Meno maailmassa on nyt sellaista, että aihe kuin aihe tuntuu epäsopivalta. Itse en pelkää hiljaiseksi muuttunutta maailmaa. En pelkää sairastuvani, vaikka se yhtä kaikki on mahdollista. Huolehdin hygieniasta, kuten olen huolehtinut ennenkin. Pyrin välttämään turhaa kulkemista ihmisten joukossa, mutta monista asioista on edelleen huolehdittava. En myöskään seuraa asiantuntijasta riippuen muuttuvaa tietotulvaa erityisen tarkasti. Minun ei tarvitse tietää kuolinlukuja päivittäin. Monella tavalla elämä jatkuu, mutta kyllä vaikutuksia alkaa silti näkyä. Enemmän kuin korona, minua hirvittää sen aiheuttama lasku jo valmiiksi kroonisesti sairaille ihmisille, joiden hoidot siirtyy, peruuntuu ja lopulta kasautuu. Myös yksinäisyydestä aiheutuvat ongelmat ja ihmisten pelko toisiaan kohtaan mietityttää.
Omaan tilanteeseeni suurin vaikutus liittyy kuntoutuksen puutteeseen. Se tosin puuttuu siitä syystä, että Kela ei ole tehnyt kuntoutuspäätöstä. Sitä saa siis pelolla odotella eikä ole ihan selvää, että tekevätkö he edes uusia päätöksiä tällä hetkellä. Kauan se ainakin kestää. Jossain vaiheessa oli tieto, että kaikki Kelan kuntoutukset on peruttu, mutta sitä on kai lievennetty. Hyvä niin, sillä kuntoutus ei ole huvitoimintaa, vaan monelle tärkeä (jopa elintärkeä) osa konservatiivista hoitolinjaa. Omassa kuntoutuksessani on nyt ollut kuukauden tauko, ja se alkaa jo todenteolla tuntua kipujen lisääntymisenä. Olen tällä välillä käynyt pari kertaa hierojalla ja mahdollisuuksien mukaan menen uudelleen. Siitä saa vähän ensiapua rintarangan tuskalliseen jumitukseen. Lääkemääriä on ollut pakko kasvattaa. Jossain kohtaa niistä pitäisi päästä keskustelemaan myös lääkärin kanssa, mutta se juurikin voi olla vaikea toteuttaa.
Muuten elämä jatkuu kuten ennenkin. Hiljaisesti. Perussairauteni ja työelämästä poissaolo on jo kauan sitten tehnyt elämästäni eristäytyneen ja pienessä piirissä pyörivän. Se linja tulee jatkumaan myös koronan ja yleisten rajoitusten poistuttua. Jatkan ulkoilua. Nykyisin paljon useammin kuin vielä vuosi sitten. Koiran hankinta aiheutti sen, että ulos mennään isosti tai pienesti, tällä hetkellä vielä noin kuusi kertaa päivässä; satoi tai paistoi. Kerrat ehkä harvenevat kun koiran pentuaika jää taakse, mutta toisaalta lähden mielellään ulos. Se katkaisee aina hetkeksi paikallaan istumisen ja virkistää selvästi sekä ruumista että mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti