Kipuyö. Näitä on viime aikoina ollut aivan liian usein. Kipu aiheuttaa unettomuutta, joka puolestaan lisää kipuja. Se on ongelmallinen kehä, mutta en tosiaan tiedä miten asian voisi parantaa. Alkaa olla sellainen olo, että omat eväät on syöty. Olen nyt aktiivisesti säätänyt lääkkeitä liki parin kuukauden ajan, mutta myönnän nyt, ettei tästä mitään tule. Sekin on ongelma, etten tiedä kuka muukaan ne osaisi säätää. Kunpa olisi jokin taho, joka ymmärtäisi kokonaisuuden, mutta turha sen perään on huudella, kun ei ole niin ei ole. Mahdolliset lääkkeet alkaa olla nyt kokeiltuna. Ainoastaan hermokivut, jotka ovat kipujen ykkösluokkaa eikä siis mikään pieni asia, alkavat olla satunnaisia kipukohtauksia lukuunottamatta hallinnassa. Pisteet toki siitä.
Illalla en säästänyt lääkkeissä vaan ajattelin, että hoidanpa kerrankin kivun kunnolla, jotta saan nukutuksi, mutta tässä olen (ajassa 3:01) hereillä. Kipu jäytää käsiä, niskaa, päätä ja selkää. Koko yläkroppa on jumissa. Jopa tila hengittämiselle on olevinaan liian niukka. Alkaa olla turhan tukalat oltavat. Tämän yön kipujen aiheuttajana on enimmäkseen juuri lihakset. No, ranne ja sormi kipuilevat ehkä siksi, että kaikessa kiireessä unohdin eilen tuet molemmista, ja nyt ne osallistuvat kirjoittamiseen kivuista huolimatta. Luulen, että lihasjumien alkusyy on taannoisessa kävelyssä. Se oli liian raskas reissu; vääntö tuntui koko kropassa. Kävely hajosi aivan täysin. Voi myös olla, että jossain kohtaa rankaa on ollut sijoiltaanmeno tai uhka siitä, jolloin lihakset voivat olla suojajännityksessä.
Tiedä sitä syytä sitten, mutta ainakin olen yrittänyt vaivojani lämmöllä hoitaa. On ollut lämmitetty kauratyyny kaulalla ja sähköhuopa selän alla. Luonnollisesti myös lihasrelaksantit kuuluivat jo illan lääkitykseen, mutta mikään ei toimi. Niskassa on outo kohoutuma, joka jatkuu ohuempana juovana kohti kaularangan keskiosaa. Toinen fysioterapeutti ei osannut sanoa mikä se on, ja toinen uskoi sen olevan jumiutunut lihas. Sitä yritettiin availla, mutta ei onnistunut. Terapeutti oli sitä mieltä, että olkapään ongelma aiheuttaa niskaan kuormitusta. Sitä se ei tarvitsisi, sillä sillä on omakin lasti kannettavana. Jotenkin nuo jumit pitäisi saada kuriin, sillä kallonpohjan särky ja pääkipu vaivaavat usein. Taas. Mutta mitä voi tehdä, jos omat keinot, lääkkeiden teho tai terapeutin taidot eivät riitä avamaan jumeja?
Monenlaisia juminpurkukeinoja olen jo kokeillut; piikkimattoa ja liikettä unohtamatta. Pisteitä ropisee laariin myös talviulkoilusta, joka tosin tällä tahdilla tuottaa vielä jotain muuta kuin hyötyä. Valvotun yön jälkeinen päivä päättyi virhearvioon ja kaatumiseen. Se oli oma vika ja vähän polvenkin vika, sillä sen vaiva johti harhaan. Toinen yritys tänään päättyi yhtä onnettomasti - irtolumen kätkemä jää kotitalon nurkalla, ja siitä nurin. Ensimmäisellä kerralla kaaduin suoraan polvilleen. Jopa sen ajatteleminen saa värähtämään inhosta. Toinen suuntautui taakse päin ja vähän oikealle kyljelle. Kyynärpää kopsahti maahan, mutta onneksi ei se vasta leikattu. Lisäksi osumaa otti vasemman polven sisäsyrjä, arkuudesta päätellen.
Tärkeintä on, että mitään vakavampaa ei näytä käyneen, mutta onhan näissä aina riskinsä. Ei oikein tule sellainen rohkaistunut olo suhteessa liikkumiseen talvioloissa. Joudun keskittymään kävellessä niin paljon nivelten hallintaan, etten pysty huomioimaan tarpeeksi alati muuttuvia kelioloja tai maaston muutoksia. Tänäänkin oli suurimmaksi osaksi ihan hyvä keli. Sen sain ilokseni huomata, että elämän varrella (lukuisissa käytännön toteutumissa) hiottu rento kaatumistekniikka on edelleen iskussa, vaikka polvien tekonivelien jälkeen nämä olivat vasta toinen ja kolmas kaatuminen. Ylös pääsy oli haaste. Tajusin heti, että sen on tapahduttava samoilla kivuilla ja samaan kaatumisen aiheuttamaan järkytyspiikkiin, tai muuten jään siihen. Olisivat nämä voineet väliinkin jäädä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti