torstai 25. heinäkuuta 2019

Huh hellettä


Kesä muuttui taas mukavan lämpimäksi. Viime päivinä on ollut juuri sopiva lämpö kävelyyn, vaikka oma etenemiseni saattaa näyttää enemmän taaperrukselta kuin pontevalta liikunnalta. Arvostan kuitenkin sitä, että jalat tällä hetkellä kantaa. Se ei ole itsestäänselvyys. Harmi, että pidemmän matkan pyöräily on vaivojen takia jäissä. Jos ennustetut helteet saapuvat täydellä teholla myös näille kulmille, niin sitten on kävelykin tauotettava. Erityisen ongelmalliseksi tulee kaikki lukuisat tuet, joiden käyttäminen saa kesähelteellä koomisia piirteitä. Hyvänä esimerkkinä käy vaikka varrelliset nahkaiset tukikengät, jotka näyttävät aika hurjilta kun ne on yhdistetty shortsiasuun. Tai uutena tulokkaana pitkähihainen painepaita yhdistettynä hellepaitaan.

Tuista johtuen kuljen yleensä mieluusti aika pitkästi puettuna, mutta helle kirvoittaa kyllä minutkin kevyempään asuun. Olen hankkinut näitä kelejä varten myös kevyemmät kengät, mutta ei niillä mihinkään kauemmas voi lähteä. Tällä hetkellä nilkka oireilee sen verran pahasti, ettei paljoa kannata tai voi tavallisia kenkiä käyttää. Nilkka on alkanut vaatia taas sisätiloissakin tukikenkää. Ehdin jo aika pitkäksi aikaa "unohtamaan" niiden käytön sisällä. Hyvä puoli on, että tukikenkä poistaa kipua nilkasta merkittävästi, joten toistaiseksi sen tilannetta voi huoletta jäädä seuraamaan. Monet kivut on vuosien varrella tulleet ja menneet ilman sen kummempia toimenpiteitä.

Tällä viikolla mieleni tekisi lähteä markkinoille, mutta säätilasta on ennustettu helteistä, joten tuosta pukeutumiskysymyksestä tulee suurempi ongelma. Markkinakojujen äärellä kun on usein muutenkin kuuma. Paljon ihmisiä ja tiivis tunnelma. Haluan kuitenkin mennä, jos vointi sallii. Selvää on, että ilman tukikenkiä en selviä. Jos joku niitä joutaa ihmetellä, niin siitä sitten vaan. Itse voin vain ihailla toisten kauniita ja keveitä kesäkenkiä. Olen aina tykännyt kauniista kengistä, mutta jalkaan ne eivät ole ikinä sopineet. Toisissa olosuhteissa olisin varmaan kenkähullu. Eikä siitä mihinkään pääse, että epäsopivasti puettuna olo on epämukava. Painepaidan jätän ihan suosiolla kotiin siltä reissulta. Se on ollut niin vähän aikaa käytössä, ettei se ole vielä oikein vakiintunut kokoonpanoon.

Painepaita on tosiaan ollut käytössä nyt vajaat pari viikkoa. Se istuu päälle kuin makkarankuori. Se on tietysti tarkoituskin, mutta aikansa ottaa tottua. Luultavasti joku muu vuodenaika olisi ollut optimaalisempi aika tutustua siihen. Usein hiki virtaa jo siinä vaiheessa kun saan sen puserrettua ylleni. Se on pestävä joka käytön jälkeen. Käden huono toiminta haittaa pukemista, mutta pääasia on, että se ylipäätään onnistuu. Vaikutuksesta on vielä vähän kokemusta, mutta se on jo selvää, ettei se missään nimessä riitä palauttamaan olkapäätä paikalleen. Sen sijaan positiivisia vaikutuksia on ollut käsien väsymisen väheneminen esim. autolla ajaessa. Toinen hyvä juttu on hengityksen tuntuminen helpommalta, sillä koko yläkroppa pysyy paremmassa asennossa.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Kas, kasvain vain


