maanantai 25. toukokuuta 2020

Ei lähelle vaan kauas


On kulunut pari viikkoa leikkauspäätöksestä. Olen sopeutunut tilanteeseen. Alkuun ajattelin, että leikkaus olisi parempi suorittaa vasta kesän jälkeen, jotta koko kesä ei mene pilalle toipilaana ollessa, mutta olen muuttanut hiljaista toivettani. Se oli lyhytnäköistä ajattelua. Mukava kesä oli mielessä vähän kuin hyvitykseksi monella tapaa hankalan kevään jälkeen. Tärkein syy mielenmuutokseen on kuitenkin se, että kyynärpää on todellakin kipeä eikä sen toiminta ole parantumaan päin. Lisäksi fysioterapeutilta tuli huolestuttavaa viestiä siitä, että selän toisen puoliskon lihaksissa alkaa näkyä yhä suurempaa puutosta lihasmassassa. Tämä johtuu käden olemattomasta käytöstä.

Tilanne on siis karkaamassa käsistä. Voisin kuvitella, että tuo vaikeuttaa asennonhallintaa kokonaisuutena ja johtaa laajeneviin ongelmiin selän kautta koko kehoon, mutta asiat on otettava kerrallaan. Juuri nyt ensimmäinen askel on korjata viallinen kyynärpään tekonivel. Eikä siinä kannata aikailla yhtään enempää kuin on pakko. Sen jälkeen toivon, että olkapään asiaan otetaan uutta otetta, sillä tällaisena tilanne ei voi jatkua. Täytyyhän hoitavan tahonkin (ortopedien) ymmärtää, että ongelmat eivät ole vain paikallisia, vaan hoitamattomina ne ketjuuntuvat ja tulevat yhä vaikeahoitoisimmiksi. Tästä samasta lyhytnäköisyydestä on lukuisia esimerkkejä. Myös muita kuin suoraan niveliin liittyviä.

Käytännössä voi silti käydä niin, että saan pitää kesäni, sillä haava-asiaan ei näillä näkymin ehdi tulla ratkaisua. Patologin vastaus tuli eikä kasvaimesta onneksi näkynyt jälkeäkään. Kyseessä on vain krooninen haava. Se suljetaan uudelleen toimenpidepoliklinikalla. Aikaa tuolle toimenpiteelle ei vaan taida löytyä tarpeeksi ajoissa. Yritin selittää tilannetta kirurgille, mutta en usko viestin menneen perille. Hän ehdotti, että sulkemista voidaan toki siirtää, ja tehdä se sitten tekonivelleikkauksen jälkeen. Se ei kuulosta oikein hyvältä. Ensinnäkin haava olisi avoinna, vaikka edellytyksenä on ehjä iho. En tiedä miten paljon noita sääntöjä voidaan venyttää. Toiseksi haavan hoitaminen kävisi minulle mahdottomaksi leikatulla kyynärpäällä.

Oikeastaan koko hoitoani leimaa tuo sama lyhytnäköisyys, johtuen siitä, että kukaan ei pysty pitämään kokonaisuutta hallinnassa. Pelkästään kivunhoidosta puuttuu kontrolli, ja sitä leimaa kaikenlainen kiinnostuksen puute tehdä siihen tarvittavia muutoksia. Minusta pitkäaikaista, elämän kestävää, kipua ei pitäisi hoitaa näin leväperäisesti. Se kaipaa suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta. Sinulla on jo kaikki käytössä tai jotain muuta vastaavaa, sanoi eräs lääkäri. Väite on järjetön. Oikeasti sanoma oli jotakuinkin niin, ettei minulla ole aikaa tai kiinnostusta sinun kivuillesi.

Mietin esim. paineen tunnetta rintakehällä, joka tuli seurakseni vuonna 2016 (polvien tekonivelleikkauksen jälkeen). Siihen ei ole otettu mitään kantaa. Olen kärsinyt tukalasta olosta, kunnes kuntoutusosastolla tänä vuonna lääkkeisiini lisättiin uusi tulokas, joka on suurimmalta osalta ratkaissut tuon ongelman. Kyllä vähän suututtaa (tai jopa katkeroittaa), että olen kärvistellyt tukalan vaivan kanssa ihan turhaan monta vuotta. Olen kuitenkin samalla onnellinen siitä, että saan taas haukottua happea kunnolla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Asetetaan leikkausjonoon


Istuin lääkärin huoneen tuolilla odottelemassa näytteenoton alkua. Tarvikkeiden noudon aikana kuuntelen vähän lamaantuneena kun lääkäri sanelee tekstin joukkoon tutun lauseen: "Potilas asetetaan leikkausjonoon". Suhtauduin aiemmin kuulemaani viestiin tyynesti. Näitä sattuu -asenteella. Siitä huolimatta istun nyt, vastaanottoa seuraavana yönä kello 2:26, kirjoittamassa tätä uusinta lukua tarinaani eikä uni ole tullut silmään. On myös tavanomaista hankalampi kipuyö, joten sekin valvottaa. Harkitsen jo päivän aloittavaa aamukahvia, mutta ennen kuin ehdin, kiipesi koira nukkumaan syliini. Ihailtavat unenlahjat. En raaski häiritä. Lohduttava pikku karvakerä ja samalla lämpöpakkaus särkeville jaloille.

Tunnen huolta ja uupumusta ketjuuntuvista takaiskuista. Mieli painuu maahan kun ajattelen taas uutta leikkausta, ja ennen kaikkea siitä toipumista. Se tulee olemaan ainakin parin tai ehkä kolmen kuukauden mittainen taival. Jos kaikki menee hyvin. Eikä ongelmakäsi kuntoon tule tuon kolmen kuukauden jälkeen. Tässä kohdassa ajatuskulkua iskee todellisuus, jota en jaksa positiivisuudeksi kääntää. Miten ihmeessä pystyn kuntouttamaan käden, joka on valmiiksi heikko? Tunnetusti se on leikkauksen jälkeen entistä heikompi. Olisin halunnut päästä korjausprosessissa eteenpäin, mutta nyt palataan korjaamaan jälkiä.

Kyynärpään tekonivelen vuositarkastuksessa, joka siis todellisuudessa otti paikkansa noin puolentoista vuoden kohdalla, kävi vääjäämättömästi ilmi, että tekonivel on irti. Syy siihen on epäselvä. Kyynärpäästä yritettiin saada nivelnestettä, jotta mahdollinen infektio olisi saatu selville, sillä se olisi voinut tekonivelen näin aikaisessa vaiheessa irrottaa. Vaan verisuonien lisäksi myös niveleni kieltäytyvät luovuttamasta pisaraakaan omistaan. Hieman epämukava tutkimus, kun piti useampaa kohtaa ronkkia, mutta tulos oli tavallaan ihan hyvä, sillä se todennäköisesti tarkoittaa sitä, ettei siellä tulehdusta ole. Asia varmistetaan tietysti vielä leikkauksessa.

Yritin ehdottaa, että olkapäälle olisi tehty ensin jotain. Ajattelin siis juuri kuntouttamista. Sijoiltaan olevalla olkapäällä uuden kyynärpään tekonivelen kuntoutus on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tekonivelistä ei tule hyvää lopputulemaa ilman tuota vaihetta. Vaan ei. Korjausleikkausta ei voi siirtää. Päinvastoin, se tehdään niin pian kuin mahdollista. Irronneen varren pää painaa luuta ja sisältää riskin siitä, että käsi menee poikki. Voin kuvitella, että sitten se vasta hankalaa olisi.

Suunnitelmana on siis vaihtaa tekonivel vielä ennen kesätaukoa eli ensi kuussa. Vaan onhan tässä muttia matkassa. Haava. Sattuipa silmääni valmistautumisohjetta selatessa, että ihon on oltava ehjä. Ei muistanut edes mainita koko ongelmasta. Hups. Lisäksi edellytyksenä on, että hampaissa ei ilmene mitään isompaa korjaustarvetta. Lähdin siis vastaanotolta mukanani tekonivelleikkaukseen valmistautumisohjeet. En voi kuitenkaan sanoa olevani täysin yllättynyt, sillä kyynärpään kipu on kertonut, ettei kaikki ole kunnossa. Mitäköhän sitten, jos niskassakin olisi leikkaustarvetta? Ilman muuta kasvainkin haluttaisi leikata pois nopeasti, sillä mitä pienempi se olisi, sitä vähemmän tervettä kudosta jouduttaisiin poistamaan. Se olisi jo hieman liian ilkeää peliä elämältä.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Joku syy on oltava

Kasvaimen leikkauksesta on nyt aikaa yli viisi kuukautta eikä osa leikkaushaavasta suostu menemään kiinni. Välillä se kasvaa vähän isommaksi ja sitten taas pienenee. Olen enemmän kuin hiukan kyllästynyt laastaroimaan niskaa. Se on niin hankala paikka. Peiliä käyttämällä yritän saada lapun kohdalleen. Käsien rajoitukset tekevät vielä oman haasteensa. Enpä olisi uskonut, että siitä tulee tällainen ongelma, kun ei koskaan ole ollut mitään vaikeutta haavojen paranemisen kanssa.

Olen aina aika ajoin käynyt näyttämässä haavaa terveyskeskuksen hoitajille, ja kuntoutusosastolla haavan näki myös pari lääkäriä. Kaikkien yksituumainen mielipide on, että se on niin hyvännäköinen haava. On se; ei näytä tulehtuneelta eikä erityisen syvältäkään (enää). Muutama viikko sitten päätettiin, että siitä on kaikesta huolimatta otettava näyte. Näin tehtiin, mutta tulos oli juuri niin puhdas kuin haava näyttääkin. Lopulta päädyin pika-ajalla terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, kun haava tuntui taas kasvavan. Lääkäri päätti informoida leikannutta yksikköä haavan tilanteesta.

Lopulta sain vähän etuajassa ajan puolen vuoden kohdalle muutenkin suunniteltuun kontrolliin. Kirurgi oli heti sitä mieltä, että ei ole normaalia, että haava on edelleen auki. Joku syy on oltava, kuten hän asian ilmaisi. Haavasta otettiin koepala, joka menee nyt patologin tutkittavaksi. Tulosten tultua päätetään jatkotoimista. Yksi vaihtoehto on kasvaimen uusiutuminen. Se ei olisi mitenkään harvinaista sen tyyppisessä kasvaimessa, joka minulta leikattiin. Jos näin olisi, niin sitten se tarkoittaisi uutta leikkausta. Jos taas tulos on kasvaimen osalta puhdas, niin sitten haava voidaan hoitaa polikliinisesti. Käsitin, että avoin kohta suljettaisi uudelleen.

Jälkimmäinen vaihtoehto jättäisi luultavasti siistimmän arven kuin nykyisen haavan umpeutuminen. Jos nyt haluaa ajatella sellaista merkityksetöntä yksityiskohtaa. Ja jos olen ymmärtänyt tuon hoitovaihtoehdon oikein. Tärkeintä on, että haavan ongelmaan on vihdoin tulossa ratkaisu. Itse toivon tietenkin ratkaisua, joka ei vaadi leikkaussalia. Toipuminen on aina niin vaivalloista, vaikka tässä tapauksessa ei olisi kysymyksessä mikään iso kasvain, sillä ei tuolla alueella pysty tunnustelemalla mitään kasvia tuntemaan. Olen siis toiveikas, että pääsen kesään ilman laastaria.