Ensi viikolla vihdoin

Ensi viikolla on vihdoin aika päästä eroon kasvista. Aikaa on kulunut liki vuosi siitä kun patti niskassa ensimmäisen kerran tuntui. Siitä eroon pääseminen on helpotus, sillä se tuntuu ikävänä paineena ja toisinaan pistelynä. Muuten en ole juuri lainkaan miettinyt asiaa. Siis sitä, että kyseessä on leikkaus. Koskaan ei tiedä mitä niissä tapahtuu, mutta tämä tuntuu ennakolta jotenkin vaivattomalta. En tiedä mitä tapahtuu, joten menen luottavaisin mielin. Siitä huolimatta, että kolmessa edellisessä on tullut joko isoa tai pientä komplikaatiota. Veren ohennuksesta on luvattu huolehtia, joten jospa nyt ainakin tulpalta välttyisin. Kaikkiaan tämä on kuin sivujuonne kaiken keskellä. Sitä se onkin, jos kasvain todella on kasvain, ja sellaista laatua kun koepalasta on määritetty.

Joka tapauksessa, sitten kun on leikkauksen aika, on myös kamala marraskuu lopuillaan. Vielä kärvistellään näillä seuduilla jatkuvan sateen, sumun ja tuulen keskellä. Ainakin tuntuu siltä, ettei aurinko ole juuri näyttäytynyt. Liikkuminen ja ulkoilu on nyt selvästi vähentynyt. Lähinnä huvittaisi kaivautua lämpöpeiton alle odottamaan parempia aikoja. Vaan onneksi on välttämättömyyksiä hoidettavana eikä auta muu kuin vetää nuttua ylle ja käydä tuulta ja sadetta päin. On jotenkin omituista, että kesällä oikein toivoin sadepäiviä, mutta nyt ne eivät kelpaa. Sellaista se on silloin kun kaikki on nurinperin.

Kipuja on viime aikoina ollut paljon. Se on omiaan tekemään olon vetämättömäksi. On vaikea tarttua asioihin sekä kuvainnollisesti että oikeasti. En ole tottunut käsien huonoon, ja edelleen huononevaan tilanteeseen vaan kiukkuilen niiden kanssa päivittäin. Talvipukeutuminen hanskoineen pipoineen on niin hankalaa. Samoin yrittää näprätä takin vetoketjua kiinni. Toiminnanrajoitteet suututtavat. Viime viikolla onnistuin juuri ennen allasterapiaa saamaan toimivamman käden peukalon sijoiltaan. Se teki kipeää. Siihen jäi jälkisärky, joka on onneksi nyt poistumassa. Se jättää kuitenkin taustalle varuillaanolon siitä, että koska niin käy uudelleen. Eikä ikinä voi tietää missä tilanteessa. Toki tuki auttaa, mutta on monia tilanteita, jossa tuki ei ole paikoillaan.

Positiivinen asia menneeltä viikolta on, että viime ajat tarkkailtu painoni on lähtenyt lievään laskuun. Olen saanut aiheeseen liittyvää materiaalia, pitänyt ruokapäiväkirjaa (yhden viikon ajan) sekä noussut pelottomasti vaa'alle. Ruokapäiväkirjaa varten en tehnyt mitään tietoisia muutoksia ruokavaliooni. Tarkoitus oli nimenomaan nähdä mitä kaikkea suuhuni normaalisti pistän ja mihin aikaan päivästä. Painoani on tarkkailtu siis siksi, että se kääntyi kesällä nopeaan nousuun. Masennuslääke ajettiin tästä syystä alas. Ajateltiin, että on parempi olla lievästi alakuloinen kuin lihoa hallitsemattomasti tässä tilanteessa, jossa nivelet on muutenkin kuormittuneet. Nyt vaikuttaa, että se oli oikea ratkaisu.