sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Sormesta, tuesta ja muusta

Välillä tulee niitä päiviä, jotka ovat ihan liikaa. Tämä viikko on ollut erityisesti niskalle raskas. Liikaa menoja ja liian vähän lepoa. Yhtenä päivänä onnistuin saattamaan niskani kipeämmäksi kuin kertaakaan sitten ensimmäisten leikkauksen jälkeisten päivien. Harkitsin päivän päätteeksi kauluria, mutta päädyin lääkinnän kautta nukkumaan. Se oli hyvä ratkaisu, mutta uusia menoja on aina vaan. Kun katson aikaa taakse kuukauden ja toisen niin tällaista se on ollut. En tiedä miten voisin sitä jarruttaa kun aina tuntuu vaan tulevan uusia pakollisia asioita hoidettavaksi. Haluaisin pienen tauon kaikesta, jotta ehtisin järjestää ajatukset ja keräillä vähän voimia. Luulen, että minun on pakko lähteä pois kotoa, jotta voin lomailla kaikesta. Harmi, että matkailu on melko etäällä tämän hetken kyvyistäni. En usko selviäväni matkatavaroista tai toisaalta pitkästä automatkasta, jos päätyisin kotimaan lomailuun. Kylpyläloma kiinnostaisi, mutta sen tiellä on monta mutkaa.

Tai sitten voisin muuttaa hetkeksi maalle - niin kun yritin kaksi vuotta sitten kesällä. Se oli aikaa jolloin kotona oli putkiremontti ja toivuin lonkkaleikkausista. En ollut kävelykykyinen - enkä pärjännyt alkeellisissa oloissa päivää kauempaa, mutta kenties nyt menisi paremmin. Ainakin muutaman päivän mittainen jäähy voisi olla minulle hyväksi. Toteutus täytyy jättää heinäkuulle, sillä tähän hätään ei noita menoja saa raivattua mihinkään. Kesäkin etenee ja kaiken muun sekaan pitäisi ympätä perinteinen kesäsiivous. Sen voisi tehdä vaikka vielä ennen juhannusta. Täytyy ainakin sulattaa pakastin, jotta voi hyvällä mielellä alkaa kerätä talteen tämän kesän satoa (sikäli, että sellaista tulollaan on). Hyvä olisi saada muutenkin kaikki taas kuntoon. Paperien (sairaus tuottaa niitä enemmän kuin pieni toimisto) arkistoinnista lähtien on monet puuhat rästissä aika pitkältä ajalta.

Yksi projekti saavutti maalinsa tällä viikolla, kun sain vihdoin sormiini tuet. Niiden alkupotku on jo viime kesältä, jollon rystystä yritettiin ensimmäisen kerran tukea. Se osoittautui hankalaksi, joten päädyin alkuvuodesta monimutkaisten vaiheiden jälkeen sormituen apuvälinearvioon. Siellä kehiteltiin mallituki, jolla rystynen saadaan pidettyä melko hyvin paikoillaan, ja jollain tavalla toimintakyvyn säilyttävänä. Mallituen jälkeen varsinaista tukea varten piti hakea maksusitoumusta, joka myönnettin. Toiveena oli myös käsikirurgin arvio, jotta olisi selvinnyt, että josko vaiva olisi korjattavissa eikä tukea tarvittaisi. Viimeksi mainittu ei onnistunut, sillä röntgenkuvassa ei näkynyt nivelrikkoa (siinä kohdassa), joten lähetettä ei kirjoitettu. Nämä on niitä tilanteita, jossa ongelma on kliinisesti havaittavissa, mutta kun se ei näy yhdentyyppisessä kuvassa, niin päätellään virheellisesti, ettei ongelma ole todellinen. Uskotaan enemmin kuvaa kuin tutkimusta. En ymmärrä. Tässä on kyse vain sormesta (usein kipeästä ja jo pois käytöstä olevasta sellaisesta), mutta pelkäänpä, että sama tulee toistumaan myös muiden nivelten kohdalla.

No, tällä hetkellä jatkan eteenpäin tuettuna, sillä en jaksa sormen asiaa ajaa. Täytyy toivoa, että sen kanssa pärjäisi. Ainakin kipua tuella voi lievittää, mutta kun kädet on pakattu metallitukeen, niin ymmärtäähän sen ettei kädet silloin kovin näppärinä säily. Nyt ei voi enää edes ajatella mitään pientäkään toimenpidettä sormelle, sillä kaikki asioiden edistys vie niin kauan, ettei sitä ehdi ennen kuin on kyynärpään vuoro. Se on odottanut hoitovuoroaan jo kaksi vuotta eikä mikään muu kohta ainakaan suunnitelmallisesti tule sitä ohittamaan. On tosin mahdollista, ettei kyynärpäälle tehdä mitään, mutta olen kallistunut sille kannalle, että sikäli kun se minusta riippuu, niin sen toimintakykyä on yritettävä parantaa. Eritoteen siksi, että käsien toiminta tuntuu jatkavan kokonaisvaltaista heikkenemistä eikä kaikki käsinivelet voi olla samaan aikaan remonttikuntoiset. Vasen käsi ei ole tällä hetkellä kykynevä huolehtimaan edes perustoiminnoista.

11 kommenttia:

  1. Eikös MRI-tutkimus olisi parempi sinun käsiin? Rtg-ei juurikaan näytä mitään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä. Vaan kun luissa ei näy vikaa (paitsi poikkeavat ranneluut ja sormien kärkijäsenet), niin vaivoista huolimatta tulkitaan ettei apua tai lisätutkimuksia tarvita… Peukalon tyvinivelen ruston madaltuma näkyi, mutta oli niin tai näin niin ei aiheuta toimenpiteitä. Kipeä peukalon tyvi on ollut jo pitkään. Niihin on peukalotuet ja myös tämä uusi metallituki tukee myös peukaloniveltä, joten näillä nyt mennään.

      Poista
  2. Martti Vastamäki aikamoinen asiantuntija,korjasi omaisen peukalon tyvinivelen, kun tämä ensimmäinen leikkaus oli jollain käsikirurgilla mennyt mönkään, koko jänne oli lähtenyt karkuun.Omainen sai maksusitoumuksen korjausleikkaukseen Martille Ortoniin (aikaa vuosia)Martilla hyviä artkkelieta,jos kiinnostaa lukea:)
    Tutkinnot
    käsikirurgian dosentti, Helsingin yliopisto 1988
    käsikirurgian erikoislääkäri, Helsingin yliopisto 1981
    ortopedian erikoislääkäri, Helsingin yliopisto 1978
    musiikkilääketieteen erityispätevyys 2008

    Martin kirjoittamia artikkeleita

    Hauisvammat / Fokaalidystonia / Hermopinteet / Instabiilin olkanivelen diagnostiikka ja hoito / Jännetulehdukset / Jäätynyt olkanivel / Kipeä olkapää / Lapaluun asento / Muusikkopotilas käsikirurgin vastaanotolla / RSD / Olkaseudun hermovammat / Soittajan käsiongelmat / Tenniskyynärpää 1 / Tenniskyynärpää 2 / TOS 2017 / TOS / Alaraajan hermopinteet / Olkanivelen kiertäjäkalvosimen repeämä / Peukalon tyvinivelen kuluma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitoksia vinkeistä. Siinä on useampikin mielenkiintoiselta vaikuttava aihe. Täytyy tutustua.

      Poista
  3. Juu, nämä artikkelit saa auki osoitteesta:)
    http://bulevardinklinikka.fi/asiantuntija/martti-vastamaki/

    VastaaPoista
  4. En tiedä olenko kysynyt aikaisemmin,mutta ennen kaularangan leikkaustasi otettiinko enmg?Onko sinulla aina kaularangan enmg näyttänyt normaalia tulosta?Selkäytimen,aivojen tai muun tilannettahan tuo ei tietenkään kerro,ainoastaan hermopinteet,vauriot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisesti enmg:tä ei tehty ennen kaularankaleikkausta tai ainakaan siihen suoraan liittyen. Reilu vuosi aiemmin se kyllä tehtiin toiseen käteen pistely-, puutumis- ja tunto-ongelmien takia, mutta aina se on ollut normaali.

      Poista
  5. Niinhän se on,ettei selkäytimen pinne/stenoosit ym näissä näy,on ehkä turhakin tuo enmg toisaalta.Itselläni näkyi selkeä enmg -löydös kaularangasta muutama vuosi sitte,mutta ei enään.Kuulemma voi vaihdella, ja ei poissulje tietenkään läheskään kaikkea.Turha tutkimus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin epäluotettavalta enmg vaikuttaa. Minullakin on niistä pari vastakkaista tulosta, vaikkakaan ei koskien pinteitä vaan hermojen kulkureittejä, mutta kaiketi enmg:llä on kuitenkin paikkansa tutkimusten joukossa. Sillä voidaan ainakin löytää pinteitä… ja uskon tosiaan, että pinne voi joskus myös vapautua itsekseen riippuen siitä mikä sen on aiheuttanut.

      Poista
  6. Hyvää Juhannusta!
    Oli pakko laittaa viestiä,kun nyt ensimmäisen kerran,toistasataa kertaa erilaisissa fysikaalisissa hoidoissa(akuunktiot,lymfat,tens ym)kokeilleena sekä laaja-alisesti spastisuuteen/jäykkyyteen syöty lääkkeitä, löytyi ensimmäisen kerran hoitomenetelmä,josta oikeasti apua jäykkyyteen.Tämä äärimmäinen keino,paras keino,ja nyt pyysin maksusitoumusta kyseiseen hoitoon.Käy tutustumassa paineaaltohoitoon,ja jos mahdollista käy kokeilemassa,kysy lääkäriltä.Ei ole höpöhöpö hoitoa todellakaan.Näitä annetaan osassa fysikaalisia hoitolaitoksia,sairraloissa jne.Shock wawe on hoidon/hoitolaitteen nimi.Olen niin isnnoissani,kun 5-vuotta kärsinyt kivuista,ja jäykkyydestä,hermovaivoista ymTällä ensimmäisen kerran tuli vuosiin liikkuvuutta.Hoitoja kyllä tarvitaan edelleen,niin pahassa krampissa ja virheasennossa olen,että hoidettavaa on,kipua ei ole ottanut pois,mutta liikkuvuutta on tullut!!!!Jee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää juhannusta. Onpa hieno juttu, että on löytynyt tapa auttaa sinua vaikeassa tilanteessa :) En ole ennen kuullut paineaaltohoidosta, mutta luin äsken juttuja siitä. Kuulostaa tosiaan mielenkiintoiselta. Se ei ole käytössä (tietääkseni) siinä paikassa jossa käyn fysioterapiassa, mutta olisin kyllä valmis kokeilemaan tuota niskan jumeihin, joita ei ole saatu auki nykyisillä keinoilla. Ehkä siihen tulee vielä tilaisuus.

      Poista