torstai 28. tammikuuta 2021

Kuntoutusta Kankaanpäässä


Palauduin eilen kymmenen päivän kuntoutusjaksolta. Sekä henkinen että fyysinen väsymys on tällä hetkellä päällimmäisin tunne. Uskon molempien kääntyvän lopulta voitoksi. Otin fyysisesti itsestäni irti kaiken mahdollisen. Altaassa olin jotakuinkin joka päivä, ja parhaimpina kaksi. Jumppasin oikein reippaalla otteella. Allasterapiassa mentiin sitten enemmän ajatuksella. Kävelin myös päivittäin; välillä piti hipsutella liukkautta varoen, ja toisena päivänä lumihangessa tarpoen. Talvella kävelystä tulee aina ihan erilainen harjoitus kelistä riippuen. Myös kuntosalia kokeilin, mutta siellä piti muistaa olla niin varovainen tuon leikkauksesta toipuvan käden kanssa, että ihan täysillä en mennyt sitä polkua. Sitten tietysti kaiken pohjaksi ohjelman mukaiset toiminnot, joten kyllä tuon kaiken nahoissaan tuntee.

Kuntoutusjakso kuitenkin mahdollistaa toiminnan, joka ei kotioloissa ja arjen puserruksessa tulisi kysymykseen. Tuolla ei tarvinnut jättää voimia arjelle. Ei ruoanhakua, -laittoa tai -suunnittelua. Ei pyykkäystä eikä muutakaan. Se on yksi laitosjakson parhaista puolista. Tietenkin myös asiantunteva henkilöstö, joista fysioterapian osuus oli tällä kertaa mieluinen ja laadullisesti sopiva. Siihen sisältyi myös pari lymfakertaa. Myös psykologin kanssa käydyt keskustelut olivat koko kuntoutuksen aikana hyvin eteenpäinvieviä. Varsinkin kun syksyn aloitusjaksolla tunsin, ettei minulla ole arvoja tai en tiedä mitä arvoni ovat. Pääkoppani oli niin jumissa. Nyt asia on lähtenyt selkiytymään, ja sitä kautta voin löytää elämälleni merkitystä. Olen siis ison asian äärellä.

Tällä jaksolla löytyi myös sopiva syöntiseurue, jossa jaettiin niin käytännön neuvoja kuin kuultiin erityisesti erään kuntoutujan reipasta elämän huumoria. Enpä ole aikoihin nauranut niin. Pienet asiat nostivat tätä jaksoa oikein hyvälle tasolle. Tuossa lähdön hetkellä paikalla oli sellainen porukka, jossa olisin halunnut vielä jatkaa. Jos olisin aloittanut vaikka viikkoa myöhemmin niin olisin voinut saada vielä enemmän vertaistukea. Paikalla oli ainakin kaksi nivelten-paikalleen-muljauttajaa, joiden toimintaan pystyin oikein hyvin samaistumaan, vaikkei heillä samaa sairautta ollutkaan. Ongelmat oli kuintenkin monella tapaa samankaltaisia. Onhan erialaiset sairaudetkin rikkaus ja esim. harvinaisuudesta voi löytää verrattavaa kokemusta, mutta kyllä vertaistukea saa vielä paremmin, jos ongelmat ovat ns. samalta janalta. Varsinkin omassa tapauksessani, jossa en muuten löydä vertaistukea mitään kautta. 

Koko laitoskuntoutuksen tavoitteeksi oli asetettu säännöllinen kotiharjoittelu. Se ei toteutunut, mutta oli lieventäviä asianhaaroja. Niin kuin aina. Myönnän, että vikaa on myös minussa eikä pelkästään olosuhteissa. Mutta... kun aina väsyttää (sietämättömästi), ja ennen leikkausta kipu olla hyvin häiritsevää ja ajatukset valtaavaa, ja sitten oli aina niin paljon kaikenlaista menoa.... Niinpä, selityksiä löytyy. Juuri nyt on kuitenkin tunne liikunnan ilon löytymisestä. Se ei ole mikään pieni asia, mutta siitä on vielä matkaa kotiharjoituksiin, vaikka ne laitettiin monella tavalla uusiksi ja matalammalla kynnyksellä aloitettaviksi.  Nyt on kyllä pakko vetään hetki henkeä ennen jatkamista, vaikka ei tässä laakereilla levätä, sillä tänään palataan arkeen. Otan suunnan Turkuun. Käsikirurgin vastaanotto. Saapa nähdä siitä tulee.

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että kuntoutusjakso oli antoisa:)Hyvää lopputalvea,ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista