Olen nyt lisännyt liikuntaa talvikeleistä huolimatta, tarkoituksena on kokeilla liikkeen parantavaa voimaa. Hyväksi sen pitäisi kaikin puolin olla, sen uskon, mutta aina se ei ruohonjuuritasolla (tai ehkä pitäisi sanoa lumipinnalla) tunnu siltä. Päivä liikkeen jälkeen tunnen lähinnä kipua ja harmistusta. Voisin käyttää vähän painavampiakin sanoja, mutta se ei ole kirjoitettuna sopivaa. Liikunnan mitta oli tällä kertaa kolme sataa metriä, ja siitä nurin. Voit uskoa, etten sillä kohdin miettinyt sanojen soveliaisuutta. Vuoden kolmas kaatuminen oli tosiasia. En voi olla miettimättä, että mihin lukemiin tämä vuosi vielä päättyykään ja miten kauan selviän vähin vaurioin. Ehkä tulee kuitenkin todistetuksi, ettei tekonivelet ole ihan niin hauraita kuin varoitellaan. Nyt on joka tapauksessa huono suuntaus, ja pahimmat kelit on vielä edessä.
Tämän kaatumisen syynä ei tosin ollut liukkaus vaan yksinkertaisesti tasapainon pettäminen. Olen horjahdellut ja ottanut harha-askelia usein polvileikkauksista lähtien, mutta kuin ihmeellä niistä kaatumatta selvinnyt. Luultavasti en ole vieläkään täysin oppinut kantakävelyä, tai sitten ongelma aiheutuu ryhdittömistä nilkoista ja jalkateristä (ja kohta kolme talvea vanhoista tukikengistä, joiden rakenne on pettänyt) tai ehkä jopa silmistä, jotka tekevät maailmastani hieman häilyvän. On syy mikä tahansa, niin aloin horjua sivulta toiselle kuin puu myrskytuulessa eikä mitään ollut tehtävissä. Runsas lumipeite pehmensi iskua, mutta polvi vääntyi. Ehdin vähän siirtää painoa pois siltä, mutta toisella puolella oli vastassa toinen sivusuuntaan täysin joustamaton saranaproteesi.
Alkuun en tuntenut muuta kun tuon toisen polven kivun. Sen kohtaloa lähinnä harmistuksesta kirosin kun kampesin itseni vaivalloisesti ja kivuliaasti ylös. Pari yritystä vaati ennen kuin onnistuin, siinä ehti jo tuskastumisen hikikarpalot nousta otsalle. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, kun tajuaa tai luulee olevansa pääsemättömissä. Vääntynyt polvi tuntui vähän aralta, joten katsoin parhaaksi lopettaa lääkekokeiluni sillä erää siihen. Illan mittaan polvi muuttui jäykäksi ja kipeäksi, ja seuraavana aamuna oli vaikea päästä liikkeelle. Sain huomata, että tuosta harmittoman oloisesta kaatumisesta oli ottanut siipeensä polven lisäksi nilkka ja myös toisen jalan polvi ja lonkka.
Ensimmäisenä lääkkeen jälkeisenä päivänä piti ontua jopa kotioloissa, mutta sen jälkeen tilanne on toki korjaantunut. Kumpikaan polvi ei kuitenkaan ole ihan kunnossa, joten liikelääke joutuu määrittämättömälle tauolle. Jopa allasterapia oli toiselle liian kova koetus. Se harmitti suuresti. Toisaalta allasterapiaa häiritsi myös lisääntynyt käden kipu (olkapäästä ranteeseen). Käden liikuttelu erityisesti makuuasennossa tuntuu nyt vaikeammalta kuin ennen. Päivittäisistä toimista mm. hiusten pesusta on tullut taas lähes yksikätisen hommaa, mutta näin se nyt menee kun suuntaan kohti uutta kipulääkkeetöntä elämääni. Loppukaneettina sanon vielä, että liikelääke on maultaan hieman karvas, eikä lääkkeen mukana tullut montaa sivua tiedotusta mahdollisista haitoista. Ohje voisi kuulua esim. näin: Jos vakavia haittavaikutuksia kuten kaatumisia ilmaantuu, tauota liikelääkkeen käyttö välittömästi.
Kuulostaapa kivuliaalta eikä tietysti ihan suotavaltakaan tuo liukastelu... Toivottavasti mitään isompaa ei ole rikki! No huomaisit sen varmasti, jos olisi.
VastaaPoistaNoista polvien tekonivelistä mun pitikin kysellä... Oliko sulla ennen niiden leikkausta patellaluksaatioita tai muuten kovin instabiilit polvinivelet? Mietin vaan sitä, kun mullahan ei ole saranatekoniveltäkään suositeltu, kun ortopedit arvelevat ja pelkäävät, että mulla patellakin lähtisi sen saranatekonivelen jälkeenkin vaeltamaan ja se olisi heti sitten vaikea uusintaleikkaus, jäykistys ym. Kyselin viimeksi, että no tarvitaanko sitä patellaa saranatekonivelen kanssa, niin kyllä tarvitaan - se tukevoittaa niveltä olennaisella tavalla. On vaan jotenkin niin hurjaa miettiä, että eikö tosiaan ole mitään muuta ratkaisua kuin jäykistää koko polvi tai sitten vaan koittaa kestää... Ettei muka mitään muita ratkaisuja olisi. Mutta niin kai sitten... No, eihän mitään päätöksiä leikkauksista vielä ole tehty mutta näitähän nyt koko ajan mietitään ja tullaan miettimään.
Niin, luulen (tai ainakin toivon), että tietäisin jos jotain olisi isommin vialla, mutta kyllä vähän pistää miettimään kun toinen polvi, joka on ollut aikalailla hyvä, sattuu nyt vieläkin ikävästi kävellessä, mutta eiköhän se siitä tokene.
PoistaOn kyllä käsittämättömän vaikea tuo sun tilanne :( Voin vain kuvitella miten paljon se aiheuttaa huolta. Se saa varmasti etsimään oljenkorsia, johon tarttua. Toivon tosiaan keksisivät jonkin muun ratkaisun kuin jäykistyksen. Se kuulostaa niin rankalta toimelta, mutta eihän sellaiseen tietenkään keveästi päädytä.
Mutta kyllä, mun polvet oli aivan totaalisen instabiilit. Pahimmillaan kaikki osat meni hajalleen eli sääriluu, reisiluu ja patella eivät olleet missään linjassa tai kosketuksissa toisiinsa. Kerran siitä hakemalla haettiin sellainen röntgenkuva, jossa ne oli sijoiltaan. Sanon sitä ”polvi sekaisin” -kuvaksi. Se on ehkä yksi kuvaavimmista kuvista, joita näistä nivelistä on saatu vangittua. Harmi, ettei se kuva ole hallussani.
Blogista muuten löytyy mun polvesta videopätkä, jossa näkyy miten epävakaasti ne käyttäytyi. Se löytyy arkistosta huhtikuulta 2016 tekstistä ”viikot neljä ja kolmetoista”.
Oi voi… nyt kun katsoin tuota videota niin ihmettelen todella, että noista on oikeasti saatu varsin toimivat polvet. Ihmeellistä taitoa on olemassa. Tosi harmillista, jos patellan luksoituminen estää saranaproteesin käytön sun tapauksessa. Muutenhan siinä ei tarvittaisi toimivia nivelsiteitä.
Patellasta tuli vielä mieleeni, että ennen polvileikkausta ortopedi huomiota herättävästi kokeili, että se pysyi paikallaan. Luultavasti mulla ei ollut pelkkiä patellaluksaatioita vaan se meni aina koko nivel sijoiltaan. Kymmeniä kertoja joka päivä, lähes 38 vuoden ajan. Ja lopulta lähes kaiken aikaa. Otan muuten nämä polvikivut kannettavakseni siihen verraten mielellään. Tämä muistelo oli tarpeellinen muistutus minulle tosiasioista.