lauantai 24. kesäkuuta 2017

Huoleton keskikesä

Kesä on parasta aikaa. Minulle se on sekoitus maaseudun rauhaa, satokauden herkuista (ainakin toiveissa) notkuvaa ruokapöytää, sopivasti seuraa ja erinäisiä harrastuksia. Nämä juhannuksen päivät koostuvat pitkälti noista samoista elementeistä kuin kesäkin. Ainoastaan aktiiviset harrastukset on tauolla, sillä nyt on rauhoittumisen ja voimien keräämisen aika. Eilisen aattoillan erikoisuutena oli illan viimeinen saunavuoro ullakkosaunasta ulapalle tiiraillen. Hieno päätös hienolle päivälle.

Näyttää siltä, että tänään pidetään sadetta koko päivä eikä siinä sinällään mitään vikaa ole. Se on osa kesää siinä missä eilisen paistekin. Kesä on moninaisuudessaan kaunis, ja juuri nyt se on kohokohdassaan. Eilen oli pakko kulkea katsomassa ja kuvaamassa. Samalla tulee tietoisesti huomattua yksityiskohtia ohikiitävässä ajassa. Itse asiassa tähän hetkeen on mukava pysähtyä hetkeksi. Aina kirjoitetut sanat eivät riitä vaan kuvat kertoo enemmän. Kesän lakipiste on nyt saavutettu ja ohikin jo. Näistä päivistä kerätään uutta puhtia kytevien suunnitelmien tueksi.








perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kitukrännin kulkija

Joskus on mentävä lähelle, jotta todella näkee mitä lähellä on. Usein on niin, ettei arjen ympäristöön tule juuri kiinnitettyä huomiota tai annettua sille sellaista arvoa kuin se ansaitsee. Tänä vuonna olen pyrkinyt tietoisesti muuttamaan tätä epäkohtaa. Ensin oli vuorossa välittömät kotikulmat eli alueet muutaman sadan metrin etäisyydellä kotoa. Vuosien jälkeen siitäkin löytyi vielä yllätyksiä, vaikka olen aina tiennyt, että tämä on hieno alue. Pelkästään se, että meri on tuossa lähellä vaihtelevine mielialoineen auttaa säilyttämään oman mielenrauhan. Siihen voi lyhyellä aikavälillä luottaa. Se oli siinä ennen minua ja se tulee jäämään siihen vielä pitkäksi aikaa minun jälkeeni. Siinä on juuret.

Kerttu
Nyt kun kävely on alkanut sujua yhä paremmin, niin oli aika kasvattaa reviiriä. Ensimmäistä kertaa elämässäni kuljin kävellen kotikaupungissa pelkästään sillä ajatuksella, että katsotaan ja nähdään mitä siellä on. Tietysti olen joskus ammoisina kouluaikoina ollut pakotettu siellä kiertämään, mutta ne olivat minulle tuskallisia aikoja. Käytännössä kävely tarkoitti minulle kokoaikaista jalkoihin katsomista ja sijoiltaan menevien polvien vahtimista. Se tarkoitti kipua, kaatumista ja kompastelua. Jotain mistä oli paljon subjektiivista haittaa, vaikka muutakin on joskus väitetty, mutta he eivät tienneet mistä puhuivat!

Tilanne on muuttunut. Nyt nautin kivuttomista ja mahdollisista askeleista. Minä, Tuulikki, promeneerasin pitkin Kitukränniä omin jaloin. Olen tarttunut tähän kesään, sillä nämä asiat (ja monet muut) on tehtävä tässä hetkessä, sillä huomisesta ei kukaan tiedä. Tällä viikolla kohteeksi valikoitui kotikaupungin vanha osa. Välillä piti poiketa lounaalle ja sitten kahville - siis sopivat lepohetket jaloille. Lisäksi pieni hetki suositun Kertun seurassa. Siinä ei voinut kauan istua, sillä yhdellä jos toisella vaikutti olevan kiinnostusta samaan seuraan. Oli erilainen päivä yleensä samanlaisina toistuvien päivieni ketjussa. Eikä tarvinnut lähteä kauaksi. Tällaisista päivistä saa voimaa jaksaa eteenpäin.


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Hoitoja ja tutkimuksia

Viikko käy kohti loppuaan ja hyvä niin. Pääosin sitä on leimannut uupumus, mutta väliin mahtuu myös hyviä hetkiä. En ole varma onko uupumus fyysistä vai henkistä laatua. Kaatumisesta se alkoi - vaikka selvisin siitä hyvin vähällä. Pelkästään kaularangan epävakauden takia kaatuilut olisi hyvä jättää väliin. Eikä se hyvää tee myöskään tekonivelien kestävyydelle. Päänsärky on ollut kaatumisesta lähtien asteen hankalampaa. Luultavasti sillä ei silti ole mitään tekemistä tuon onnettoman tapahtuman kanssa, vaan se on aina välillä huonompi. Se vie kaikki ylimääräiset voimavarat. Onnistuin kuitenkin tekemään viikolla pari hyvää harjoitusta, joista jäi hyvä mieli.

Alkuviikolla uupumus oli pahimmillaan, joten oli hyvä, että fysioterapiassa oli harjoittelun sijasta hoitoja. Hermokipuiselle koivelle sähköä, ja selälle ja niskalle lymfahoitoa. Tuo lymfa oli minulle kokonaan uusi tuttavuus enkä oikein osaa sanoa sen hyödyistä puoleen tai toiseen. Mielenkiintoisen tuntuinen hoito kuitenkin. Sen sijaan sähköhoidot oli tuttuja; aikaisemminkin tuohon samaiseen kinttuun. Mitään hyötyä en siitä nyt tuntenut. Paitsi ehkä pienen hetken ajan polvet tuntui paremmilta. Viime syksynä vaikutus oli selvä. Saattaa olla, että aikaikkuna hermovaivan paranemiseen on jo sulkeutunut. On se parantunut vielä tämän vuoden puolella sen verran, että minun ei enää tarvitse nukkua sukat jalassa, joten ehkäpä tähän tulokseen on tyytyminen.

Mutta muuten näyttää siltä, että kesä parantaa sen minkä Tuulikki rikkoo. Sillä eräänä kauniina ja lämpimänä päivänä, jonka kesä tälle viikolle toi, katsoin velvollisuudekseni ulkoilla. Olin liikkeellä niin pyörällä kuin kävellenkin, ja tuon velvollisuuden suorittamien korjasi oloa sekä mielessä että ruumiissa. Ainakin hetkeksi. Mutta sitten torstain tutkimusreissu oli taas väsyttävä. Autolla ajaminen on näön vaatiman ylimääräisen tarkkaavaisuuden ja nyt myös lisääntyneen päänsäryn vuoksi uuvuttavaa. Kerrankin olin tyytyväinen päästessäni pitkälleni magneettikuvalaitteeseen. Ei haitannut melu eikä tärinä. Näköratojen sarjoja kun kuvattiin, niin siinä piti pitää silmiä kiinni. Lähellä oli, etten nukahtanut uupumukseltani. Olipa oudon rento keikka, sillä muuten ahdas putki ei ole suosikkini.

Tällä viikolla oli tosiaan vielä viimeiset tutkimukset ennen kesätaukoa. Tosin aika kaulasuonien tutkimukseen puuttuu vielä, ja niin kauan kun se uupuu, niin en saa kuulla kaularankakuvien tuloksia saati sitten hoitolinjaa. Harmi siis ettei sitä otettu nyt samalla kertaa kun kaularangan CT-kuva. Tutkimuspyynnön perusteella kaulasuonitutkimus näyttäisi olevan myös CT-kuva, mutta varjoaineella, joten olisivat tuupanneet sen samalla kertaa. Olisi ollut kanyylikin valmiina pääkuvien vuoksi, mutta varmaan jostain hyvästä syystä ei. Sillä muuten on hullua, jos ajan taas kohta parinsadan kilometrin lenkin viiden minuutin kuvan tähden.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Ei mennytkään niin

On parasta painaa villaisella tuo edellinen kirjallinen tuotos. Joku intomielinen sumu laskeutui päähäni, ja uskoin taas hetken hyvään. Se ei ole pelkästään huono asia eikä se ollut ensimmäinen kerta, vaan aina aika ajoin asiat etenevät siihen pisteeseen, että toivo nostaan päätään. Enemmän vannon silti pessimismin nimeen, sillä sen kanssa ei joudu pettymään samalla tavalla. Se ei vaan ole kovin muodikasta näinä päivinä ja siksi minäkin pyrin kohti optimismia, vaikka tiedän, ettei se ole koskaan toiminut minulla. Tämä ruumis ei ole yhtenäkään elämäni päivänä antanut mitään syytä uskoa hyvään lopputulemaan.

Olipa tuo viimeinen jotenkin synkkä oivallus, mutta se on totuus. Tällä kertaa kipujen paluun laukaisi mitäänsanomaton ylläpitosiivous. Vajaassa tunnissa särkyi parin viikon hyvä putki. Ehkä tuosta pitäisi oppia, että siivoaminen ei ole minulle sopivaa tekemistä - ei isossa eikä pienessä mittakaavassa. Opin soveltaminen ei tosin taida onnistua, sillä en omaa sellaista asemaa, että pystyisin palkkaamaan apua siivoukseen. Kuitenkin asuminen siistissä ja puhtaassa ympäristössä on yksi tärkeimmistä arjen yksityiskohdista.

Vaan eihän tässä mitään pysyvää vahinkoa ole tapahtunut; vain tavanomainen pudotus maanpinnalle. On se kuitenkin karu tilanne kun kesken yön huomaa kyynelten karkaavan tyynylle silkan kivun vuoksi. Se on viimeistään se vaihe, jossa lääkitsen vaivojani. Se vaatii itseni kanssa käytävän neuvottelun tarvittavasta lääkkeen laadusta ja määrästä; eikä valinta ole aina ihan helppo. Tällä kertaa valinta onnistui maksimaalisesti ja kivun taso laski siedettäväksi. Silti koko yö meni horroksessa, josta havahduin vähän väliä säätämään asentoa.

Tästä taustasta huolimatta pysyin päätöksessäni palata harrastukseni pariin. Koko viikon jäätävästi puhaltanut tuuli vaimeni hieman, ja sain sovittua itselleni sauna-ajan. Olosuhteet olivat siis suosiolliset. Ennen aloitusta otin vielä poikkeuksellisesti ennakoivat kipulääkkeet polvia varten. Polvet oli nimittäin tässä se isoin ongelma. Lajina potkupyöräily on tehokas, mutta ei sinällään kovin raaka nivelille - mistä todistaa lukuisat ikäihmiset nelipyöräisillä potkukelkoillaan. Tämä perustuu lopulta ihan samaan liikkeeseen.

Lopputuloksena kokeilusta tuli mahtavat ensimmäiset 300 metriä, jonka jälkeen matka päättyi tyylittömään kaatumiseen asfalttiin. Syynä oli jalanvaihdon epäonnistuminen ja ketteryyden puute. En edes muista miten pääsin ylös, sillä normaalisti en tosiaan pääse edes lattialta ylös, mutta hyvä tapa vaatii nopeaa itsensä keräilyä näissä tapauksissa. Se muuten tekee ihan hiton kipeää kun tekonivelet tömähtää katuun. En suosittele kokeilemaan. Urheilusuoritukseni voidaan täten katsoa hylätyksi. Vasen polvi tuntuu jäykältä ja aralta, mutta kävelemään sillä pystyy, joten toiveena on, että selvisin tuosta rytäkästä pintanaarmuilla. Sen näkee sitten kun ennakolta ottamieni kipulääkkeiden vaikutus päättyy. Että semmosta tänään. Ehkä nelipyöräinen menopeli olisi taidoilleni parempi valinta.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Yhä korkeammalle

On menossa hyvä jakso. Hämmästyn aina taipumustani unohtaa vaikeat kivut heti kun menee paremmin. En pysty palauttamaan mieleen niiden voimaa - enkä haluakaan. Ehkä se on yksi selviytymiskeino. Juuri nyt tunnen mahdottomaksi sen, että tilanne voisi äkkiä muuttua huonoksi, vaikka oikeasti siinä käy juuri niin, että tilanne huononee yllättäen ja usein ilman erityistä syytä. Enkä minä valehtele itselleni, vaan rehellisesti tunnen kipujen olevan poissa. Mieleni riemuitsee jo, että olen parantunut! Toisaalta kipujen aikana tilanne menee aina toiseen suuntaan. Silloin en millään usko, että tunnelin päässä on valoa. Järki ja kokemus kertovat eri tarinaa. Jaksot on aina vaihdelleet ja ne tulevat vaihtelemaan tästä eteenpäinkin. 

Hyvä jakso ei tarkoita sadan prosentin kivuttomuutta vaan tietyt peruskivut säilyvät. Niitä en arjessa juuri huomioi. Se tarkoittaa jokapäiväistä päänsärkyä, hetkessä vaihtelevia kyynärpään kipuja, molempien polvien kipua, selän jäykkyyttä ja tukaluutta, aina vaivaavaa niskakipua sekä päivittäisiä luksaatioita. Näitä en kuitenkaan tällä kiputasolla erityisesti hoida tai lääkitse mitenkään, sillä aika moni noista on kipulääkkeiden vaikutuspiirin ulkopuolella. Polviin pystyisi jonkun verran vaikuttamaan tulehduskipulääkkeellä, mutta niitä pitäisi syödä koko ajan, joten olen päättänyt toisin.

Nyt hyvän jakson aikana harrastan liikuntaa ja teen niitä asioita, joita en aina voi. Eilen olin altaalla - jumppasin ensin omatoimisesti ja sen jälkeen ohjatussa ryhmässä. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen pystyin tekemään kaikki käsiliikkeet tehokkaasti ja ilman kipua. Pieni pelko kävi mielessä liikkeitä tehdessä, että tässä voi käydä huonosti, mutta otin tietoisen riskin ja päätin, että kättä on voimistettava silloin harvoin kun saa mahdollisuuden. Enkä minä joutunut siitä maksamaan. Käsi ei kipeytynyt - ei tietenkään, sillä nyt on hyvä jakso ja olo on voittamaton.

Näinä päivinä on aika palata myös potkupyörälle. Se on jo muuttanut maalta takaisin kaupunkiin ja odottaa renkaat pumpattuna ja nivelet voideltuna. En ole uskaltanut kokeilla edes potkun vertaa, sillä oikeastaan pelkään, että joudun luopumaan siitä kokonaan. Se on avoin mahdollisuus niin kauan kun ei ole toisin todettu. Olen siis pitkittänyt aloitusta, mutta nyt on aika olla rohkea. Se on tehokas laji. Syke nousee korkealle ja kunto kohoaa nopeasti. Siinä ei säästellä mitään vaan mennään verenmaku suussa. Olen kaivannut rankkaa liikuntaa. Jalanvaihdot mietityttävät, sillä tekonivelien jälkeen jalkojen asentotunto tuntuu heikenneen, ja jalanvaihto vauhdissa vaatii ketteryyttä ja hyvää ajoitusta. Kunpa ei vaan sattuisi mitään...