Hoitoja ja tutkimuksia

Viikko käy kohti loppuaan ja hyvä niin. Pääosin sitä on leimannut uupumus, mutta väliin mahtuu myös hyviä hetkiä. En ole varma onko uupumus fyysistä vai henkistä laatua. Kaatumisesta se alkoi - vaikka selvisin siitä hyvin vähällä. Pelkästään kaularangan epävakauden takia kaatuilut olisi hyvä jättää väliin. Eikä se hyvää tee myöskään tekonivelien kestävyydelle. Päänsärky on ollut kaatumisesta lähtien asteen hankalampaa. Luultavasti sillä ei silti ole mitään tekemistä tuon onnettoman tapahtuman kanssa, vaan se on aina välillä huonompi. Se vie kaikki ylimääräiset voimavarat. Onnistuin kuitenkin tekemään viikolla pari hyvää harjoitusta, joista jäi hyvä mieli.

Alkuviikolla uupumus oli pahimmillaan, joten oli hyvä, että fysioterapiassa oli harjoittelun sijasta hoitoja. Hermokipuiselle koivelle sähköä, ja selälle ja niskalle lymfahoitoa. Tuo lymfa oli minulle kokonaan uusi tuttavuus enkä oikein osaa sanoa sen hyödyistä puoleen tai toiseen. Mielenkiintoisen tuntuinen hoito kuitenkin. Sen sijaan sähköhoidot oli tuttuja; aikaisemminkin tuohon samaiseen kinttuun. Mitään hyötyä en siitä nyt tuntenut. Paitsi ehkä pienen hetken ajan polvet tuntui paremmilta. Viime syksynä vaikutus oli selvä. Saattaa olla, että aikaikkuna hermovaivan paranemiseen on jo sulkeutunut. On se parantunut vielä tämän vuoden puolella sen verran, että minun ei enää tarvitse nukkua sukat jalassa, joten ehkäpä tähän tulokseen on tyytyminen.

Mutta muuten näyttää siltä, että kesä parantaa sen minkä Tuulikki rikkoo. Sillä eräänä kauniina ja lämpimänä päivänä, jonka kesä tälle viikolle toi, katsoin velvollisuudekseni ulkoilla. Olin liikkeellä niin pyörällä kuin kävellenkin, ja tuon velvollisuuden suorittamien korjasi oloa sekä mielessä että ruumiissa. Ainakin hetkeksi. Mutta sitten torstain tutkimusreissu oli taas väsyttävä. Autolla ajaminen on näön vaatiman ylimääräisen tarkkaavaisuuden ja nyt myös lisääntyneen päänsäryn vuoksi uuvuttavaa. Kerrankin olin tyytyväinen päästessäni pitkälleni magneettikuvalaitteeseen. Ei haitannut melu eikä tärinä. Näköratojen sarjoja kun kuvattiin, niin siinä piti pitää silmiä kiinni. Lähellä oli, etten nukahtanut uupumukseltani. Olipa oudon rento keikka, sillä muuten ahdas putki ei ole suosikkini.

Tällä viikolla oli tosiaan vielä viimeiset tutkimukset ennen kesätaukoa. Tosin aika kaulasuonien tutkimukseen puuttuu vielä, ja niin kauan kun se uupuu, niin en saa kuulla kaularankakuvien tuloksia saati sitten hoitolinjaa. Harmi siis ettei sitä otettu nyt samalla kertaa kun kaularangan CT-kuva. Tutkimuspyynnön perusteella kaulasuonitutkimus näyttäisi olevan myös CT-kuva, mutta varjoaineella, joten olisivat tuupanneet sen samalla kertaa. Olisi ollut kanyylikin valmiina pääkuvien vuoksi, mutta varmaan jostain hyvästä syystä ei. Sillä muuten on hullua, jos ajan taas kohta parinsadan kilometrin lenkin viiden minuutin kuvan tähden.