maanantai 8. kesäkuuta 2020

Rehevät


Niin harvinaista, että meni useampi tovi ennen kuin tunnistin. Onnentunne. Miten hyvältä se tuntuikaan. Juuri sillä hetkellä, siinä ajassa ja paikassa ei ollut tarvetta olla missään muualla. En taida silti liikaa hehkuttaa kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, että elämä olisi kokonaan kääntänyt esiin kolikon kiiltävämmän puolen. Olipa vaan mukavaa seisoa hiljaa lämmössä, tyynessä ja kirkkaassa aamuauringossa. Kaupunki ympärillä oli vielä ihan hiljaa, linnut visersivät ja luonto ympärillä on äkisti muuttunut niin reheväksi. Kesä on täällä! Tätä on odotettu. Kaivattu.

Luonto ei valitettavasti ole ainut, joka on käynyt melko reheväksi. Olen taistellut painonnousua vastaan. Tuloksetta. Viimeisen reilun neljän vuoden aikana (eli siinä ajassa kun minulle on tehty leikkauksia) painoni on noussut lähes 15 kiloa. Se on niin huima määrä, että on alkanut ihan tosissaan hirvittää. Omat eväät on syöty vähän liiankin tehokkaasti, joten pyysin apua terveydenhuollosta. On hämmästyttävää, ettei minulle ole koskaan siltä suunnalta tullut viestiä painonpudotuksen tarpeellisuudesta. Olen muiden ihmisten kokemuksista saanut sellaisen käsityksen, että siihen pureudutaan hyvinkin kärkkäästi. Ei välttämättä apua tarjoten, mutta huomautuksin. Onhan se tiedetty riskitekijä lähes kaikkiin sairauksiin.

Omalta kohdalta suurinta huolta aiheuttaa tietysti nivelten kuormitus. Erityisesti lonkat on alkaneet taas oireilla enemmän ja toinen nilkka joutuu koville tämän nykyisen taakan alla. Oma ajatukseni oli saada lähete painonhallintatalon projektiin. Sen hyvänä puolena olisi ollut sen kesto (vuosi). Siinä ajassa olisi ehtinyt käydä läpi tätä ongelmaa syvemmältä perspektiivillä kuin siinä mitä menee suuhun. Ongelmani on aivan selvästi muu kuin tiedollinen. Tiedän kyllä aika hyvin miten pitäisi syödä, mutta teorian osaaminen ei jalostu käytännöksi.

En kuitenkaan saanut lähetettä, sillä se oli liian kallis kaupungille. Tavallaan ymmärrän sen, mutta jos tätä ongelmaa ei oikeasti saada hallintaan, niin se tulee maksamaan sata kertaa enemmän. Jos riittääkään. Olen jokseenkin varma, ettei ongelma ratkea pelkästään kaloreita laskemalla. Syyt ovat syvemmällä tunnesyömisen syövereissä. Jossain vääriksi opitun mielen- ja ruumiinvaivojen lievityksen ikeessä. Ongelmaa korostavat jokaisen leikkauksen myötä kadonneet lihasmassat ja kyvyttömyys kuormittavaan liikuntaan.

Täysin avutta en kuitenkaan jäänyt. Olen kevään aikana käynyt useampaan kertaan keskustelemassa sairaanhoitajan kanssa painonhallinnan keinoista. Lähtökohtana on ollut pienet muutokset, jotka pitäisi saada vakiintumaan käytäntöön. Ihan ensimmäisenä otettiin aloitteestani käyttöön herkuton maanantai (en keksinyt muuta). Se tuntui mahdolliselta askeleelta, mutta nyt olen miettinyt sen mielekkyyttä. Ehkä muutosten askeleiden pitäisi olla vielä pienempiä arkielämän muutoksia, sillä ei siinä ole lopulta paljoa järkeä, että olisin herkuitta jokaisen maanantain elämäni loppuun asti.

Viime viikolla kävin lääkärin lähetteellä ravintoterapeutin vastaanotolla. Sillä käynnillä sain uutta tietoa, jota soveltaa käytäntöön. Pitää tarkistaa aterioiden koostamista myös välipalojen osalta ja kiinnittää huomiota ruokarytmiin. Ravintoterapian lähtökohdaksi otettiin kuitenkin muu kuin suoraan painonhallinta. Tarkoitus on saada mm. närästysoiretta hallintaan. Näin saan sopivaa ravintoa ja voin paremmin. Sitä kautta tullaan tavallaan hyvinvointi edellä painonhallintaan. Käyn ravintoterapeutin vastaanotolla vielä uudelleen. Sen jälkeen siirryn hyvinvointi- ja terveysvalmennukseen (hyte-valmennus). Se on fysioterapeuttivetoista toimintaa. Saapa nähdä kääntyykö rehevyys näillä keinoin laskuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti