maanantai 30. marraskuuta 2020

Leikkaus lähestyy


Reilu viikko leikkaukseen. Tietysti tässä vaiheessa on sanottava, että näillä näkymin, sillä monen osasen on vielä osuttava kohdalleen. Itse alan olla kyllästynyt odottamaan, joten nyt ihan todella toivon, että homma hoituu. Yli kaksi vuotta poikkeavaa ja vaikeaa kipua kyynärpäässä alkaa olla tarpeeksi. Kunpa kädestä tulisi edes vähän parempi. Melko maltillisin toivein siis lähden liikkeelle. Käden ongelmat on kokonaisuutena niin moninaiset, että pelkkä kyynärpään korjaus ei välttämättä riitä tuomaan kovin suurta toiminnallista lisää, mutta jospa sen kipu edes häviäisi.

Jotenkin epävarmalta leikkauksen toteutumisesta, määriteltyyn aikaan, sairaanhoitaja soittaessaan kuulosti. Ajat ovat nyt sellaiset, että epävarmuuksia on normaaliakin enemmän. Kertoi kuitenkin, että komponentit on saapuneet. Eli siitä ei mahdolliset viivästykset johdu. Leikkaukseen tulee mukaan maahantuojan edustaja ja pari ortopedia. Samat ortopedit kuin edellisessä kyynärpään leikkauksessa. Reumaortopedian puolella siis pysytään. Sairaanhoitajan mukaan leikkauksesta on tulossa pitkä. Yllätyksiä voi kai uusinnoissa helpommin tulla.

Leikkausta edeltävä haastattelu tehtiin tällä kertaa puhelimitse, sillä uusia röntgenkuvia ei enää tarvittu. Kävin vain labroissa etukäteen ja asia oli selvä. Labroista ei mitään erityistä pistänyt silmään, paitsi omaan silmään otti edelleen alaspäin valuva hemoglobiiniarvo. Viitearvoissa se on silti kirkkaasti, mutta pudotus on matkan varrella ollut yli 20 yksikköä. Kenties sillä on jotain tekemistä jatkuvan väsymykseni kanssa tai sitten ei. Ensin pitäisi varmaan saada parempaan kuntoon nukkuminen kokonaisuutena. Siis ennen kuin alkaa etsiä syytä mistään muualta.

Verikokeen ottaminen kävi tällä kerralla (poikkeuksellisesti) suhteellisen mukavasti. Aikansa asiaa tarkasteltuaan näytteenottaja kävi suoraan kiinni kämmenselkään ja sai yhdellä pistolla tiristettyä tarpeellisen määrän verta. Hieno suoritus. Niin ei ole käynyt pitkään aikaan. Myös kokeen käytännön järjesty kävi näppärästi, kun hoidin homman samalla reissulla kun olin kasvaimen kontrollikuvassa. 

Magneettikuvan tuloksen kävin kuulemassa viime viikolla. Samalla alue paineltiin eikä siinä eikä myöskään kuvassa näkynyt mitään huomionarvoista. Magneettikuva oli jälleen kerran aavistuksen "tärähtänyt", sillä kaularangan metallit tekevät häiriötä. Ilmeisesti kuvanlaatu kuitenkin riittää tulkintaan. Hyvin nopea käynti, jossa seuraavaa magneettikuvaa suunniteltiin vuoden päähän. Tässä vaiheessa puutuin tilanteeseen, ja kysyin kesäisestä patologin lausunnosta, jossa oli mahdollisesti nähty kasvaimen residuaali. Tilanne aavistuksen koominen, sillä minusta näytti siltä, että kaikki paikallaolijat (lääkäri, harjoittelija ja sairaanhoitaja) ikäänkuin jännittyivät yhtäaikaisesti sanan residuaali kohdalla.

Ehkä odottamattomat yllätykset vastaanotolla ei ole kovin toivottuja. Kysymystäni seurasi kiivas lausunnon etsintä koneilta, ja kyllä vaan lausunto löytyi. Siitä löytyi myös tuo pysähdyksen aiheuttanut sana. Lausuntoa ei ilmeisesti ollut lukenut kukaan. Toivon, että tällaiset tapaukset saavat sairaalan suorittamaan omavalvontaa, jotta näiltä jatkossa vältyttäisiin. No, lääkäri kuitenkin päätti viedä tapaukseni ns. ongelmatapaustyöryhmään, joka sattui kokoontumaan samana päivänä. Sittemmin lääkäri soitti ja kertoi, että seuraavaa kontrollikuvaa oli päätetty aikaistaa puolen vuoden kohdalle.

Nyt kasvain on osaltani omalla hyllyllään eikä se paina mieltäni. Voin siis keskittyä suoriutumaan tulevasta kyynärpään leikkauksesta ja yrittää toipua siitä mahdollisimman jouhevasti. Tulevaan osastojaksoon saatiin myös sisällytettyä polvien kontrollikuvat. Alunperin minulla oli aika niihin päivää ennen leikkausta samassa paikassa. Olisin siis joutunut tekemään parinsadan kilometrin lenkin pelkän röntgenkuvan vuoksi. Hienoa, että tässä on järki pelissä. Se rauhoittaa mukavasti leikkausta edeltävän päivän. Kaikki lepopäivät on tervetulleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti