Harkitaan leikkausta

Ortopedi soitti sovittuna päivänä. Tiedän, se olisi melkein huutomerkin arvoinen asia, mutta päädyin pisteeseen. Yleensä saa turhaan odotella soittoja, mutta tämä asia hoitui nyt yllättävän tehokkaasti. Puhelun aiheena oli olkapääni, joka on kyynärpään leikkauksen jälkeen ollut koko ajan pari senttiä pois paikaltaan. Se aiheuttaa rasitetta pehmeille kudoksille, jotka venyvät ja löystyvät entisestään. Sen huomaa hyvin lisääntyneestä leposärystä, ja ehkäpä koko käden hermosärkykin on siitä johtuvaa. Tai sitten se johtuu jostain muusta, vaihtoehdoistahan ei ole pulaa. Toinen olkapää on jo pitkään ollut se oireellisempi, mutta nyt kun olat särkevät yhdessä, niin öistä on tullut liian usein valvottavia. Univajetta jää. Se tuntuu paitsi jatkuvana väsymyksenä niin myös kyvyttömyytenä tarttua lääkkeettömiin kivunhoidon menetelmiin. Muutenkin yhä vielä vaan jatkuu huonompi jakso kipujen suhteen. Sitkeää sorttia tällä kertaa.

Olkapääni ongelma oli tosiaan ollut laajemmassa keskustelussa - ihan niin kun ortopedi lupasi sen viedä. Osallistujat näyttivät etenemiselle vihreää valoa. Niinpä tilanne on nyt se, että "voidaan se leikatakin". Olkapään tekonivel on siis todellisessa harkinnassa vuosia ennen aikojaan. Mitään päätöstä tai aikataulua leikkaukselle ei kuitenkaan ole. Olkapäästä otetaan nyt ensin kiireellisenä magneettikuva. Aika kuvaukseen tulikin todella nopeasti, se on jo ensi viikolla. Joskus asiat etenevät niin nopeasti ettei tahdo ehtiä kalenteria päivittämään samaan tahtiin. Viime aikoina on ollut paljon muutoksia aikatauluissa, mm. terapioita on siirretty tai vaihdettu niin usein, että alkaa olla todellinen uhka siitä, että olen oikeassa paikassa väärään aikaan. Tai sitten päinvastoin, mutta kuva-aika on kuitenkin hyvin muistissa. Sen perusteella suunnitellaan jatkot olkapäälle.

Puhelun päätteeksi kysyttiin jopa, että onko tarpeeksi kipulääkkeitä! Nyt kyllä laitan huutomerkin. Se kysymys menee suoraan ihmeiden kirjaan, sillä enpä muista, että kukaan heistä olisi koskaan tuota kysynyt, vaikka olen nähnyt monia, ja vaikka on ollut aika outoja ja näyttäviä ongelmia, ja kipujakin nivelissäni. Kivunhoito on aina tapahtunut jotain muuta kautta. Automaattisesti vastasin, että pärjään niillä mitä on, mutta eihän se oikeastaan ole totta. Päinvastoin, on ollut hallitsemattomia kipuja niin olkapäässä kuin muuallakin, mutta eivät ne oikeastaan ole helposti ratkaistavissa lääkkeitä lisäämällä. Lääkekokonaisuuden muuttaminen vaatisi koko tilanteen arviointia. Ehkä pyrin jossain vaiheessa terveyskeskukseen, sillä tuosta usein parjatusta paikasta olen saanut viimeisen vuoden aikana varsin hyvän ja yritteliään (ja apteekkia usein hämmentäneen) kivunhoidon.

Kaularangan nykytila

Vähän vajaa vuosi sitten tehtiin kaularangan ylimmäisten nikamien luudutus takakautta leikaten. Luudutukseen käytettiin keinotekoista luusiirremateriaalia, ruuveja, koukkuja ja tankoja. Sanalla sanoen fiksaatiomateriaalia. Toipuminen on sujunut alun vaikeuksien jälkeen pääsääntöisesti hyvin. Varsinkin sen jälkeen kun kolmen kuukauden mittainen kaulurin käyttö päättyi. Olen sopeutunut kaularangan liikkeen rajoituksiin. Vaihtelevia kipuja niskassa ja päässä on edelleen, ja varmasti tulevinakin aikoina. Niska lonksuu ja kolisee, mutta neurokirurgin mukaan tämä on aivan normaalia. Asia selvä. Niskan lihakset ovat kestojumissa ja lihasrelaksantteja olen joutunut käyttämään koko ajan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Juuri nyt taas säännöllisesti. 

Tällä viikolla oli vuosikontrolli eli otettiin röntgenkuvat ja sen jälkeen oli aika neurokirurgille. Oli oikein jouhevasti sujunut käynti. Kuvat näytti harjaantumattomaan silmääni siisteiltä, ja fiksaatio pienemmältä paketilta kuin muistikuvissani. Olen vain pari kertaa aiemmin nähnyt kuvat ruudulta. Ruuvit, koukut ja tangot ovat neurokirurgin mukaan hienosti paikoillaan, mutta "siirremateriaali on ollut paremminkin nähtävissä". Se on ehkä vaan vetäytynyt kokoon tms.. En tiedä kuuluuko sen tehdä niin vai ei, mutta ehkä ei kun tuosta erikseen mainittiin. Luutumisesta ei enää puhuttu, joten oletan kaiken olevan ihan kunnossa. Neurokirurgin mielestä pääasia on, että olevat vaivat ovat siedettävällä tasolla. Olen samaa mieltä. Vaivat ovat tosiaan siedettäviä, vaikka viime aikoina on ollut taas vaikeampaa. Ainakin tänään kaikki on kuvissa jokseenkin kohdallaan.

Kun nyt tilaisuus sopivasti kohdalle sattui, niin kysyin myös niskassani olevasta möykystä, joka alkaa kaularangan vierestä ja jatkuu kohti kaularangan keskiosaa. Fysioterapeutti sen huomasi jokunen aika sitten ja itsekin olin sen jo aiemmin puoliksi huomioiden havainnut, mutta en siitä mitään ajatellut. Onhan niitä kaikkia outouksia minussa muutenkin. Neurokirurgi tarkisti tuon tuntemattoman kohouman, ja oli sitä mieltä, että kyseessä on ehkä lipooma tai sitten lihasspasmi. Ei siis syytä huoleen. Sitten kului ehkä minuutti eteenpäin, ja kirurgi tuumasi, että jospa hän vielä tarkistaa sen uudelleen. Tuloksena oli, että kyllä siinä "jotain kiistatta on", niinpä päätöksenä oli ottaa vielä kaularangan magneettikuva. Olen vitsillä heittänyt, että minun tuurillani tuo möykky on varmaan klöntti luusiirrettä.... Ihan piti poskia purra kun kuulin, että siirrettä ei näy.

Vaan sen laatu selviää ajallaan, jos on selvitäkseen. Sitten kun kuva on otettu, niin neurokirurgi soittaa tuloksista. Muuten kaularankaa ei enää tästä eteenpäin säännöllisin kontrollein seurata. Yhteyttä pitää ottaa jos tulee ongelmia. Jotenkin sain käsityksen, että jossain vaiheessa on todennäköistä, että ongelmia tulee. Neurokirurgi kertoi, että eritoteen c1-nikamassa on hyvin vähän luuta, joten mahdollisesti siinä kiinni olevat koukut kuluttavat ajan saatossa luun loppuun tai ainakin niin, että koukut irtoavat. Siinä tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa edetä. Toinen niistä oli kiinnityksen tekeminen kallonpohjasta ja toinen oli joku muu ruuvaus, mutta en halua ajatella noita juttuja, sillä kuvittelen mieluummin optimistisella asenteella, että kiinnitykset kestävät kohdallani ajasta ikuisuuteen.

Kyynärpään jälkitarkastus

Reilut pari kuukautta on nyt kulunut kyynärpään tekonivelleikkauksesta. Tällä viikolla oli siihen liittyen jälkitarkastus. Aika jännä tunne oli ennen tuota käyntiä, edellisenä iltana jo. Ei voi sanoa, että se olisi jännittänyt - ei tosiaankaan, sillä onhan näitä ollut niin usein ettei voi laskuissa pysyä. Silti, jotakin erilaista käynnin ajatukseen sisältyi. Ehkä jonkinlaista väsymistäkin. Mietin myös, että saanko sanotuksi ne asiat, jotka pitää saada sanotuksi. (On epätavallista, että minulla ylipäätään on näissä tilanteissa mitään kerrottavaa; enkä ole sujuva kertoja.) Nytkin alku oli hankala. "Mites se kyynärpää?" "Ihan ok (mumisee)." "Huonosti?" "Ei, kun se on ihan ookoo (vähän reippaammin sillä kertaa)."

Alun jälkeen potkaisin itseäni napakasti (mielikuvissani sentään vain) ja skarppasin olemustani, jotta saisin asiat kerrotuksi. Huh. Kaikki epämääräiset kysymykset, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta, aiheuttavat minulle aina takalukon. Jotain jäänteitä takavuosien kiusallisesta ujoudesta on aina vaan jäljellä. Tiedän, että epämääräinen kysymys kysytään aina kaikkialla, mutta en koskaan valmistele vastausta. Ehkä siksi, että kattavaan vastaukseen joutuisin pitämään pitkän puheen, ja sehän ei sovi. On paljon helpompaa vastata selkeään kysymykseen, kuten että onko se vielä kipeä? On. Lopulta noihin yksityiskohtiin kuitenkin aina mennään. Katsotaan kuvia, väännetään, käännetään ja kokeillaan tuntoa ja voimia.

Lopputulos: kuvat näyttää hyviltä ja toipuminen on aikataulussa. Kenties pois lukien pari viikkoa sitten tapahtunut sijoiltaanmeno. Sitä ei nyt vääntelemällä saatu tapahtumaan. Hyvä kai, sillä se todella sattuu, mutta syyn selvittelyä se olisi helpottanut. Värttinäluuta ortopedi piti mahdollisena aiheuttajana. Sanoi, että se ei kenties ole vielä löytänyt paikkaansa. Sen pää jouduttiin tosiaan leikkauksessa katkaisemaan pois ja siksi se on muodoltaan jotenkin kulmikas. Ilmeisesti se voi vielä muokkautua paremmaksi, ja sitä myötä tuoda jopa lisää kiertoliikettä käteen. Kiertoa on jo nyt vähän. Leikkauskertomuksen mukaan sitä ei alkuun ollut. Eikä sitä nytkään kovin paljoa ole, mutta varsinkin toiseen suuntaan on selvemmin. Itse en pidä yllättävänä, että nivelistäni löytyy liikettä, jos niille tilaisuus tulee.

Kiertoliikettä saisikin toki tulla lisää, mutta on mietittävä mitä se maksaa. Jos sen hintana on toistuvat sijoiltaanmenot värttinäluussa tai sitten ranteessa, joka on siis tämän kiertoliikkeen aisapari, niin sitten pärjäisin mieluusti ilman. Ortopedin mukaan myös lihasteni kyky oppia tekemään tuo kierto on epävarmaa mahdollisten (tai todennäköisten) surkastumien ja toisaalta toisten lihasten liiallisen vahvuuden vuoksi. Nyt harjoittelu keskitetään pääosin kiertoon. Ranne on harjoitteiden rajoitus, sillä se kipuilee liikkeissä, kuten myös monissa arkipäivän tilanteissa, jossa kiertoliikettä tulee. Kädessäni ei ole ikinä ollut paljoa kiertoliikettä, mutta ehkä kuitenkin enemmän kuin nyt. Tai voi olla, että se on aina ollut ranteen ja olkapään avustamaa. Nyt ainakin huomaan, että ranne lähtee helposti ylisuorittamaan liikettä.

Kysyin myös olkapään tilanteesta, vaikka on vähän kyseenalaista kuuluiko asia tälle käynnille ja ennen kaikea reumaortopediaan, joka ei ole minulle mikään itsestään selvä valinta hoitopaikaksi. Ehkä siltä kantilta, että kyynärpään leikkaus jotenkin vaikutti olkapään tilanteen heikkenemiseen (mutta ei varmasti ole sen alkusyy). Käsistäni on aikanaan tehty lähete koko pakettina eikä yksin kyynärpäiden osalta eli ehkä ainakin laitos on oikea. Hoito on tavallaan kesken olkapäiden osalta. Niistä on olemassa kuvat ja karkea pitkän ajan hoitoarvio. Tosiasiassa olkapäitteni tilanteeseen ei ole ikinä erityisen tarkkaan perehdytty missään. Ei siitä huolimatta, että ne aiheuttavat kipua ja haittaa. Se on kaikkiaan vähän outoa, sillä epävakauden kuitenkin tiedetään yleisestikin olevan merkittävä haitta, mutta ehkä on niin, että kun on paljon vikaa, on oletuksena myös kyky kestää mitä vaan.

