Aina ei ymmärrä

Vuoden viimeiseksi (toivottavasti) jäävä lääkärikäyntini oli foniatrian poliklinikalla. Syynä oli ongelmat nielemisessä ja äänessä. Ne alkoivat heti kyynärpääleikkauksen jälkeen. Tilanne on jo huomattavasti parempi kuin alkuun. Nielemisvaikeuksia on silti edelleen joidenkin tietyntyyppisten ruokien kanssa, mutta mistään vakavasta ongelmasta ei ole kyse, sillä koko ajan nieleminen on toiminut niin, että viimeistään veden avustuksella saan alas kaiken tarvittavan. Myös ääni toimii jo paremmin, mutta se ikään kuin loppuu kesken pidempään puhuessa. En ihan ymmärrä, että miksi oikeastaan kävin samoista ongelmista kahdella eri poliklinikalla. Varsinkin kun kurkkupolin käynnillä ei tullut esiin mitään isompaa vikaa.

Jälleen kerran tuupattiin kamera nenän kautta nieluun. Hieman epämukavaa. Sitten nielemistapahtuma taltioitiin. Vettä, mehukeittoa, sosetta ja keksiä vuorollaan. Nielemisen tekniikka toimi kaikin puolin moitteettomasti. Keksi oli noista ainoa, mistä olisi edes voinut tulla ongelma esiin, sillä nesteet on ensimmäisten päivien jälkeen laskeutuneet pääosin hyvin. Ääniongelmani johtunevat äänihuulten poikkeavasta rakenteesta, mutta se ei ole voinut aiheutua leikkauksessa käytetystä kurkunpäämaskista. Minulle jäi huvittava mielikuva, että käynnin aiheena oli nimenomaan tuo kurkunpäämaski (ja todistelut sen onnistuneesta käytöstä), mutta ei pidä ymmärtää tätä mitenkään moitteeksi - sain kokonaisuudessaan hyvää ja asiantuntevaa palvelua.

Mutta takaisin ääneen. Se on minulla aina ollut hiljainen, matala ja heikko. Leikkauksen jälkeen se on lisäksi ollut vaikeammin hallittava. En enää tiedä millaisen äänen saan aikaan, kun aloitan puhumisen. Tähän etäisesti liittyen tulee mieleen opiskeluaikana, kymmenen vuotta sitten, pitämäni esitys. Siinä eräs kuulija kommentoi esitystä ja sanoi luultavasti ensin jotain positiivista, jota en enää muista, ja jatkoi sitten, että ääni on jotenkin heikko. Eikös ole hauskaa, että juuri tuo osa palautteesta on syöpynyt muistiin. Oli kuitenkin mielenkiintoista nyt kuulla syy tuohonkin vikaan. Eipä siis taida minusta koskaan tulla myöskään puhetyöläistä. Ääni ei selviytyisi sellaisesta. Sekin on yksi huomioitava rajoite tulevaan ammatinvalintaan.

Mutta... polikäynnillä ei siis varsinaisen ongelman osalta selvinnyt mitään varmaa, mutta opin sentään annostelemaan kortisonitipat paremmin. Vasta kuvasta näytettynä tajusin mihin ne on tarkoitus suunnata. Luulin, ettei niitä voi kovin väärin laittaa, kunhan vaan oikeaan koloon menee, mutta kyllä voi. Lopputulemaksi jäi, että kurkunpäämaski on ehkä aiheuttanut turvotusta, joka on puolestaan aiheuttanut ongelmat. Mahdollisesti tähän on yhdistynyt myöhemmin refluksiongelma, sillä olen jo pitkään kärsinyt toistuvasta närästyksestä ja muista sen lajin ongelmista. Refluksiin viittasi myös tietyt löydökset nielussa. Ohjeeksi tuli käyttää happosalpaajaa nyt säännöllisesti. Tähän saakka olen käyttänyt sitä joko oireen mukaan tai sitten tulehduskipulääkkeen keralla. Myös kortisonitippoja jatketaan. Molemmille rohdoille pitää antaa pidempi aika ennen tuomiota.

Jos nenähengitys ei kortisonin käytön jälkeenkään parane, niin sitten siihen voi miettiä jotain hoitoa knk-polin (korva- nenä- ja kurkkutautien poliklinikka) kautta. Voi myös olla tarpeen harkita ruokatorven tähystystä, jos refluksioireet jatkuvat säännöllisestä lääkkeestä huolimatta. Jos taas nielemisongelma pahenee, niin sitten voin ottaa yhteyttä foniatrian puolelle. Tässä samalla kun kirjoitan ja nieleksin kurkkuun juuttuvaa leipääni, niin ihmettelen koko juttua. Myös refluksin kytkeytyminen tähän mietityttää. Olen kärsinyt niistä oireista iät ja ajat (lievemmin oirein jo lapsuudesta asti) enkä osaa mieltää sitä nykyisten ongelmien aiheuttajaksi, vaikka onhan se ihan ymmärrettävä yhteys ja oireita on tosiaan viime aikoina ollut useammin. On silti aikamoinen sattuma, jos refluksi juuri siinä hetkessä leikkauksen jälkeen olisi iskenyt uusillakin oireilla. Vaan sattuuhan sitä kaikenlaista.