lauantai 30. marraskuuta 2019

Kasvain poistettu

Oli taas aika pukeutua ensin valkoiseen kaapuun ja sen jälkeen tuttuun vaaleanpunaiseen. Se oli yhden lajin keikka kun kasvain poistettiin niskasta. Leikkaus meni tietääkseni ilman ongelmia. Nyt toivun jo kotona toivottavasti myös ilman ongelmia ja odotan muutaman viikon lopullista tietoa kasvaimen laadusta. Kotiuduin leikkausta seuraavana päivänä dreenillä ja alipainehoito -järjestelmällä (Pico) varustettuna. Niiden letkut ja muut roikkuvat tuossa vyötäisillä pitkälle ensi viikkoon. Hiusten pesusta tulee viikon tauko. Se vähän puistattaa, mutta näin se menee.

Leikkauspäivä oli raskas. Millään muulla sanalla ei sitä oloa eikä muutakaan oikein voi kuvata. Verikoe oli tarkoitus ottaa ennen osastolle menoa. Varasin siihen puoli tuntia ennakkoa, mutta jonotusajaksi muodostui tunti. Kävin sitten välissä ilmoittautumassa. Tavanomaiseen tapaan tarvittiin useita pistoja ja toinen yrittäjä, jotta nippa nappa saatiin tarvittava verimäärä kokoon. Oikeaa pisaran tiristystä taas. Sen verran hankalaa se oli, että kanyyli päätettiin laittaa aiotusta poiketen vasta leikkaussalissa. Aika pieneen suoneen se tuli. Se jäi tuntumaan laiton jälkeen, toisin kuin yleensä, ja nukutusaineen tuuppaaminen siitä suorastaan sattui. Leikkauksen aikana oli jouduttu laittamaan uusi kanyyli. Ensimmäinen irtosi itsekseen heti kohta kun tulin osastolle.

Leikkauksen jälkeen tönkkönä maatessani ajattelin, että en enää koskaan ikinä halua käydä läpi yhtään leikkausta. Minulla on joskus aiemminkin, muistaakseni toisen lonkkaleikkauksen jälkeen, ollut sama tunne. Sellainen oikein voimakas ahdistus ja varmuus siitä, että tämä oli nyt tässä. Vaan nyt tuokin tunne on jo väistynyt enkä saa siitä enää kiinni. Epäilemättä tarvitsen jatkossakin leikkauksia, jos on elämää.

Leikkaus ei jännittänyt minua lopulta missään vaiheessa. Sen verran rutiinia noista tilanteista on tullut. Lisäksi sain jotain rauhoittavaa jo hyvissä ajoin ennen leikkausta, koska suunniteltiin niskan jäykistyksen takia (ilmeisesti) hereillä tehtävää intubointia. Tuosta suunnitelmasta luovuttiin, kun katsottiin että nukutus voidaan tehdä turvallisesti normaalilla protokollalla. Nukutus on aina outo tapahtuma. Makasin siinä leikkauspöydällä kaikessa rauhassa, ja muistan, että painoin mieleeni kellonajan, mutta nyt en kuitenkaan muista sitä enää. Tuosta hetkestä aika siirtyy kuin sekunnissa heräämön ensimmäisiin pöpperöisiin hetkiin.

Kaikki sujui oikein jouhevasti ja tulppariskiä minimoidaan sovitusti napapiikeillä. Henkilökunta oli kautta linjan ystävällistä ja avuliasta. Nyt väsyttää ja niska on melkoinen pökkelö eikä kivuiltakaan ole voinut kokonaan välttyä. Siihen saakka on nyt kärvisteltävä, että saan tikit pois tai ehkä tässä tapauksessa ensimmäinen etappi on dreenistä ja picosta irtoaminen. Niiden jälkeen on vaivattomampaa. Jos ei ihmeitä satu, niin ilman muuta nopeiten korjaantunut olo ja helpoin leikkaus tähänastisista. Vähän epäilyttää käyttää sanaa helppo, varsinkin kun tunnen miten kipu alkaa ottaa valtaa. Takana on paluumatkan rasitus ja enempi jalkeilla olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti