Sormesta, tuesta ja muusta

Välillä tulee niitä päiviä, jotka ovat ihan liikaa. Tämä viikko on ollut erityisesti niskalle raskas. Liikaa menoja ja liian vähän lepoa. Yhtenä päivänä onnistuin saattamaan niskani kipeämmäksi kuin kertaakaan sitten ensimmäisten leikkauksen jälkeisten päivien. Harkitsin päivän päätteeksi kauluria, mutta päädyin lääkinnän kautta nukkumaan. Se oli hyvä ratkaisu, mutta uusia menoja on aina vaan. Kun katson aikaa taakse kuukauden ja toisen niin tällaista se on ollut. En tiedä miten voisin sitä jarruttaa kun aina tuntuu vaan tulevan uusia pakollisia asioita hoidettavaksi. Haluaisin pienen tauon kaikesta, jotta ehtisin järjestää ajatukset ja keräillä vähän voimia. Luulen, että minun on pakko lähteä pois kotoa, jotta voin lomailla kaikesta. Harmi, että matkailu on melko etäällä tämän hetken kyvyistäni. En usko selviäväni matkatavaroista tai toisaalta pitkästä automatkasta, jos päätyisin kotimaan lomailuun. Kylpyläloma kiinnostaisi, mutta sen tiellä on monta mutkaa.

Tai sitten voisin muuttaa hetkeksi maalle - niin kun yritin kaksi vuotta sitten kesällä. Se oli aikaa jolloin kotona oli putkiremontti ja toivuin lonkkaleikkausista. En ollut kävelykykyinen - enkä pärjännyt alkeellisissa oloissa päivää kauempaa, mutta kenties nyt menisi paremmin. Ainakin muutaman päivän mittainen jäähy voisi olla minulle hyväksi. Toteutus täytyy jättää heinäkuulle, sillä tähän hätään ei noita menoja saa raivattua mihinkään. Kesäkin etenee ja kaiken muun sekaan pitäisi ympätä perinteinen kesäsiivous. Sen voisi tehdä vaikka vielä ennen juhannusta. Täytyy ainakin sulattaa pakastin, jotta voi hyvällä mielellä alkaa kerätä talteen tämän kesän satoa (sikäli, että sellaista tulollaan on). Hyvä olisi saada muutenkin kaikki taas kuntoon. Paperien (sairaus tuottaa niitä enemmän kuin pieni toimisto) arkistoinnista lähtien on monet puuhat rästissä aika pitkältä ajalta.

Yksi projekti saavutti maalinsa tällä viikolla, kun sain vihdoin sormiini tuet. Niiden alkupotku on jo viime kesältä, jollon rystystä yritettiin ensimmäisen kerran tukea. Se osoittautui hankalaksi, joten päädyin alkuvuodesta monimutkaisten vaiheiden jälkeen sormituen apuvälinearvioon. Siellä kehiteltiin mallituki, jolla rystynen saadaan pidettyä melko hyvin paikoillaan, ja jollain tavalla toimintakyvyn säilyttävänä. Mallituen jälkeen varsinaista tukea varten piti hakea maksusitoumusta, joka myönnettin. Toiveena oli myös käsikirurgin arvio, jotta olisi selvinnyt, että josko vaiva olisi korjattavissa eikä tukea tarvittaisi. Viimeksi mainittu ei onnistunut, sillä röntgenkuvassa ei näkynyt nivelrikkoa (siinä kohdassa), joten lähetettä ei kirjoitettu. Nämä on niitä tilanteita, jossa ongelma on kliinisesti havaittavissa, mutta kun se ei näy yhdentyyppisessä kuvassa, niin päätellään virheellisesti, ettei ongelma ole todellinen. Uskotaan enemmin kuvaa kuin tutkimusta. En ymmärrä. Tässä on kyse vain sormesta (usein kipeästä ja jo pois käytöstä olevasta sellaisesta), mutta pelkäänpä, että sama tulee toistumaan myös muiden nivelten kohdalla.

No, tällä hetkellä jatkan eteenpäin tuettuna, sillä en jaksa sormen asiaa ajaa. Täytyy toivoa, että sen kanssa pärjäisi. Ainakin kipua tuella voi lievittää, mutta kun kädet on pakattu metallitukeen, niin ymmärtäähän sen ettei kädet silloin kovin näppärinä säily. Nyt ei voi enää edes ajatella mitään pientäkään toimenpidettä sormelle, sillä kaikki asioiden edistys vie niin kauan, ettei sitä ehdi ennen kuin on kyynärpään vuoro. Se on odottanut hoitovuoroaan jo kaksi vuotta eikä mikään muu kohta ainakaan suunnitelmallisesti tule sitä ohittamaan. On tosin mahdollista, ettei kyynärpäälle tehdä mitään, mutta olen kallistunut sille kannalle, että sikäli kun se minusta riippuu, niin sen toimintakykyä on yritettävä parantaa. Eritoteen siksi, että käsien toiminta tuntuu jatkavan kokonaisvaltaista heikkenemistä eikä kaikki käsinivelet voi olla samaan aikaan remonttikuntoiset. Vasen käsi ei ole tällä hetkellä kykynevä huolehtimaan edes perustoiminnoista.