Se on tuumori eli kasvain, sanoi neurokirurgi kun soitti magneettikuvan tuloksesta. Se ei sinällään ole mikään uutinen eikä edes yllätys, sillä on selvää, ettei niskassa nököttävä mötikkä sinne kuulu. Sen tarkasta laadusta ei ole varmuutta, mutta ei se vaikuta pahanlaatuiselta, joskaan sellaistakaan etiologiaa ei voida vielä poislukea. Asia siirrettiin nyt jollekin työryhmälle, joka aikanaan päättää mitä sille tehdään vai tehdäänkö mitään. Neurokirurgin mukaan sen laatu on luultavasti varmistettava koepalalla. Edelleen elättelen toivetta, että joku suostuisi ottamaan kasvin pois. Se on alkanut painaa eikä se mitenkään helpota muutenkin hankalia niskakipuja.

En oikein tiedä miten tähän asiaan pitäisi suhtautua. En olisi tähän hätään kaivannut tai jaksanut mitään ns. ylimääräistä vaivaa, mutta eihän nämä jutut tietenkään koskaan tule kenellekään sopivasti tai jotenkin ansion mukaan, eli ei auta kuin sanoa, että näillä korteilla pelataan. Jätän tämän asian nyt toistaiseksi mielestä, ja odottelen ihan rauhassa, että mitä tapahtuu. Sen sijaan haluan yrittää ottaa jotain irti kesästä. Jollain tavalla se on jopa onnistunut. On ollut kivoja ja rentouttavia päiviä. Juuri nyt on meneillään selvästi vuoden tähän asti hiljaisin pariviikkoinen. Vielä vähän lämpöä lisää, niin kyllä kelpaa.

Tosin yksi päivistä meni hukkaan, kun iski voimakas huimauskohtaus. Se oli laatuaan jo toinen samanlainen ja jätti mielen epävarmaksi. Ei kahta kolmannetta vai miten se sanonta nyt menikään. Yksi olisi voinut olla sattuman oikku, mutta toinen kertoo sen johtuvan jostain. Kohtauksen kulku oli edelliseen verraten lähes identtinen. Kuinka satuinkin puhumaan juuri tk-lääkärin kanssa puhelimessa kun kohtaus iski yllättäen. Näin jälkeenpäin ajatellen voi huomata vihjeitä olleen.

Näön hämärtyminen, poikkeava väsymys ja toisen silmämunan itsepäinen karkaaminen oikeaan ylänurkkaan olisi voinut kertoa, ettei kaikki ole kohdallaan. Lääkäri uskoi, että huimaus voisi johtua korvista ja kirjoitti lähetteen kuulontutkimukseen. Neuvoi toki menemään päivystykseen, jos ei muutamassa tunnissa helpota. No, puolitoista tuntia se kesti. Sellaisessa keinukarusellissa ei voinut välttyä pahoinvoinnilta eikä törmäilyltä ovenpieliin. Huimaus on avuttomaksi tekevä vaiva eikä olisi ollut helppoa päivystykseen lähteä. Loppupäivän olin aivan loppuun uupunut eikä pää- ja niskakipu hellittäneet millään.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Toinen vastine



Toisen vastineen saapumiseen meni vähän pidemmän aikaa. Ehdin jo miettiä, että oliko muistutus kadonnut matkalla. Aikaa kului parisen kuukautta, kun taas toisesta paikasta vastausaika oli vajaa kuukausi. No, ajallahan ei ole tässä yhteydessä juuri mitään merkitystä. Itsekin kirjoittelin muistutusta ties kuinka kauan. Muutenkin tämä jälkimmäinen oli oikeammin sarja useita vastineita, joita oli pyydetty eri erikoisaloilta, jossa hoitoani on vuosien varrella ollut. En tiedä olisiko asialle pitänyt itkeä vai nauraa, joten en jaksanut reagoida kummallakaan tavalla. Erilliset vastineet oikein alleviivasi koko ongelman. En nimittäin muistutuksessani pyrkinyt kritisoimaan mitään yksittäistä hoitoa vaan peräänkuulutin kokonaisuutta.

Koosteena noista vastineista voi sanoa, että sain koko joukon erilaisia pahoitteluja ja lisäksi ainakin yhden siitä aiheesta, että olin pahoittanut mieleni. Syvä huokaus tähän väliin. On vaikeaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Hyvänen aika miten tuo mielen pahoittamisjuttu puistatti, mutta yritän suhtautua asiaan positiivisesti. Kaikkiaan vastauksissa oli kuitenkin paljon enemmän yritystä kuin siinä ensimmäisenä saapuneessa, mutta kun noita lukee useamman toisensa jälkeen, niin pääasiassa ne on samalla muotilla kirjoitettu. Ihan kuin kaikki olisivat käyneet saman miten vastaan muistutukseen -koulutuksen. Ehkä ovatkin.

On ilmeistä, että muistutukseen vastataan ainoastaan siksi, että se on lakisääteinen velvoite. Sitä tunnutaan pitävän silkkana häiriötekijänä siihen tapaan, että taas on yksi potilas mennyt pahoittamaan mielensä, vaikka niissä olisi hyvä tilaisuus tarkastella toimintaa kriittisellä silmällä. Varsinkin tällaisella aikakaudella, jossa lähes jokaisen käynnin jälkeen tulee perässä palautepyyntö. Vaikuttaisi siis siltä, että toimintaa halutaan ainakin teorian tasolla parantaa, mutta käytännössä asioihin ei ehkä haluta tehdä muutoksia. Luultavasti terveyspalvelut todella toimivat hyvin yksittäisen vaivan osalta. Näitä yhden vaivan potilaita lienee kuitenkin suurin osa, joten heitä varten kaikki luotu. Silti pitäisi huomata, että mukana on myös toisenlaisia tapauksia, joille pitäisi pystyä räätälöimään palveluja eri tavalla. 

Yksi mielenkiintoisimmista vastineissa mainituista seikoista oli lähetteet, joita kohdallani on siirrelty sinne sun tänne. Ainakin yhdessä myönnettiin, ettei tiedetä mitä potilaalle on tapahtunut tai miten hoito järjestynyt lähetteen kirjoittamisen jälkeen. Tässä olisi mielestäni laajasti parantamisen varaa, koska tuo on juuri se kohta potilas tipahtaa vailla apua hoitoketjun aukkoihin.

Yhdessä vastineessa (ortopedian osuudessa) oli ratkaisuyritys. Ennen muistutukseen vastaamista ortopedi soitti kysyäkseen mielipidettäni ratkaisuun. Tarkoitus on järjestää minulle aika fysiatrian puolelle kokonaistilanteen arviota varten. Sanoin, etten ole sinällään kiinnostunut taas uudesta käynnistä, jossa selittelen näitä samoja asioita. Kaikki riippuu tuloksesta. Kysymys on hoidosta. Ortopedi muistutti, etteivät he pysty parantamaan Larsenia. Samaa mieltä olimme siitä, että hoidon oikea-aikaisuus on oleellinen asia. Hyväksyin tämän ratkaisun. Sitä en tiedä, että onko kyseessä jo varmaksi sovittu asia vai jälleen uusi lähete. Tuossa alkuvuodesta kun ehtivät jo kyseisessä paikassa lähetteen kääntämään pois. Mietin siis, että onko heidän pakko ottaa asiani käsittelyyn. Se ei ehkä olisi kovin hyvä lähtökohta, mutta nyt odottelen rauhassa ja katson miten tämä etenee.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Harmaansävyjä


Unenpuutteen aiheuttaman sumun läpi maailma on lähiaikoina näyttäytynyt kovin harmaana. Aurinko paistaa, mutta se lähinnä ahdistaa kirkkaudellaan. Päivät valuu ohi ja usein on helpointa vetäytyä hiljaisuuteen. Puhuminen tuntuu liian raskaalta tehtävältä. Sain siksi tehtäväksi kirjoittaa. Olen viime aikoina opetellut löytämään ja sanoittamaan itseni kirjoittamalla lyhyen, yleensä muutaman lauseen mittaisen tiivistelmän kuluneesta päivästä. Oma haasteensa on pitää teksti lyhyenä, jolloin selittelylle ei jää sijaa. Silloin löytää sen mikä päivässä tuntui olevan oleellisinta. Muuten en noudata mitään kaavaa vaan joskus kirjoitan päivän tapahtumia ja toisinaan taas ajatuksista tai vaikka kivuista.

Elämäni on yksinkertaista ja monella tavalla säännönmukaista, vaikka kiinteät raamit puuttuvat. En ole ennen kiinnittänyt rytmiin huomiota. Aika nopeasti tekstit alkoivat toistaa itseään. Huomasin, että vastahan minä elin tämän päivän viikko sitten tai että näinhän päivä alkoi tänään, eilen ja toissa päivänä. Huomaan, että kipu toistuu teksteissäni usein. Se värittää tai harmaannuttaa mielialaa ja vaikuttaa selvästi ajatuksiin. Sillä on elämässäni merkittävä rooli. Se rytmittää niin nukkumista kuin päivän askareitakin. En tiedä pitäisikö tai voisiko sen roolia pienentää. Kivuttomuus ei ole mahdollinen vaihtoehto, joten ärsyttävästi jäljelle jää hyväksyminen. Se puolestaan on ajatuksena kuin suoraan lääkkeettömän kivunhoidon oppaasta otettu.

Olen myös havainnut pientä lipsumista elämänhallinnassa. Pöydällä odottaa vino ja hajaantunut pino paperia. Luulen, että alimmaiset niistä on ollut siinä alkuvuodesta saakka. Katson sitä joka päivä ja ajattelen, että tuo pitäisi käydä läpi, mutta inspiraatiota ei ole löytynyt. Vähän pelkään, että sieltä voi löytyä jotain unohtuneita tai hoitamattomia asioita. Olen toki yrittänyt aina availla tärkeiltä näyttäneet postit kuten laskut ja muut sellaiset kirjelmät. Moni saapunut paperi on myös avaamisen jälkeen jäänyt pinoon odottamaan jatkokäsittelyä tai arkistointia. Ei pitäisi ikinä päästää noita kasaantumaan tuolla tavoin, sillä sitä vaikeammaksi aloittaminen käy. Keväällä muistutuksen kirjoittaminen söi ihan kaikki voimavarat. Enpä tiedä oliko se sen arvoista.

Tätä tekstiä lukiessa tulee mieleen, että ehkä olen masentunut niinkuin lääkäri sanoo. Tiedä sitä sitten, mutta olen päättänyt ottaa tekemättömät työt haltuun vielä tällä viikolla. En tosin tänään, mutta ehkä huomenna. Tänään väsyttää liikaa, sillä herätys oli vähien unien jälkeen viideltä. Aika magneettikuvaan oli jo ennen kahdeksaa, mutta nyt se on vihdoin kuvattu ja toivottavasti siitä selviää mitä laatua patti niskassa on. Jos sitten saisi edes yhden asian pois mielestä. Onneksi oli sentään valoisaa ajaa, mutta kylläpä se riitti ottamaan kaiken energian irti kropasta. Tänään vielä lepään, mutta sen jälkeen vaakakuppiin on saatava jotain positiivista tälle kesälle. Olen suunnitellut joitain kesämenoja, jotka aioin myös toteuttaa. Kesäteatteria ja markkinahumua nyt ainakin. Pienien juttujen avulla yritän irtautua harmaudesta löytää vähän väriä.