Viime viikolla kotiuduin ensimmäiseltä kuntoutusjaksolta. Kyseessä oli Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Kesto 10 päivää ja paikkana Kankaanpään kuntoutuskeskus. Nämä muutamat päivät paluun jälkeen olen järjestellyt paitsi tavaroita niin myös ajatuksia paikoilleen. Samalla on joutunut tai saanut parannella kipuja ja nukkua melko rankkaa väsymystä pois. Tuo kymmenen päivää alkoi kyllä itselle olla ihan maksimi aika. Mielellään sitä sitten jo kotiin palasi.
Kaikki meni hyvin, mutta silti on jatkettava mutta-sanalla. Jakson aikana en osannut sanoittaa mikä häiritsi. Palautelomakkeeseen laitoin melkein kaikki rastit hyvälle puolelle kuten koinkin kaikki osa-alueet. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minua vaivasi jakson aikana eräänlainen irrallisuuden, etäisyyden ja erilaisuuden tunne. Tunne siitä, että en kuulunut joukkoon. Lisäksi koronatoimet jättivät henkilökunnan maskien ja visiirien taakse. Siitäkin tuli tietty lisäetäisyys kohtaamisiin. Pariin mielenkiintoiseen kuntoutujaan törmäsin, mutta syvempään keskusteluun ei tullut mahdollisuutta. Huonekaveri oli oikein mukava ja tultiin hyvin juttuun, mutta hänellä oli lähimuisti kateissa, joten kanssakäymisestä tuli lähinnä samojen asioiden toistoja, ja kerta toisensa jälkeen uudelleen esittäytymistä.
Jos nyt kuitenkin jätän tuon sosiaalisen näkökulman sikseen ja mietin muita osa-alueita, niin ei minulla ole pahaa sanottavaa. Päinvastoin moni asia toimi loistavasti. Allasterapiat, allasryhmät ja vapaa-ajan allas mahdollisuus aivan etunenässä. Miten hyvältä tuntuikaan taas päästä altaaseen. Edellinen kerta taisi olla maaliskuussa. Tämän mahdollisuuden käytin täysimittaisesti käymällä altaalla kaikkina muina paitsi viimeisenä päivänä. Vapaa-ajan toimintona päätin eräänä iltana kokeilla jotain uutta ja päädyin ampumaradalle. Lajeina ilmakivääri ja ilmapistooli. Olin lajissa yllättävän hyvä; osuin tauluun, vaikka minulla ei ollut laseja päässä enkä nähnyt kuin jonkun epämääräisen tuhrun taulun tilalla. Se kävi muuten käsiharjoituksesta ja niskan lihakset jämähtivät pahan kerran.
Toimintaterapiassa pääsin harjoittamaan vasemman käden toimintaa painokeventävällä laitteella. Ensin laitteeseen ohjelmoitiin tämän hetkiset liikealueeni ja käden puristusvoima. Sen jälkeen pääsin pelaamaan erilaisia pelejä, jotka ohjelma oli tasoittanut tasolleni. Pelit tekivät liikeharjoittelusta huomattavasti mielekkäämpää kuin pelkkä käden edestakaisin liikuttelu.
Fysioterapeutin kanssa käytiin läpi erilaisia kotiharjoituksia, joita minun on tarkoitus oppia tekemään tietty määrä viikkotasolla. Kotiharjoitukset tulevat tarpeeseen leikkauksen jälkeisenä aikana, jolloin jumitan taas kotona. Eikä ole syytä sinäkään aikana unohtaa myös muuta kuntoutusta. Esimerkiksi kyykkäämiseni on aika säälittävän oloista toimintaa. Sain palautetta, että sitä suuremmalla syyllä siitä on harjoitettava. Se on kyllä totta, sillä ei kai nelikymppisellä pitäisi olla vaikeutta päästä ylös matalalta tuolilta, mutta näin se vaan tällä hetkellä on.
Mielenkiintoisempia tuttavuuksia oli faskiakäsittely ja lymfaterapia. Ihan täydellä voimalla ei terapeutti uskaltanut käydä faskioihin kiinni niska- ja hartiaseudulla, sillä koko alue on todellakin jumissa. Sain silti tuntumaa ja uskon, että siinä on vaihtoehto jota haluaisin kokeilla täydellä teholla, mutta ehkä johonkin muuhun osaan kuin niskaan. Lymfa sen sijaan kohdistettiin vasempaan käteen. Aikaisemmin minua on lymfattu lähinnä lymfalaitteella, joka ei kuitenkaan tuntumaltaan ole ollenkaan verrattavissa käsin tehtyyn lymfaan. Tuossa leikkaukseen menevässä kädessä on selvästi turvotusta ja siinä on alati sellainen paineen tuntu. Se tunne helpotti selvästi lymfasta. Hetkeksi, mutta kuitenkin. Muutenkin terapeutti kertoili lymfakierron taustoja. Mielenkiintoista ja uutta tietoa minulle.
Monenlaista muutakin mahtui kymmeneen päivään. Se mikä jäi uupumaan edelliseen kuntoutuspaikkaan (Orton) nähden oli tietoisuus Larsenin syndroomasta. Ei se kuitenkaan mahdottoman paljon haitannut, sillä taipumus nivelten sijoiltaan menoon huomioitiin harjoitusten suunnittelussa. Kaikkiaan voin todeta jakson olleen oikein hyvä. Seuraavalla kierroksella kaikki systeemit ja tilat on itselle jo tutumpia, ja sitä myöten on ehkä helpompi yrittää ottaa kontaktia myös muihin kuntoutujiin, ja ehkä löytää jonkinlaista vertaistukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti