Kuluvalle viikolle on sattunut useampia menoja sekä sairauden tiimoilta että myös muuten. On ollut kiireen tuntua, mutta olen aina välillä ehtinyt ulkoilemaan. Pysähtelen matkalla nappaamaan kuvan poikineen. Se estää stressiä tuottavan suorituskeskeisyyden ja antaa keholleni pieniä hetkiä palautua. Kiireissäni on kysymys vain tunteesta, sillä päivissäni on kaikesta huolimatta runsaasti myös vapaata. Tarvitsen kuitenkin paljon lepoa kaiken toiminnan vastapainoksi, joten päivät solahtavat ohi kuin lentäen. Joskus olen ihmetellyt, että onko hyötysuhde kohdallaan, jos tunnin ulkoilun jälkeen täytyy nukkua tai muuten levätä kaksi. Ei se normaalia elämää ole, mutta tämä on tilanne. Sama väsyttävä vaikutus on myös terveydenhoidon käynneillä.
Tämän viikon käynneistä voi mainita kuulontutkimuksen ja korvalääkärin. Harvoin voi varauksetta kehua käyntiä, mutta sain asiallista kohtelua. Tämä on oiva esimerkki siitä miten asioiden ei välttämättä tarvitse edetä mihinkään suuntaan, mutta ongelman olemassa oloa ei silti ollut tarpeen kieltää. Ortopedialla voitaisiin ottaa oppia tässä lajissa. En tosin tiedä mitä tästä käynnistä on kirjattu. Sehän ei aina tunnetusti vastaa omaa käsitystä käynnin kulusta. Hyvä asia oli ilman muuta se, että kuuloni ei ollut merkittävästi muuttunut kahden vuoden takaisesta. Toinen korva ei edelleenkään mitään kuule, mutta pääasia on, että toinen on entisellään. Kuulolaitteesta puhuttiin taas, mutta parempaan korvaan en sitä vielä tarvitse. Huonompaan korvaan se ei enää auttaisi, mutta on olemassa sellainen malli, jossa tuolle kuulemattomalle puolelle tulisi lähetin, joka siirtää äänen kuulevan puolen laitteeseen. Sen aika on tulevaisuudessa, mutta ei ihan vielä.
Myös huimauskohtaukset otin puheeksi, ja niihin suhtauduttiin vakavuudella. Tehtiin huimaustestejä, jotka olivat vähän pelottavia. En kysynyt mitä testien tuloksena selvisi, mutta siinä silmille laitettiin jotkut lasit, joissa oli ilmeisesti kamera tai muu vastaava, joka tarkkaili silmän liikkeitä samalla kun lääkäri käänteli päätäni napakasti puolelta toiselle. Komentona kuului rentouttaa niskaa, mutta tein kyllä ihan päinvastoin. Niskalihakset ja leukaperät meni suojelunhaluisesti täysjumiin. Minullahan pään kiertoliike on rajoittunut yläkaularangan luudutuksen vuoksi, joten liike ei ole normaalia eikä napakat käännöt tuntuneet kovin mukavalta. Jotain dataa siitä näytti kuitenkin koneelle piirtyvän. Tuon jäljiltä oli paranneltava niskan kramppeja useampi päivä.
Oireiden perusteella huimauskohtaukseni sopisivat Menieren taudiksi. Se on korvan sairaus, jonka hoitovaihtoehdot on aika vähäiset ja eteneminen epäselvää. Se voi käydä hankalaksi tai sitten ei. Varmaa diagnoosia siitä ei pystytty tekemään, mutta kun katsoin myöhemmin netistä mistä siinä on kyse, niin kieltämättä oireisto sopii. Oli vielä sellaisia mitä en osannut lääkärille kertoa, kun en mieltänyt niitä oireita mahdollisesti samaan nippuun kuuluvaksi. Ylipäätään oireistoni on kaikilta osin niin laajaa, etten ikinä tiedä mitä asioita pitäisi milläkin vastaanotolla kertoa. En edes itse pysty pitämään lukua oireista, kun niitä tulee ja menee niin paljon kaiken aikaa. Seuraava kontrolli kuulon osalta on parin vuoden päästä. Jos huimauksia alkaa tulla taajemmin tai kuulossa muuten tapahtuu jotain tällä välillä, niin voin ottaa aiemmin yhteyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti