Viime viikon teemana oli sairastupa. Ei mitään pientä syysflunssaa vakavampaa toki, mutta kaikesta vastaanpyristelystä ja hoitoyrityksistä huolimatta se on hidastanut menoa. Viimeksi olen ollut minkäänlaisessa flunssassa neljä ja puoli vuotta sitten, joten ei voi sanoa, että tämä olisi minulle tavanomainen tapa sairastaa. Alkuviikolla ehdin vielä pirteästi uimahallille omatoimiseen vesikävelyyn. Tein myös kevyitä jumppaliikkeitä jaloille ja vähän venyttelyä. Luottavaisena ostin 20 käyntikertaa, joten tarkoituksena on todella ottaa hallilla käyminen taas ohjelmaan.
Omatoiminen altaalla käyminen on siitä hyvä, ettei se periaatteessa ole sidottu aikatauluun. Käytännössä se on sitä huomattavasti, sillä hallilla järjestetään päivittäin useita vesijumpparyhmiä, jotka varaavat juuri sen osan altaasta, jota itsekin tarvitsen. Iltaisin en mene hallille omatoimisesti missään tapauksessa, sillä meno siellä on silloin niin villiä riehuntaa, että sieltä on mahdoton löytää turvalliselta tuntuvaa tilaa harjoituksille. Tarkkaan saa siis ajoitusta miettiä, mutta vähitellen varmasti löytyy hyvät hetket mennä.
Muuten olen pysähtynyt tällä viikolla miettimään terveyttä muista näkökulmista kuin perussairauteni tiimoilta. Minulle on taas alkanut kertyä lisää painoa. Selvästikään päivittäinen liikuntamäärä ja teho ei riitä kattamaan tulevaa energiaa. En ole yrittänyt pudottaa painoa lähiaikoina, mutta puolitoista kuukautta olen seurannut, että mistä ruokavalioni koostuu. Olen toki huomannut, että parantamisen varaa on. Siihen pitää puuttua ennen kuin se alkaa vaikuttaa terveyteeni. Ikää alkaa olemaan sen verran, että jossain vaiheessa riskit toteutuvat. Enkä totta tosiaan kaipaa yhtään uutta ongelmaa. Jo nyt mietin, että mikä osuus kertyneellä painolla on esim. nilkan heikentyneeseen tilanteeseen. Pääsyy on tietysti perussairauteni, mutta sitä suuremmalla syyllä painonhallinta pitäisi olla osa hoitoa.
Yhtenä syynä viimeaikaiseen nousuun saattaa olla kesällä aloittamallani psyykenlääkkeellä. Tämän vuoksi minulla on ensi kuussa aika tk-lääkärille. Kenties lääke pitäisi joko lopettaa tai vaihtaa. Vaihtaminen ei ole ihan helppoa, sillä monilla noista lääkkeistä on samaa vaikutusta, ja aika monta laatua on jo kokeiltu jossain vaiheessa kipulääkkeen ominaisuudessa eivätkä niiden sivuoireet ole olleet siedettäviä. Tämä on ollut siitä hyvä, että alkuoireiden jälkeen olen muuten sietänyt sitä ihan hyvin. Lopulta kysymys on siitä, että tarvitsenko psyykenlääkettä? Kesän alussa olisin sanonut, että en missään tapauksessa, mutta sillä on ollut tasaavaa vaikutusta mielialaani. Voi tasaantuminen tietysti jostain muustakin syystä johtua. Vaikeita päätöksiä ja ehkä vaikeita aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti