Yhdellä rajalla

Olen nyt kokeillut kolmea eri psyykelääkettä kipujen hoitoon. Myönnän suhtautuneeni niihin alusta asti epäluuloisesti, mutta kun ainakin viisi eri lääkäriä ehdotti (tai painokkaasti suositti) niitä otettavaksi käyttöön niin lopulta suostuin kokeilemaan. En ymmärrä sitä intomieltä, jolla nämä nämä lääkkeet minulle halutaan. Yrittäisivät auttaa muissa asioissa yhtä päättäväisesti, niin mitään ongelmaa ei olisikaan. Milloinkaan oloni ei ole ollut kokonaisvaltaisesti niin huono kuin näiden lääkkeiden aikaan. Kaksi ensimmäistä kokeilua aiheutti lisäksi pupillien laajenemista. Se ei ole hyväksyttävä sivuoire kun silmien tarkennuksessa ja valonarkuudessa on muutenkin ongelmaa. Viimeisimmällä lääkkeellä ei tullut samanlaista sekavuustilaa eikä pupillitkaan laajenneet, mutta väsymys oli ylivoimaista ja hukkasin verenpaineeni. Tarkoitan siis, että mittari pystyi mittaamaan sen vasta puolitoista päivää viimeisen lääkkeen jälkeen. Kenties lääke aiheutti jonkunlaisen rytmihäiriön. En voi olla miettimättä, että nämäkö nyt on kipulääkkeitä turvallisempia?

Viimeisin kokeilu päättyi ja luulen, että raja on tässä. Minulle ei tule enää uusia psyykelääkkeitä. Ei ainakaan kivunhoitoon. Asia voi muuttua, jos vaikka masennus aiheuttaisi minulle suhteetonta kärsimystä, mutta kivunhoitoon on olemassa kipulääkkeitä. Tk-lääkäri on tosin sitä mieltä, että minulla on määrittämätön masennustila. Sanattomaksi jäin siitä lukiessa. Oli pakko voittaa jopa lukuvaikeudet ja ottaa selvää masennuksesta. Pystyn tunnistamaan itsessäni jotain masennukseen liittyviä piirteitä, mutta paljon menee myös kaukaa ohi

Riippumatta siitä mitä mieltä olen, niin psyykkisetkin sairaudet on nyt listalla. Toivottavasti se ei vaikeuta hoidon saantia myöhemmin. Olisikohan tuo diagnoosi muuten jo kahdeksannelta lääketieteen saralta. Tällä kattauksella leikkauksia, jatkuvaa jonotusta, byrokratiaa, toipiluutta, kokonaistilanteen hallitsemattomuutta ja oman toimintakyvyn laskevaa trendiä ei ole ihan helppo säilyttää iloista optimismia siihen, että elämä kantaa. Eniten minua auttaisi asiallisen somaattisen hoidon järjestyminen ja tahto ratkaista ne vaivat, jotka ratkaistavissa on. Lisäksi kelpaisi ripaus ymmärrystä siihen, että miksi vikoja on enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Minä en ole Larsenin syndroomaa itselleni toivonut enkä voi siitä parantua. Siinä ei ole kyse mielentilasta.

Mietin kipuja ja sitä, etten kunnolla tiedä mitä kivuttomuus on. Minulla on siitä vain yksittäisiä kokemuksia. Joskus sain jonkun leikkauksen jälkeen kipulääkettä, joka vei minulta muutamaksi tunniksi kaikki kivut. On hämmästyttävää ajatella, että useimmille ihmisille se on pääasiallinen olotila. Minulla on siis pitkäaikaista (kroonista) kipua. Nykyisin yksi kipujen päälähteistä on nivelrikko. Se kipu kuitenkin loppuu kun syy hoidetaan. Tietenkin hoidon ajankohta on tarkkaan punnittava enkä tarkoita, että siihen saakka pitäisi kärsiä ilman kivunlievitystä. Joskus kipu toimii oikein ja kertoo siitä, että kuormitusta on vähennettävä. Entäs vaikka se tilanne kun nivel menee sijoiltaan? Minulle on selvää, että se aiheuttaa kipua. Vieläpä sellaista kipua, joka ei ole hoidettavissa sen enempää kipu- kuin psyykelääkkeilläkään vaan sillä että nivel laitetaan takaisin paikoilleen. Sijoiltaanmenon jälkitilaan voi saada kipulääkkeestä apua. Ääritapauksessa nivel pakotetaan paikoilleen luuduttamalla.

Usein kivuistani on jotenkin liioiteltu oletus, koska kipua on joka puolella. Laaja-alaista ja häiritsevää kipua, mutta harvoin sietämättömän voimakasta. Joo, on huonoja jaksoja ja poikkeuksellisesti kipuilevia niveliä, mutta monilta osin olen koko elämän kestäneisiin ja vaihteleviin kipuihini tottunut. Toivon, että fyysistä toimintakykyä ja itsenäistä elämää edesauttavat toimenpiteet tehdään ajallaan. Minulle kipua suurempi ongelma on nivelten epävakaus ja toimimattomuus. Ei se ole kipu, mikä estää minua suoristamasta kyynärpäätäni, vaan siinä yhdistyvien kolmen luun voimakas dysplasia. Ne eivät nivelly toisiinsa järkevänä kokonaisuutena. Kyynärpään ojentaminen ei ole mahdollista. Sama toimimattomuus koskee muitakin kohtia minussa. Vaikka skolioottista rintarankaani - kipu ei sen suoristumista estä vaan dysplastiset nikamat. Vinoutumasta tulee lihasten epätasapainoa ja virheasentoja niveliin, ja sitä myötä kipua. Nämä menee monelta jostain syystä ymmärryksen yli. Kaikki on niin kipukeskeistä.