Edessä oleva kesäkausi antaa monia mahdollisuuksia. Tärkeintä on voimistua, jotta tulevat koitokset eivät johda kompurointiin. Olen vihdoin saanut takaisin tunteen siitä, että elämä on hallinnassani. Kadotin sen hetkeksi kun jouduin ottamaan vastaan paljon apua. Apu on ollut tärkeää ja välttämätöntä, mutta samalla se lamasi oman toimeliaisuuden saatua apua laajemmin. Tunne hallinnasta on minulle hyvinvoinnin perusta. Se on tietysti vain tunne, sillä oikeasti elämä hallitsee itseään. Jos se tahtoo, niin se kamppaa epäreilusti vaikka kesken juoksun. Liikkumisen vapautuminen on ollut tärkein askel. Yhtenä päivänä lähdin ostamaan aurinkolaseja, jotta autolla ajaminen sujuisi mukavammin. Ensin ajoin yhden liikkeen edustalle (vakaissa ostoaikeissa), mutta sitten kuulin radiosta toisen liikkeen mainoksen. Oli hyvä tarjous, joten siitä paikasta muutin mieleni ja ajoin toiseen liikkeeseen. Sellaista on vapaus liikkua ja muuttaa mieltään.
Toinen tärkeä elämänhallintaan liittyvä asia on koti. Teen mielelläni asioita itse, ja sen vaikutuksesta huomaan pystyväni jälleen rentoutumaan paremmin. Niska ei tosin tunnu tykkäävän uusista toimistani - ei ilmeisesti sen enempää ajamisesta kuin kotitöistäkään. Päivät pärjään, mutta ilta illalta ja yö yöltä niska on tullut kipeämmäksi. Parhaiten kipuihin auttaa kauluri, mutta sen käyttö tuntuu luovuttamiselta. Muutamina öinä olen sitä kaikesta huolimatta käyttänyt. Myös avustaja on riitasointu. Ei niin, että avustajassa sinällään mitään vikaa olisi, mutta en ole vieläkään tottunut. Melko paljon pystyn taas tekemään asioita itse, mutta sitten on ne osuudet, jotka ei kerta kaikkiaan onnistu. Niitä varten tarvitsen apua. Avustajalle on kuitenkin järjestettävä enemmän tekemistä kerralla, sillä ei ketään voi juoksuttaa täällä tekemässä jotain vartin työtä. Työkokonaisuuden määrittäminen on varsin rasittava osa-alue.
Kolmantena tekijänä haluan suunnata kohti lääkkeettömyyttä. Tuntuu itsensä myrkyttämiseltä kun joutuu kasan lääkkeitä ottamaan. Tuo on kyllä turhan jyrkästi sanottu. En usko nollalinjan olevan koskaan mahdollinen, mutta mielummin menen kohti tarvittaessa otettavia. Nyt olen ollut jo jonkin aikaa pudotusvaiheessa ja päässyt siinä aika pitkälle. Voin aloitella niitä tarpeen vaatiessa uudelleen, mutta on hyvä tietää minkälainen kiputaso on tosiasiassa tällä hetkellä. Sitten lääkintäkin on helpompaa. Eilen otin kuitenkin suosiolla jo illalla käyttöön melkein koko lajitelman, sillä oli pakko saada nukutuksi edes yksi yö kunnolla. Kipujen hoitaminen tosiaan auttoi nukkumiseen. Siinäpä onkin yksi näkökanta tähän asiaan. Voi miettiä, että mikä on lopulta tärkeää. Oikeastaan tarvitsisin myös tulehduskipulääkekuurin, sillä nivelrikkokivut on pesiytyneet useampaan kohtaan, mutta sitä kuuria joutuu vielä odottamaan pitkän tovin.
Ehkä saan lääkkeettömyyteen tukea kivunhallintaryhmästä. Se kokoontuu keskussairaalalla kaikkiaan kahdeksan kertaa. Tämä tulee nyt hyvää saumaan. Jossain aikaisemmassa vaiheessa en olisi ollut valmis kuulemaan lääkkeettömistä keinoista. En siitä huolimatta, että olen suurimman osan elämääni käyttänyt niitä hyödyksi. Asenteeni on muuttunut, sillä muistan olleeni jossain vaiheessa (ehkä silloin kun polvileikkauksien jälkeen olin pitkään kuntoutusosastolla) kuuntelemassa jotain aiheeseen liittyvää pienimuotoista luentoa, ja tuhahdelleeni hiljaa mielessäni koko jutulle. Ihan huuhaata, ajattelin, mutta ehkä se sittenkin oli alku uudelle suhtautumiselle, sillä eihän siitä ole vielä pariakaan vuotta. Olen joutunut monesti toteamaan, ettei lääkkeet ole aukoton apu. Ei lääkkeettömätkään keinot tietenkään kipua mihinkään vie, mutta niiden kanssa voi (tiettyyn rajaan asti) tulla toimeen myös ilman lääkkeitä.
Hei vaan. Sinulla samanlaisia ajatuksia kuin minullakin. Yritän itsenäisesti ilman apuja tulla toimeen,enkä itse mielelläni ota vastaan, taikka pidä kipuryhmistä,vertaistuesta (ryhmät)Näissä painotetaan lääkkeetöntä hoitoa, puhutaan kyllästymiseen asti kroonisesta kivusta, ja kuinka aivoja voi opettaa kivusta pois ym.Onnhan se hienoa että yritetään ja keksitään tällaisiakin, mutta kipua ei voi ymmärtää kukaan huippualan terveydenhuollon ammattilainen paremminin, kuin kivusta kärsivä itse.Suututtaa aika ajoin näiden kipuasiantuntijoiden neuvot,sillä helppohan se neuvoja on antaa.Olen itsekkin nyt myöntynyt kipuryhmän asiakkaaksi,mutta ainahan sen voi keskeyttää.Tämä moniammattillinen tiimi,jossa myös lääkärit.Kysyin mikä lääkäri ryhmässä toimii, sanottiin että päihdelääkäri!Päihdelääkäreillä kuulemma hyvää tuntemusta kivunhoidosta ja lääkityksistä.Joopa joo,ehkä joillekkin ehkä toimiikin ja paras vaihtoehto tuollainen erikoislääkäri,jos vaikka ongelmia lääkkeiden käytössä,taikka muuta lisä problematiikkaa,mutta itselleni on suositeltu neurologin sekä fysiatrin lääkäreitä ja heidän yhteistyötä.Saa nähdä,mutta aion käydä katsomassa tämänkin mahdollisuuden ja saanhan siitä taas uutta kokemusta:)
VastaaPoistaKiitos kommentista. Avoimella mielellä noihin kannattaa ilman muuta lähteä mukaan. Vähintään se on tosiaan kokemus, joka ei kovin paljoa aikaa kuluta. Itse en ole juuri lainkaan miettinyt tuon ryhmän osuutta. Ajatus on vähän epämukava, sillä ihmisten kipua ei voi niputtaa. Olen varma, että näkökanta kipulääkkeiden ongelmista tulee esiin, mutta ehkä sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, jos ei koe sen itseä koskevan.
PoistaEi sieltä tietenkään voi saada mitään kaiken ratkaisevaa apupakettia, mutta kenties jotain työkaluja kokeiltavaksi. Kaikkien on lopulta koostettava itse ne keinot, jotka toimii. Jos toimii. Tässä alkuviikolla sain kokemuspakkiini uuden kipukokemuksen, jota en olisi sinne välttämättä halunnut, mutta nyt sitä ei saa enää pois. Luulin jo, ettei kivulla ole minulle enää mitään opettavaa, mutta ilmeisesti on. Loputtomasti. Tällä kerralla se opetus oli kiitollisuus siitä, ettei aina ole sellaista.