maanantai 27. huhtikuuta 2020

Helpotuksia


Viimeinkin tärkeä kuntoutuspäätös. Sen saaminen vei lähes kaksi kuukautta. En ole toimeutunut tutkimaan sitä vielä tarkemmin, lukukyvyllisistä syistä, joten kokonaisuuden arviointi jää myöhempään ajankohtaan. Fysioterapian osalta päätös on kuitenkin jo tiedossa, joten ainakin fysio- ja allasterapiaa oli myönnetty. Ilmeisesti myös laitoskuntoutusta, kun sieltä tuli kyselylomake täytettäväksi. Fysioterapian jatkamisen suhteen ei aikailtu yhtään, sillä ongelmat ehtivät aika hankaliksi tässä tauon aikana. Allasterapian alkua joudutaan varmasti siirtämään, altaan puutteessa, ainakin syksyyn. En tosiaan halua toivoa syksyn nopeaa tuloa, mutta altaan apua kaipaan.

Terapiat oli myönnetty vain vuodeksi, vaikka hakuna oli kaksi vuotta. En kuitenkaan jaksa sitä liikaa närehtiä, sillä tärkeintä on, että päätös tuli. Se siinä tietysti on, että tämä sama kuvio on käytävä läpi hyvin nopeasti uudelleen. Eikä kyseessä ollut kovin jouheva prosessi. Se aiheuttaa paljon kuormitusta terveydenhoitoon. Aikaa tarvittiin sairaanhoitajilta, fysioterapeutilta, toimintaterapeutilta ja lääkäriltä. Lisäksi tällä kertaa myös kuntoutusosastolta. Paperia pyöriteltiin puolin ja toisin. Tässä ajassa voi myös miettiä, että millaiset on mahdollisuudet saada mitään aikoja lääkärille ja muille, kun koronatulppa jossain vaiheessa toivottavasti poistuu, mutta kuten todettua; ei pidä närehtiä. Aika näyttää mitä tapahtuu.

Terapioiden kertamäärät pysyivät jotakuinkin entisinä, mutta 45 minuutin hoitoaika vaihtui tunnin mittaiseksi. Siitä on huomattavan iso hyöty sekä fysikaalisten hoitojen osalta että myös terapeuttiseen harjoitteluun. Se on käynyt ilmi heti näinä parina käytettynä kertana. Tuntuu, että ehditään oikeasti saada aikaan jotain. Nyt on mietittynä selkeät, konkreettiset ja mitattavat tavoitteet. Nämä on aina haasteellisia mietintöjä, kun varsinaista paranemista ei fysioterapialla voi saada aikaan. Muuta helpotusta kylläkin, mutta miten sen sitten mittaa. Siinä pulma. Pidän tavoitteiden asettamista kuitenkin hyvänä asiana, sillä sillä saadaan ohjattua terapiaa tällaisessa tapauksessa, jossa edessä on ihmisen kokoinen kimppu jokapaikan ongelmia.

Erityisesti rintaranka, ja selkä laajemminkin, on huonossa jamassa. Ottaa varmasti aikansa ennen kuin pääsen sen kanssa takaisin tasapainoon. Olkapään ongelma on omaa luokkaansa, mutta sitä on vaikea auttaa millään tavalla fysioterapian keinoin. Myös lantion ja lonkkien toiminnassa todettiin viimeksi isoja puutteita, joiden kimppuun on käytävä heti. Yksi tavoitteista on kaatumisten ehkäisy ja siten välttää kävelynapuvälineiden käyttöönotto. Uskon, että lantion toimimattomuus heijastuu jalkoihin ja on ehkä yksi syy kaatumisiin. Joka tapauksessa olo on nyt toiveikas, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Osansa on myös kevään tuomalla parantavalla valolla.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Ajan henki


Meno maailmassa on nyt sellaista, että aihe kuin aihe tuntuu epäsopivalta. Itse en pelkää hiljaiseksi muuttunutta maailmaa. En pelkää sairastuvani, vaikka se yhtä kaikki on mahdollista. Huolehdin hygieniasta, kuten olen huolehtinut ennenkin. Pyrin välttämään turhaa kulkemista ihmisten joukossa, mutta monista asioista on edelleen huolehdittava. En myöskään seuraa asiantuntijasta riippuen muuttuvaa tietotulvaa erityisen tarkasti. Minun ei tarvitse tietää kuolinlukuja päivittäin. Monella tavalla elämä jatkuu, mutta kyllä vaikutuksia alkaa silti näkyä. Enemmän kuin korona, minua hirvittää sen aiheuttama lasku jo valmiiksi kroonisesti sairaille ihmisille, joiden hoidot siirtyy, peruuntuu ja lopulta kasautuu. Myös yksinäisyydestä aiheutuvat ongelmat ja ihmisten pelko toisiaan kohtaan mietityttää.

Omaan tilanteeseeni suurin vaikutus liittyy kuntoutuksen puutteeseen. Se tosin puuttuu siitä syystä, että Kela ei ole tehnyt kuntoutuspäätöstä. Sitä saa siis pelolla odotella eikä ole ihan selvää, että tekevätkö he edes uusia päätöksiä tällä hetkellä. Kauan se ainakin kestää. Jossain vaiheessa oli tieto, että kaikki Kelan kuntoutukset on peruttu, mutta sitä on kai lievennetty. Hyvä niin, sillä kuntoutus ei ole huvitoimintaa, vaan monelle tärkeä (jopa elintärkeä) osa konservatiivista hoitolinjaa. Omassa kuntoutuksessani on nyt ollut kuukauden tauko, ja se alkaa jo todenteolla tuntua kipujen lisääntymisenä. Olen tällä välillä käynyt pari kertaa hierojalla ja mahdollisuuksien mukaan menen uudelleen. Siitä saa vähän ensiapua rintarangan tuskalliseen jumitukseen. Lääkemääriä on ollut pakko kasvattaa. Jossain kohtaa niistä pitäisi päästä keskustelemaan myös lääkärin kanssa, mutta se juurikin voi olla vaikea toteuttaa.

Muuten elämä jatkuu kuten ennenkin. Hiljaisesti. Perussairauteni ja työelämästä poissaolo on jo kauan sitten tehnyt elämästäni eristäytyneen ja pienessä piirissä pyörivän. Se linja tulee jatkumaan myös koronan ja yleisten rajoitusten poistuttua. Jatkan ulkoilua. Nykyisin paljon useammin kuin vielä vuosi sitten. Koiran hankinta aiheutti sen, että ulos mennään isosti tai pienesti, tällä hetkellä vielä noin kuusi kertaa päivässä; satoi tai paistoi. Kerrat ehkä harvenevat kun koiran pentuaika jää taakse, mutta toisaalta lähden mielellään ulos. Se katkaisee aina hetkeksi paikallaan istumisen ja virkistää selvästi sekä ruumista että mieltä.