Ei mennytkään niin

On parasta painaa villaisella tuo edellinen kirjallinen tuotos. Joku intomielinen sumu laskeutui päähäni, ja uskoin taas hetken hyvään. Se ei ole pelkästään huono asia eikä se ollut ensimmäinen kerta, vaan aina aika ajoin asiat etenevät siihen pisteeseen, että toivo nostaan päätään. Enemmän vannon silti pessimismin nimeen, sillä sen kanssa ei joudu pettymään samalla tavalla. Se ei vaan ole kovin muodikasta näinä päivinä ja siksi minäkin pyrin kohti optimismia, vaikka tiedän, ettei se ole koskaan toiminut minulla. Tämä ruumis ei ole yhtenäkään elämäni päivänä antanut mitään syytä uskoa hyvään lopputulemaan.

Olipa tuo viimeinen jotenkin synkkä oivallus, mutta se on totuus. Tällä kertaa kipujen paluun laukaisi mitäänsanomaton ylläpitosiivous. Vajaassa tunnissa särkyi parin viikon hyvä putki. Ehkä tuosta pitäisi oppia, että siivoaminen ei ole minulle sopivaa tekemistä - ei isossa eikä pienessä mittakaavassa. Opin soveltaminen ei tosin taida onnistua, sillä en omaa sellaista asemaa, että pystyisin palkkaamaan apua siivoukseen. Kuitenkin asuminen siistissä ja puhtaassa ympäristössä on yksi tärkeimmistä arjen yksityiskohdista.

Vaan eihän tässä mitään pysyvää vahinkoa ole tapahtunut; vain tavanomainen pudotus maanpinnalle. On se kuitenkin karu tilanne kun kesken yön huomaa kyynelten karkaavan tyynylle silkan kivun vuoksi. Se on viimeistään se vaihe, jossa lääkitsen vaivojani. Se vaatii itseni kanssa käytävän neuvottelun tarvittavasta lääkkeen laadusta ja määrästä; eikä valinta ole aina ihan helppo. Tällä kertaa valinta onnistui maksimaalisesti ja kivun taso laski siedettäväksi. Silti koko yö meni horroksessa, josta havahduin vähän väliä säätämään asentoa.

Tästä taustasta huolimatta pysyin päätöksessäni palata harrastukseni pariin. Koko viikon jäätävästi puhaltanut tuuli vaimeni hieman, ja sain sovittua itselleni sauna-ajan. Olosuhteet olivat siis suosiolliset. Ennen aloitusta otin vielä poikkeuksellisesti ennakoivat kipulääkkeet polvia varten. Polvet oli nimittäin tässä se isoin ongelma. Lajina potkupyöräily on tehokas, mutta ei sinällään kovin raaka nivelille - mistä todistaa lukuisat ikäihmiset nelipyöräisillä potkukelkoillaan. Tämä perustuu lopulta ihan samaan liikkeeseen.

Lopputuloksena kokeilusta tuli mahtavat ensimmäiset 300 metriä, jonka jälkeen matka päättyi tyylittömään kaatumiseen asfalttiin. Syynä oli jalanvaihdon epäonnistuminen ja ketteryyden puute. En edes muista miten pääsin ylös, sillä normaalisti en tosiaan pääse edes lattialta ylös, mutta hyvä tapa vaatii nopeaa itsensä keräilyä näissä tapauksissa. Se muuten tekee ihan hiton kipeää kun tekonivelet tömähtää katuun. En suosittele kokeilemaan. Urheilusuoritukseni voidaan täten katsoa hylätyksi. Vasen polvi tuntuu jäykältä ja aralta, mutta kävelemään sillä pystyy, joten toiveena on, että selvisin tuosta rytäkästä pintanaarmuilla. Sen näkee sitten kun ennakolta ottamieni kipulääkkeiden vaikutus päättyy. Että semmosta tänään. Ehkä nelipyöräinen menopeli olisi taidoilleni parempi valinta.