Voimaa. Vai armoa.

Tyksin fysiatria kieltäytyi ottamaan tapaustani vastaan. Siirsivät sen eteenpäin saman puljun kuntoutukseen, jossa katsottiin asiakkaan lausuntoasioiden ja muiden asioiden olevan kunnossa. Ei siis tarvetta edes opastaa olkapään lihashallinnan harjoituksia tai etsiä toimivaa tukea olkapäälle. Tällaista on konservatiivinen hoito. Ei ihme, että monet riehaantuvat kun kuulevat, että jotain vaivaa hoidetaan konservatiivisesti. Sehän tarkoittaa selvästi samaa kuin jätetään hoidotta.

Lukivat muuten tiedoistani vain sen yhden kuntoutuspolilla kuukausi sitten kirjoitetun lyhyen teksti, jossa lääkäri ei kovin hyvin tilannettani ymmärtänyt (koska ei ollut siitä kiinnostunut). Siellä tarkoituksena oli vain katkaista hoitosuhde. Ja nyt kaikista tiedoista, joka Tyksin väellä olisi ollut käytettävissä - he päättivät lukea vain tuon tekstin. Kirjoittivat, että pysyvää työkyvyttömyyttä ei voi vielä tietää kun leikkauksesta on niin vähän aikaa. Eikä testejä työkyvystä voi tehdä samasta syystä. (Tosiasiassa niitä ei ole suunnitteilla missään vaiheessa.) Tuon asian käsittely oli yhtä tehokasta kuin vakuutuslääkärin päätökset. Potilasta näkemättä ja asioihin oikeasti perehtymättä roiskaistaan joku lausuma.

Ei, minä en todellakaan ole työkyvytön pelkästään kyynärpään takia. (Vaan mm. heikon rasituksen siedon, lukuisien päivittäisten sijoiltaanmenojen, liikerajoitusten, kantorajoitusten, olkapäiden, kyynärpäiden, ranteiden, sormien, lonkkien, polvien, jalkaterien, niskan ja selän ongelmien vuoksi sekä näön ja kuulon puutteiden yhteisvaikutuksesta). Täällä ruohonjuuressa lausuntoasiakin näyttää erilaiselta. Lääkäri on kirjoittanut todistuksen tällä kertaa vuodeksi, mutta eläkeyhtiö on päättänyt jotain ihan muuta, ja heidän kantansa on minun näkökulmastani se ratkaiseva.

Eli nyt olen tilanteessa, jossa mitään varsinaista hoitoa olkapäälle (tai muullekaan osalle) ei ole olemassa. No, fysioterapia minulla on, mutta se ei ortopedeille olkapäiden konservatiivisen hoidon toimimattomuuden näytteeksi kelvannut. Vastahan terapiaa on jatkettu kaksi vuotta. Olkapäät on saaneet siitä terapiasta osansa. Sairas ihminen ajetaan todella ahtaalle. Poliklinikat ovat hoitohimmeleitä. Ei leikkauksia, ei hoitoa, ei lääkkeitä. Siinäpä mietittävää tulevaisuudelle. Tällaisena en sitä kauan jaksa. On nöyryyttävää pakottaa ihminen anomaan armoa. Ei ilmeisesti riitä, että on fyysisesti hajalla vaan sen lisäksi on ihan pakko murtaa vielä mielikin.

Tällä viikolla minulla on vihdoin ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan tilannetta, ja ennen kaikkea suhtautumistani siihen. Enkä siltikään tiedä mitä pitäisi tehdä. Kädessä kaikki ei ole nyt kohdallaan, mutta en tiedä missä akuutein ongelma on. Ehkä vain sietokyky on ylittynyt kun saman käden olkapää, kyynärpää ja ranne ovat kukin vuorollaan tai sitten kaikki yhdessä täysin pois pelistä. Käsi on ollut koko viikon vaikea. Kyynärpään tilanteesta mietin, että onko tämä normaalia kipua vielä tässä vaiheessa toipumista. Leikkauksesta on aikaa neljä kuukautta. Monet arjen liikkeet tekee nyt käsittämättömän kipeää enkä jaksa nostaa edes paperiarkkia parikymmentä senttiä korkeammalla olevalle tasolle sivusuunnasta. Olen ihan varma, että nämä sujuivat vielä pari kuukautta sitten.

Usein kättä on pakko auttaa nousemaan tai laskemaan paikkaansa, jotta se pystyisi osallistumaan sijainnissaan johonkin. On sekava selitys. Tiedän. Välillä joudun esim. nostamaan käden pöydälle tai näppäimistölle. Se pystyy sitten kohteessa osallistumaan tekemiseen, mutta kaikki siirtovoima tuntuu olevan kateissa. Lisäksi merkittävä kipu häiritsee siirtoja. Ensin se tuntuu kyynärpäässä niin voimakkaana, että se aiheuttaa liikkeen estymisen, jolloin yritys suuntautuu olkapäähän, joka puolestaan kieltäytyy tuottamasta liikkeen vaatima voimaa, vaikka käden lihaksissa on aivan varmasti tarpeeksi voimaa käden siirtelyyn. Ongelmat ruokkivat toisiaan. Nivelkipujen lisäksi kädessä on voimakkaimpia hermokipuja sitten kaularankaleikkauksen. 

Yksi (käden) fysioterapia sentään mahtui mukaan tähän hiljaiseen viikkoon. Kerroin terapeutille, että tarkoitus on hoitaa olkapää kuntoon konservatiivisesti. Hän sanoin rehellisesti, että häneltä loppuu tieto kesken, joten on parempi, että Tyks hoitaa tämän asian ja etsii sopivan tuen kun tietävät mitä siihen tahtovat. Mutta nyt siis tiedän jo ettei Tyks aio tätä asiaa hoitaa. Jotain uusia harjoituksia terapiassa kokeiltiin ja aktivaatiota lihaksiin saatiin ihan hyvin, mutta seuraava yö oli kauhea. Sattumalta vai noista harjoituksista johtuen - en tiedä. Tähän samaan ajanjaksoon ajoittuu eräät oman aktiivisuuden osoitukset (voimien hankinta) ja myös lääkkeiden vähentäminen (on pakko koska ne loppuvat eikä kukaan hoida kipuani tällä hetkellä). Viime päivinä en ole voinut tehdä minkäänlaisia harjoituksia - kyynärpää on ollut kaikessa täysin toimimaton.  

Kaularankakuvan tulokset katsoin Kannasta, muuten en ole kuullut siitä mitään. Kuvan laatu ei ole ihan priimaa niinkuin ei ollut olkapääkuvakaan - ehkä ne ei ole enää koskaan kun tuota metallia on tuupattu sinne ja tänne. Sen perusteella selkäydin ei ole ahdingossa eikä muutakaan sellaista. Luusiirteestä ei mainita - ilmeisesti sitä ei sitten löydy. Patti näkyi, mutta jäi tuntemattomaksi. Vuoden 2017 verrokkikuvassa sitä ei vielä näy. Sitä ei myöskään näy niissä arpikuvissa, jotka olen niskastani ottanut viime syksynä. Nyt se tuntuu selvästi niskan rakenteista ja näkyy vähän ulospäinkin. Se ei radiologin mukaan kuitenkaan anna malignia vaikutelmaa. Tulkitsen tämän siis niin, että ei tiedetä mikä se on eikä sitä varmaankaan aiota selvittää, koska se ei vaikuta pahanlaatuiselta. Minusta on silti inhottavaa, että niskastani kasvaa tuntemattomaksi jäävä kova möykky.