Minulla on tapana innostua asioista äkillisesti ja sitten kyllästyä yhtä nopeasti. Se tarkoittaa isoa joukkoa hankittuja turhia asioita. Erityisesti olen kunnostautunut liikuntavälineiden saralla. Mikään niistä hankinnoista ei ole koskaan jäänyt aktiiviseen käyttöön. Paitsi polkupyörä, jos sitä nyt liikuntavälineeksi voi sanoa. Ainakin sillä muukin status kuin pelkkä liikuntaväline. Se on minulle osa vapautta, jolla laajentaa elinpiiriä. Olen aina halunnut tietää miten monta kertaa tai miten monta minuuttia tai millä teholla olen liikkunut, mutta nyt palauttaessani liikunnan ohjelmistooni, sen jälkeen kun pääsin kaulurista eroon, tein tietoisen päätöksen siitä, että mittarit pysyvät poissa. Tämä koskee myös pyörän matkamittaria, joka on ollut kiinni pyörässä varmasti ainakin kymmennen vuotta tai enemmän.
Yritän vielä tehostaa asiaa sillä, että jätän katsomatta aikaa myöskään kellosta, sillä aika ei ole tässä tilanteessa tärkeää. On aivan sama liikunko kymmenen minuuttia vai tunnin tai jotain muuta. Tärkeintä on lähteminen ja se, että liikkuminen perustuu kaikin puolin vapaaehtoisuuteen. Jos päivä on huono, niin silloin pelkkä kierros talon ympäri on riittävä liikunta. Yritän ajatella sen niin, että jokainen askel on eteenpäin otettu askel, ja se riittää. Pieni särö uuteen ajatusmalliini tuli kun puhelimen sisältöä selatessani huomasin, että tuo hyväkäs on mittaillut ja tilastoinut askeliani minuutin tarkkuudella koko elinkaarensa ajan. Tuli vähän vahdittu olo, mutta niistä tilastoista kävi kuitenkin ilmi, että toukokuu oli tuottanut minulle yli vuoden tilastojaksolla eniten askelia, joten ehkäpä uusi ajatusmallini siitä, että pienistä puroista kasvaa suurempi virta, on sittenkin toimiva.
Kaiken vapaaehtoisuuden illuusion lisäämisen tarkoituksena on vähentää stressitekijöitä sieltä, mistä se on mahdollista. Haluan ajatella, että lopulta asioiden tekeminen itsensä hyväksi ja pienissä paloissa alkaa tuottaa tulosta myös henkisellä puolella eli juuri tuon puroteorian mukaan. Sen olen jo huomannut, että kesän valosta huolimatta olen saanut hieman parannettua nukkumista. Ainakaan en ole enää kovin usein valvonut koko yötä. Tällä viikolla niin tosin kävi, mutta siihen liittyi henkisesti raskas edellinen päivä yhdistettynä aamuherätykseen. En kuitenkaan hermostunut tuosta poikkeuksesta vaan yritän jatkossa keksiä tavan purkaa päivän tapahtumia. Kirjoittaminen voisi tulla kyseeseen. Se on minulle yleensä varsin toimiva keino.
Samalla toivon, että saan uusien pikku puro -ajatuksieni avulla tuloksia aikaan myös ikuisuus ongelmalleni eli liikapainolle. Leikkauksen jälkeen olen taas saanut kolme kiloa lisää. Se on hurjaa, että jokaisesta leikkauksesta on tullut pysyvästi noita lisäkiloja. Kaikkiaan olen lähes kymmenen kiloa painavampi kuin ennen ensimmäistä leikkausta. En kuitenkaan mielestäni ole niin paljon muuttanut ruokavaliotani enkä oikein usko, että omilla liikuntamäärilläni on painonhallintaan juuri lainkaan vaikutusta. Ruokavaliolla on suuri rooli, mutta juuri nyt minulla ei ole henkisiä voimavaroja alkaa muuttaa sitä mitenkään, niinpä toivon, että stressin (ja lääkkeiden) vähentämistä löytyy askel kerrallaan ratkaisu myös tähän ongelmaan. Jos ei ala toimia, niin sitten pitää jossain vaiheessa yrittää jotain aktiivisempaa syömisen hallintaa.
Ruokavaliosta juu. Tuo aivan luonnollista että painoa tulee väkisinkin lisää, kun ei kertakaikkiaan pääse liikkumaan, ja liikkuminen erilaista. Läheisellä samalla tavalla käynyt painon suhteen,on tullut rasvamaksakin. Painosta ja liikkumisesta lääkäri paasasi, mutta tajusi ja meni hiljaiseksi ettei omainen tosiaan pääse liikkumaan,ei ole muutamaan vuoteen päässyt, kun jalka halvaantunut,polvessa vastikään tekonivel leikkauksia muutaman kerran ja muutama selkäleikkauskin...Kyllähän sitä ihmisen syödä kuitenkin täytyy ja lääkärinkin tajuttava ettei liikkuminen ole todellakaan itsestään selvyys,ja eikä pelkillä muutamalla kymmennellä lääkkeellä ainakaan hengissä pysy.Tottakai jokainen mielellään liikkuisi jos kykenisi.Lääkkeissä myös haittapuolena tuo turvotus,nesteiden kerääntyminen,ummetus, ja pitäisi muistaa aina juoda vähintään se muutama litra vettä vrk,munuaisetkin tykkäisi:)
VastaaPoistaKiitos kommentista. Niin, nuo on niin monisyisiä juttuja. Ei pelkkä liikunta eikä pelkkä ravinto, vaan kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se mikä minua hämmästyttää on se, että parin kilon painon nousu on tullut aina välittömästi leikkauksien jälkeen siis vielä sairaalassa ollessa, jossa en syö erityisen paljon eikä ruokakaan kovin energiapitoista ole. Eikä noista tulleista kiloista tunnu pääsevän mitenkään eroon, mutta jatkan yrittämistä :)
PoistaNiinpä.Itse aina myös kovin turvoksissa kyseisitä leikkauksista. Kudosturvotukset,lääke ja kaasu pöhötykset,ilmaa valtavasti,ummetus ym Perusaineenvaihdunta aina jotenkin pysähtyy ja hidastuu,ja kyllähän ikäkin omansa hidastumiset tuo,nuo ihanat hormoonit. Paljon nestettä,vihreää teetä,luumuja/luumumeheua.Nestevajaus tekee itselleni ainakin pöhöolon.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Juuri niin, syitä ja mahdollisuuksia on loputtomasti. Ei auta kun yrittää taistella vastaan, sillä nivelet ei mitenkään kiitä lisäpainosta - oli syy sitten mikä tahansa. Ja totta puhuen olo olisi muutenkin mukavampi kun vaatteet ei piukottaisi (tai pahimmillaan eivät edes mahdu). Laihaksi ei tarvitse ryhtyä, mutta kunpa nyt edes niihin entisiin mittoihin pääsisi… Tänään meni kyllä metsikköön ja tuli tehtyä väsyneenä huonoja valintoja. Hyvä puoli on siinä, että huomiseksi riittää taas parantamisen varaa :)
Poista