa, joka ottaa paikkansa puolen vuoden kohdalla leikkauksesta eli kesäkuussa. Silloin pallo heitetään olkapääortopedien suuntaan.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Käsikirurgi


Uusi aluevaltaus. Viime viikolla oli ensimmäinen (mutta kenties ei viimeinen) ja varsin valaiseva käynti käsikirurgin vastaanotolla. Sitä käyntiä on puuhattu ainakin kolme vuotta. Oikean käden rystynen loksahtaa jokaisella siirrolla ja peukalon tyvinivel on ajoittain hyvinkin kipeä. Ainoan toimivan käteni kaksi tärkeintä sormea ovat hiljalleen muuttuneet vaivalloisemmiksi käyttää. Välillä ovat jopa pois pelistä kokonaan. Tuet auttaa kipuihin, mutta vaikeuttavat samalla käden käyttöä.

Parisen vuotta sitten sain yksilöllisen sormituen. Sen suunnitellut toimintaterapeutti suositteli jo silloin käsikirurgin arviota. Menin siis terveyskeskukseen hoitamaan asiaa. Käsi kuvattiin ja lääkäri lupasi tehdä lähetteen, mutta ei sitten tehnytkään. En silloin jaksanut ajaa asiaa, kun on ollut kaikenkarvaista leikkausta ja toipumista vähän väliä. Jäin kai odottelemaan rauhallisempia aikoja. Sellainen tuli alkuvuodesta 2020. (Siis ennen kuin tiesin, että kyynärpää on leikattava uudelleen.)

Aloitin jonottamalla tk-lääkärille. Tehtiin taas röntgenkuvaus ja ENMG. Niihin meni aikaa kuukausia. Korona ilmeisesti hidasti jonoja. Viimein päästiin vaiheeseen, jossa lääkäri teki lähetteen. Se ehti olla käsittelyssä pitkän aikaa ennen kuin minulle selvisi, että se oli tehty lähimpään keskussairaalaan. Vihelsin pelin poikki. Lähete siirrettiin Tyksiin, koska haluan, että kaikki Larsenin syndroomaan kuuluvat hoidot tehdään siellä keskitetysti. Niin on helpompaa. Siitä jonotus uudelleen käyntiin ja viimein siis tuo odotettu käsikirurgiaika.   

Kuinka ollakaan, ainoa kirurginen hoitovaihtoehto rystysen sijoiltaanmenoon on luudutus. Sinne haihtui siis hellimäni kuvitelma siitä, että joku pieni jänteen rapsutus olisi parantanut ongelman, ja olisin päässyt eroon tuosta metallihärpäkkeestä (voi sitä tietysti sormiortoosiksikin kutsua) kädessäni. Tyviniveltä ravistelee nivelrikko, jonka aste ei vielä ole leikkaustasolla. Sen kanssa on vaan pärjättävä.

Käsikirurgi kyllä pyöritteli vaihtoehtoja. Kertoi kysyttäessä miksi esim. tekonivel ei tule kohdallani kysymykseen. Se vaatisi toimivat nivelsiteet, joita minulla ei ole. Eikä sorminivelissä käytettävät proteesit ja niiden käyttöikä yms. kuulostaneet muutenkaan vakuuttavilta. Kirurgi mietti myös mahdollisuutta kiristää ympäröiviä kudoksia, mutta rystysen tutkimus paljasti monisuuntaisen epävakauden, joten ei mitään mahdollisuutta kiristyksiin. 

Rystysen sekä ylipäätään sormien ja ranteen luut ovat dysplastisia (epämuotoisia) kuten Larsenin syndrooman (luustodysplasia) sairaudenkuvaan hyvin sopii. Rystysen luusto on tietysti aina ollut viallinen, ja silti sormi on toiminut suurimman osan ikääni ihan hyvin. Tätä sitten ääneen ihmettelin. Kirurgi selitti pitkästi miten ikääntyminen sen aiheuttaa. Ahaa. Hiljaa mielessäni mietin, että jos sama löystyminen tapahtuu, iän karttuessa, muihinkin sormiin, niin edessä on vielä vaikeita aikoja.

Joka tapauksessa nyt on mietittävä seuraavaa siirtoa. On minun päätettävissäni, että luudutetaanko rystynen nyt vai ei. Käsikirurgin suositus oli yrittää vielä pärjätä tukien ja lastojen avulla, jolloin ei tarvitsisi ottaa haavatulehduksen tai muun leikkauskomplikaation riskiä. Itsekin olen taipuvainen yrittämään pärjätä vielä, mutta eri syistä. Asiahan on niin, että jos oikeaa kättä käydään leikkaamaan, niin se on merkittävän ajan pois käytöstä eikä vasen pysty tällä hetkellä edes perushygienian suorituksiin. Olisin siis toipumisajan kädetön ja ison avun tarpeessa. Se hirvittää.

No, minulla on tämän lähetteen puitteissa puoli vuotta aikaa päättää. Rystystä ei luudutettaisi täysin suoraksi vaan lähes 45 asteen kulmaan, jolloin peukalon ja etusormen pinsettiote edelleen mahdollistuisi, mutta siinä rystynen sitten jököttäisi ajasta ikuisuuteen samassa asennossa. Luudutuksiin ei tosiaan kannata suunnata suinpäin ja harkitsematta. Aion punnita hyötyjä ja haittoja tarkkaan. Jossain vaiheessa tuo leikkaus on tehtävä, sillä sormi on jo nyt vaikeasti käytettävä ja leposärkyäkin siinä esiintyy. Ehkä silti olisi kiireellisempää hoidon tarvetta. Vasen olkapää nyt ainakin....