Todellisuuden vastaisku

Olen mieltänyt varsin huonosti tulevan kaularankaleikkauksen. Puuhastelen projektieni kimpussa ja mietin kuntoutusta. Harkitsen jopa uuden harrastuksen aloittamista, vaikka se on ihan järjetöntä tässä vaiheessa. Tiedän, että leikkaus on tulollaan eikä se ole sellainen leikkaus johon vaan mennään ja sen jälkeen ollaan entistä ehommassa kunnossa. Ei lainkaan vaan päinvastoin se tulee aiheuttamaan lisärajoitteita liikkeisiini loppuiäksi. Siitä on toivottavasti apua pää- ja niskasärkyjen vähentäjänä, mutta tosiasia on, että monista nyt yksinkertaisista toimista tulee hankalampia. Oletettavasti sitä oppii uuden tavan tehdä asioita, mutta tottumista se vaatii. Toipuminen leikkauksesta tulee kestämään kuukausia. Tottuminen uusiin rajoituksiin voi viedä enemmänkin.

En ole juuri pysähtynyt ajattelemaan näitä. Ihan niin kuin asia olisi päättynyt leikkauspäätöksen tekemiseen tai että kaikki jatkuisi ennallaan hamaan tulevaisuuteen. Oikeasti asioihin tulee muutosta ja siihen olisi syytä ainakin henkisesti valmistautua. Käytännössä esimerkiksi kuntoutukseen tulee taukoa, sillä välitön sairaanhoidollinen kuntoutus ei ole Kelan kustantamaa toimintaa. Pitäisikin selvittää, että miten nuo tarkalleen menevät. Pitää päivittää tilanne myös omaan nuppiin, sillä jotenkin en miellä leikkausta todella tapahtuvaksi asiaksi. Ihanko oikeasti joku aikoo viiltää veitsellä niskaani ja laittaa lisäruuveja luihin... On taas porakoneelle käyttöä, mutta onneksi ei nyt tarvita sahaa, vasaraa ja talttaa. Kai. Viime viikolla luukusta tipahtanut kirje toimi herättäjänä yhtä tehokkaasti kuin kylmä suihku. Ei se sentään leikkausaika ollut, sillä siihen on vielä aikaa, mutta esitietolomake ja ohjeita leikkausjonossa olevalle. Kirje toimi tosiaan herätyksenä siihen, että asiat etenevät. On asioita, joita pitää huomioida jo tässä vaiheessa.

Minulla on hyvin vähän tietoa siitä minkälainen toipuminen tästä leikkauksesta on odotettavissa. Leikkauskohtana tuo on harvinaisuus eikä kokemuksia ole juuri löydettävissä netistä (ainakaan suomeksi). Myös näkö aiheuttaa ongelmia tiedonhankintaan. On vaikea etsiä neulaa heinäsuovasta kun ei näe kunnolla. En osaa kuvitella kiputasoa enkä sitä miten hyvin selviän vaikka kodinhoidollisista askareista. Sen luulisi auttavan selviytymisessä ettei tällä kertaa tarvitse kävelyn apuvälineitä käyttää eli tavaroiden kantamisen tai ainakin siirtelyn pitäisi onnistua. Olen kuitenkin huomannut, että pään liikkeitä tarvitaan lähes kaikissa askareissa. Tällaisena pätkän mittaisena saan aina kurotella kaula pitkänä kaikkea. Myös tietokoneella norkoilu voi muuttua hankalaksi (sekin) sitten kun pää ei enää taivu normaalisti eteenpäin. Uusiksi voi mennä kaikki tutut toimintatavat nukkumisesta alkaen.

Etukäteen on kuitenkin vaikea ajatella käytännön ratkaisuja kuten vaikka tukityynyjä ja säätömahdollisuuden omaavan työpisteen hankintaa. Jotenkin luulen, että nykyisin käytössä oleva sohva ja tietokone yhdistelmä on ainakin tulossa tiensä päähän. Asiat pitää saada sopivalle korkeudelle ja oikeaan kulmaan kun niska ei jousta. Jouston hakeminen alempaa rangasta on epäluuloa herättävää, sillä sen kanssa olen vaikeuksissa jo nyt. Lisähankaluutta tuovat uudet silmälasini, jotka tulevat toimimaan (jos toimivat) kunnolla n. 27 cm päässä silmistäni. Eli selvästi normaalia lukuetäisyyttä lähemmäs joutuu luettavan tuomaan. Eikä siinä mitään, mutta kädet ei tule ikinä jaksamaan pitää lehteä tai kirjaa noin lähellä. Kun niskasta tulee jäykkä, niin se vaatii monen pienen asian miettimistä uudelleen, jotta arki kuitenkin sujuisi. Mielellään valmistautuisin etukäteen, sillä tiedän elämän hankaloituvan ainakin joksikin aikaa merkittävästi, mutta nämä on pakko ratkaista vasta siinä vaiheessa kun ne tulevat eteen.