No, joka tapauksessa olkapään hoitolinjaa olisi ehkä syytä päivittää. Tarvittaessa voin lähteä terveyskeskuksen kautta, mutta sen tiedän olevan pitkä ja kivinen tie. Ortopedi ehdotti ensin epämääräisesti kantositeen käyttöä, mutta ajatteli sitten nopeasti uudelleen, ettei se ole hyvä juttu kyynärpään kannalta. Sille on nyt tärkeää olla suorana mahdollisimman paljon. Kantositeestä voi silti tulla välttämätön, sillä olkapään tilanteelle ei ole mitään nopeaa ratkaisua. Kantoside pitäisi olkaa paremmin paikallaan ja helpottaisi kipua varsinkin kävellessä. Leposärkyyn ja olkapään liikkeen kipuihin se ei auta. Mutta... erinäisten vaiheiden jälkeen asia päätyi ortopedin sanoihin "minä otan tämän asian hoitaakseni". Käytännössä se tarkoittaa asian viemistä laajempaan keskusteluun. Myöhemmin selviää miten asia etenee vai eteneekö mitenkään. Kyynärpäästä sen sijaan on uusi kontrolli jo parin kuukauden päästä.

Tulevalla viikolla suuntaan vaihtelun vuoksi kaularanka-asioiden pariin eli kaularankaleikkauksen vuosikontrolli on vuorossa. Oikeastaan ihan mielenkiinnolla odotan kuvien antia. Silloin kolmen kuukauden kohdalla luutuminen ei ollut vielä valmis eikä sen jälkeen ole väliaika tietoja. Rohkenen sentään uskoa, että kaikki olisi kunnossa. Tuon käynnin jälkeen voisi olla hyvä hetki hankkia kuvia itsellekin nähtäväksi, vaikka olen kyllä kuvat vastaanotoilla äkkiseltään nähnyt, mutta huvittaisi tutkia niitä tarkemmin.

Pisteet siitä

Kipuyö. Näitä on viime aikoina ollut aivan liian usein. Kipu aiheuttaa unettomuutta, joka puolestaan lisää kipuja. Se on ongelmallinen kehä, mutta en tosiaan tiedä miten asian voisi parantaa. Alkaa olla sellainen olo, että omat eväät on syöty. Olen nyt aktiivisesti säätänyt lääkkeitä liki parin kuukauden ajan, mutta myönnän nyt, ettei tästä mitään tule. Sekin on ongelma, etten tiedä kuka muukaan ne osaisi säätää. Kunpa olisi jokin taho, joka ymmärtäisi kokonaisuuden, mutta turha sen perään on huudella, kun ei ole niin ei ole. Mahdolliset lääkkeet alkaa olla nyt kokeiltuna. Ainoastaan hermokivut, jotka ovat kipujen ykkösluokkaa eikä siis mikään pieni asia, alkavat olla satunnaisia kipukohtauksia lukuunottamatta hallinnassa. Pisteet toki siitä.

Illalla en säästänyt lääkkeissä vaan ajattelin, että hoidanpa kerrankin kivun kunnolla, jotta saan nukutuksi, mutta tässä olen (ajassa 3:01) hereillä. Kipu jäytää käsiä, niskaa, päätä ja selkää. Koko yläkroppa on jumissa. Jopa tila hengittämiselle on olevinaan liian niukka. Alkaa olla turhan tukalat oltavat. Tämän yön kipujen aiheuttajana on enimmäkseen juuri lihakset. No, ranne ja sormi kipuilevat ehkä siksi, että kaikessa kiireessä unohdin eilen tuet molemmista, ja nyt ne osallistuvat kirjoittamiseen kivuista huolimatta. Luulen, että lihasjumien alkusyy on taannoisessa kävelyssä. Se oli liian raskas reissu; vääntö tuntui koko kropassa. Kävely hajosi aivan täysin. Voi myös olla, että jossain kohtaa rankaa on ollut sijoiltaanmeno tai uhka siitä, jolloin lihakset voivat olla suojajännityksessä.

Tiedä sitä syytä sitten, mutta ainakin olen yrittänyt vaivojani lämmöllä hoitaa. On ollut lämmitetty kauratyyny kaulalla ja sähköhuopa selän alla. Luonnollisesti myös lihasrelaksantit kuuluivat jo illan lääkitykseen, mutta mikään ei toimi. Niskassa on outo kohoutuma, joka jatkuu ohuempana juovana kohti kaularangan keskiosaa. Toinen fysioterapeutti ei osannut sanoa mikä se on, ja toinen uskoi sen olevan jumiutunut lihas. Sitä yritettiin availla, mutta ei onnistunut. Terapeutti oli sitä mieltä, että olkapään ongelma aiheuttaa niskaan kuormitusta. Sitä se ei tarvitsisi, sillä sillä on omakin lasti kannettavana. Jotenkin nuo jumit pitäisi saada kuriin, sillä kallonpohjan särky ja pääkipu vaivaavat usein. Taas. Mutta mitä voi tehdä, jos omat keinot, lääkkeiden teho tai terapeutin taidot eivät riitä avamaan jumeja?

Monenlaisia juminpurkukeinoja olen jo kokeillut; piikkimattoa ja liikettä unohtamatta. Pisteitä ropisee laariin myös talviulkoilusta, joka tosin tällä tahdilla tuottaa vielä jotain muuta kuin hyötyä. Valvotun yön jälkeinen päivä päättyi virhearvioon ja kaatumiseen. Se oli oma vika ja vähän polvenkin vika, sillä sen vaiva johti harhaan. Toinen yritys tänään päättyi yhtä onnettomasti - irtolumen kätkemä jää kotitalon nurkalla, ja siitä nurin. Ensimmäisellä kerralla kaaduin suoraan polvilleen. Jopa sen ajatteleminen saa värähtämään inhosta. Toinen suuntautui taakse päin ja vähän oikealle kyljelle. Kyynärpää kopsahti maahan, mutta onneksi ei se vasta leikattu. Lisäksi osumaa otti vasemman polven sisäsyrjä, arkuudesta päätellen.

Tärkeintä on, että mitään vakavampaa ei näytä käyneen, mutta onhan näissä aina riskinsä. Ei oikein tule sellainen rohkaistunut olo suhteessa liikkumiseen talvioloissa. Joudun keskittymään kävellessä niin paljon nivelten hallintaan, etten pysty huomioimaan tarpeeksi alati muuttuvia kelioloja tai maaston muutoksia. Tänäänkin oli suurimmaksi osaksi ihan hyvä keli. Sen sain ilokseni huomata, että elämän varrella (lukuisissa käytännön toteutumissa) hiottu rento kaatumistekniikka on edelleen iskussa, vaikka polvien tekonivelien jälkeen nämä olivat vasta toinen ja kolmas kaatuminen. Ylös pääsy oli haaste. Tajusin heti, että sen on tapahduttava samoilla kivuilla ja samaan kaatumisen aiheuttamaan järkytyspiikkiin, tai muuten jään siihen. Olisivat nämä voineet väliinkin jäädä.

Katse tummuvalle taivaalle

Seison parvekkeella katselemassa hiipuvaan päivään. Aurinko on jo laskenut, mutta vielä näkee. Olo on mietteliäs ja hieman apeakin, mutta tuttu maisema rauhoittaa. Nyt on jo jonkin aikaa ollut niin liukkaat kelit, etten uskalla kävelylle. Eilen tosin lähdin kokeilemaan, mutta niin paljon siinä tulee vääntöä, että kaikki nivelet pyrkivät paikoiltaan. Kävelykeppiä kaipasin avuksi, vaikka ei kädet olisi sitä pystyneet pitämään. Polvea juilii tuosta reissusta vielä tänäänkin. Rosoinen alusta on hankala, sillä hiemankin liian iso sorakikkare jalan alla voi saada aikaan nilkan, polven tai lonkan vääntymisen ja vaarallisen horjahduksen. Mieleni hyvinvointi vaan tuntuu osaltaan riippuvan liikkumisen vapaudesta. Onneksi sentään raitista ilmaa voi henkäillä parvekkeelta, mutta harvoin olen näin odottanut kevättä tulevaksi; varsinkin kun talvi on vasta alkamassa.

Alkanut vuosi näyttäytyy minulle monella tavalla pimeänä. Eihän asioista koskaan etukäteen voi mitään varmaa sanoa, mutta aika usein on kuitenkin ollut joko hämärä aavistus tai mitä kirkkain suunnitelma tulevaisuuden varalle. Sellaista ei nyt ole - en osaa kuvitella mitä vuosi tuo tullessaan tai mihin asemiin se aikanaan päättyy. Yleensä en tee vuodenvaihteessa lupauksia, (mitä nyt kevyemmän olemuksen ponnistelut aloitan siitä hetkestä lähes aina), mutta tällä kertaa ajattelin kuin itsestään ajassa 0:00, että tänä vuonna haluan löytää rohkeuden. Samalla täytyy suostua alttiiksi pettymyksille, joita rohkeus tuo tullessaan.

Pidemmän ajan tulevaisuus näyttää pimeältä, mutta kalenterini ei tunne pimeyden käsitettä - se on täyttynyt tammikuun osalta. Ja mitä se sitten sisältää? No, mitäpä muuta kuin niitä samoja, joihin edellinen vuosi päättyi. Avustajan työvuoroja, laboratorioaika, kaksi röntgeniä, aika toimintaterapeutille, fysioterapiaa, allasterapiaa sekä kolme lääkäriaikaa järjestyksessä: ortopedi, neurokirurgi ja fysiatri. Sanoisin, että lentävä lähtö vuodelle, mutta periaatteessa niiden jälkeen ei ole tiedossa mitään muuta kuin terapioiden jatkoja. Paljon tietysti riippuu siitäkin, että mikä on noiden käyntien tulos, mutta en taida viitsiä ennakoida niitä turhan tähden.

Kyynärpään toipuminen on sujunut näihin päiviin asti aikataulussa - näin luulisin, mutta nyt taivas on toipumisen yllä hieman tummunut. Kävi niin, että tuossa ennen vuoden vaihdetta kyynärpäässä tuntui outo muljahdus. Kipu suuntasi räpäyksessä täyskymppiin, silmissä pimeni ja mielessä välähti, että hajosiko se? Pahin kipu kuitenkin asettui nopeasti, jo muutamassa minuutissa hengen haukkomisen asteelta, kirouksen ja vaikerruksen kautta miedoksi jälkisäryksi. Liikuttelin kyynärpäätä varovasti ja totesin kaiken olevan jokseenkin kunnossa. Aivot silti mietti, käsitteli ja ihmetteli, sillä jotain tapahtui. Ihan kuin sijoiltaanmeno! Ei osittainen vaan täydellinen - sellaisia minulla on nykyisin harvakseltaan lonkassa. Jos sellainen tapahtuisi lonkassa kesken kävelyn, niin kaadun varmasti, sillä niin kova kipu se on.

Kyynärpäässä on kuitenkin saranallinen tekonivel, jossa on siis toisiinsa kytketyt komponentit. Se ei voi mennä sijoiltaan mitenkään muuten kuin olemalla irti. Vaan kun kyynärpää toimi ihan tavanomaisesti pian tapahtuman jälkeen. Tekonivel lienee siis kunnossa, mutta jotain siinä oli. Jäin miettimään, että voisiko se tulla värttinäluusta. Sehän ei kai ole kiinni missään. Pehmeiden kudosten ja nivelkapselin pitäisi se paikallaan pitää. Mutta pitäisi mitä pitäisi... mikään ei toimi tässä kehossa niinkuin pitäisi. Juuri samanlainen oire oli jo pitkään ennen leikkausta. Osin sen vuoksi kädestä tuli käyttökelvoton ja se oli yksi leikkauksen aiheista. Ajatella, jos kyse tosiaan on (ja olisi koko ajan ollut) tuosta kolmannesta luusta. Nyt, turvotuksen alkaessa laskea ja typistettynä versiona entisestään, sillä olisi tilaa liikkua. Ei ollenkaan hyvä juttu vaan mahdollisesti vaikea ongelma. Toivottavasti siis jotain ihan muuta...