lauantai 31. lokakuuta 2020

Kävely seis


Tähän saakka, tänä vuonna, olen pyrkinyt kävelemään oman maksimaalisen määrän joka päivä, mutta nyt tuli komento pitää askeleet niin vähäisinä kuin mahdollista. Harmittaa kovin, sillä kävelystä ja luonnossa kuljeskelusta on tullut yksi mielen hyvinvoinnin lähde. Tällä hetkellä syksyn värit ja kuulaat (harvinaiset) päivät innostaisivat kävelylle, mutta ei auta. Tämä takaisku on väliaikaista, jos vain maltan hoitaa kannan kuntoon. Tilanne on päässyt aika pahaksi ihan omaa syytäni, kun en ole kuunnellut niitä viestejä, joita keho on kipuna huutanut. Osansa on myös vuosien tottumuksella tehdä asioita kipua vastaan joka päivä.

Kantapääni kipeytyi jo heinäkuun alussa. Olin ärtynyt, että tuollainen olematon pieni kehonosako nyt pyytää hidastamaan? Ei käy. En siis kuunnellut pyyntöä, vaan taisi käydä päinvastoin. Kesän lämpö innosti tekemään omat ennätykset kävelyssä. Kesän edetessä tilanne muuttui aina vain huonommaksi. Aamuisin ei oikein ottanut enää jalka alle ja piti käyttää keppiäkin, mutta päivä aina korjasi niin, että liike jatkui. Fysioterapeutti suositteli lääkäriin hakeutumista, sillä kaikki terapeuttiset keinot alkoi olla käytetty. Sinne siis. Ajan saamiseen meni puolisentoista kuukautta. Tuomio oli se minä sitä oli hoidettukin eli plantaarifaskiitti. Eli jonkun sortin tulehdus kantakalvossa.

Toinen arvattavissa ollut asia oli, että keinot on lääkäriltäkin vähissä. Ohjeena tuli jotakuinkin ne samat joita on jo käytetty. Lisänä puhuttiin kortisonipiikistä, mutta sitä ei ainakaan vielä toteutettu, sillä näyttö sen vaikutuksesta on aika heikko. Sen sijaan lisänä tuli käyttöön yölasta. Sitä on tarkoitus käyttää kuukauden verran. Se onkin auttanut sen verran, että aamulla pääsen varsin hyvin liikkeelle. Unenlaatuun vaikutus on ollut negatiivisempi, mutta ei ihan mahdoton, sillä olen tottunut nukkumaan erilaisten tukien ja lastojen kanssa.

Aamua lukuunottamatta vaiva ei ole helpottanut. En pysty astumaan kantapäällä, vaikka tukikengissäni on kevennetty kantapää. Kävelyni on siis mennyt päkiällä kävelyksi. Se on on tuttu juttu vuosikymmenten varrelta, mutta enää ei nilkka kestä sitä. Nilkan kipu on äitynyt niin hankalaksi, että kepille on ollut taas käyttöä. Täysin en voi liikkumista lopettaa koiran vuoksi. Rimanalitus oli eräänä iltana sysipimeässä syysmetsässä kepin, koiran, fleksin, taskulampun sekä toimimattoman käden ja kipeän nilkan kanssa. En pysty pitämään keppiä siinä kädessä, jossa siitä saisi kunnolla tukea. Siinä menossa metsässä tipahtelivat kaikki välineet vuorotellen. Selvisin sentään kaatumatta; sillä kertaa. Myöhemmin ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri, mutta se on toinen tarina. Nyt kaipaan ennen kaikkea sitkeyttä malttaa toipua.

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Pyörällä päästään


Meno on viime aikoina ollut sen verran hurjaa, että välillä tuntuu pää olevan pyörällä. Viimeisenä parina kuukautena ei ole ollut yhtään sellaista arkipäivää, jolloin ei olisi ollut jotain sovittua sairauteen, terveyteen tai avuntarpeeseen liittyvää aikaa. Samalla olen niin uupunut, että nukun päivisin tuntitolkulla. Se ei tunnu enää edes normaalilta. Tunnen väsymyksen jo kohta herättyäni. Luulen, että minulle on jäänyt viimeiseltä vuodelta liian paljon univelkaa. Vaan voiko unesta saada sillä tavalla lainaa, että sitä voi myöhemmin päiväunina maksaa? Juuri näinä öinä olen nukkunut myös yöni hyvin, mutta silti väsy painaa.

Jotain tarttis sille asialle tehdä. Ensimmäisenä tulee mieleen elämän rauhoittaminen tavalla toisella. En vain tiedä mitä voisin jättää pois, sillä kaikki on tietysti omalla tavallaan tarpeellisia. Fysioterapia, allasterapia, toimintaterapia, ravintoterapeutti sekä käynnit lääkäreillä ja sairaanhoitajilla. Yhden sairaanhoitajan kanssa käyn keskusteluja psyykkiseltä kantilta, ja toisen kanssa yritetään mm. hahmottaa kokonaishoitoa. Se on osoittautunut tärkeäksi, sillä aina tuntuu olevan jotain asioita kesken. Sitä kautta saan helpommin yhteyden myös lääkäriin, silloin kun asiat sitä vaatii.

Nyt viimeksi sain vihdoin hoidettua eteenpäin kivunhoitoa. Pitkään olen ollut sitä mieltä, että sillä saralla ei ole tehty kaikkea mahdollista. Nyt toivoin sille asialle ihan omaa aikaa. Tähän riitti lopulta soittoaika, sillä hetken aikaa minulla on nyt ollut terveyskeskuksessa sama lääkäri. Näin ollen henkilökohtainen käynti ei ollut tarpeen. Hyvässä yhteishengessä muokattiin lääkkeitä kohdilleen. Olen niihin tyytyväinen ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Lääkkeiden muutos on vähentänyt ennen kaikkea yöaikaista särkyä, joten olen saanut nukuttua paremmin. Jospa se pian alkaisi poistaa myös päiväväsymystä.

Uusimpana tulokkaana terapioiden sarjaan tulee tällä viikolla puheterapia. Vain lyhytaikaisesti tosin. Viime kuukausina olen useasta eri lähteestä saanut palautetta siitä, että ihmiset eivät kuule mitä sanon. Se ärsyttää minua niin paljon, ettei enää huvita puhua ollenkaan. Ei se tietenkään ihmisten vika ole, sillä se on oikeasti kiusallisen hankalaa, jos ei kuule tai saa toisen puheesta selvää. Puhuminen vaatii minulta ponnistelua, sillä ääni ei mitenkään helposti solju kurkustani. Jos yritän puhua kovemmalla äänellä, niin alan seota sanoissani, sillä kaikki huomioni menee äänen tuottamiseen. Ehkä saan jotain harjoituksia, joilla pystyn vahvistamaan ääntäni.

Ruumiini tuntuu pettävän vähän joka paikasta. Käytän liian paljon terveyspalveluita. Varsinkin kun monesta paikasta sanotaan, että on niin kiire, ettei aikoja ole saatavilla, tai että meillä on vain kaksi viranhaltijaa ja 40 000 asiakasta tai jotain muuta vastaavaa. Tuntuu siis väärältä kuluttaa vähiä resursseja, vaikka en voi lukuisille vioilleni juuri mitään. Kaikki tuntuu kiitävän ohitseni ilman, että saan mistään otetta. 

Aiemmin minulla oli aina hyvä kontrolli siihen mitä hoidossani tapahtui missäkin vaiheessa, mutta enää en tiedä mitä hoitoprosesseja on meneillään tai missä vaiheessa ne ovat. Välillä menen johonkin vastaanotolle, jossa sanotaan, että viimeksi puhuimme siitä ja tästä asiasta, ja sanoit silloin näin.... Usein on niin, ettei minulle ole jäänyt mitään muistikuvaa yksittäisestä vastaanotosta tai ainakaan yksityiskohtia sanomisistani. Juuri nyt luovin vain eteenpäin ja yritän saada asiat takaisin hallintaan.