Aina ei tarvitse olla iso asia, jotta hyöty on iso. Tämä kesä on osoittanut sen useammalla kuin yhdellä tavalla. Nyt kesä on siirtynyt loppusuoralle ja alkaa luopumisen aika. Välillä iltaisin ulkoillessa voi jo tuntea aavistuksen syksyn tuoksusta. Monella tapaa vuodenajan vaihtuminen on aina mieluisa tapahtuma, mutta ihan vielä en tahtoisi päästää irti. Elokuussa niin kuitenkin tapahtuu. Varsinkin kun kuusta näyttäisi tulevan varsin kiireinen eikä kesästä nauttimiseen oikein jää aikaa. On kuntoutusta sekä avo- että laitosmuotoisena. On ainakin lääkäriaika, laboratoriotutkimus ja myös leikkausta edeltävä käynti. Lisäksi vielä muita sovittuja menoja. Joten taas mennään.
Sitä ennen pari esimerkkiä pienistä avuista. Kesän aikana eräs viitseliäs lähipiiriläinen ahersi pyöräni kimpussa monta päivää. Kevään ensimmäisellä pyörämatkalla olin havainnut, ettei ajamisesta tule enää oikein mitään. Polvia sattui jokaisella polkaisulla ja toinen käsi tipahteli holtittomasti ohjaustangolta joko yli tai ali. Harkitsin jo köyttäväni käden kiinni sarveen, mutta kun useampi ihminen näytti pitävän ajatusta hulluutena, niin luovuin. Myös paremman käteni kyynärpää protestoi. Aloin siis miettiä, että mitä pitäisi muuttua, jotta pyöräily onnistuisi. Se johti isoon urakkaan, jossa edellistä pyöränraatoani alettiin koostaan uudelleen. Siinä on vähän sammaloitunut, mutta muuten jämäkkä runko, ja seitsemän vaihdetta. Tälle pohjalle oli hyvä rakentaa. Suurin osa osista oli vaihdettava, mutta lopulta citypyörässäni oli ylösnostetut ja eteen käännetyt mummopyörän sarvet, joiden päissä oli leveät tupet. On se hieman outo näky, mutta toimivuus ratkaisee.
Pyörän vaihteet ja keveämpi ajettavuus auttoivat huomattavasti polvikipuun. Pääsen jopa mäkiä ylös. Olen siis saanut nauttia mukavuuspyörästä. Luultavasti en ole ikinä ennen ajanut pyörää, jossa säädöt on näin kohdallaan. Saan ajettua ilman, että on kuroteltava mihinkään suuntaan. Käsi lepää sarvella, kun leveä ja nahkeaa materiaalia oleva tuppi tukee rannetta ja auttaa kättä pysymään paikallaan. Voin ajaa hyvin pystyssä asennossa, jolloin niska ei kuormitu liikaa. Valitettavasti olen päässyt vain yhdelle pidemmälle lenkille, mutta lyhyempiä ajoja kaupungissa olen tehnyt pitkin kesää. Nykyisessä pyöräilykunnossani se on ollut ihan riittävää. Pyöräily on aina ollut minulle vapaus. Se on kulkenut mukanani myös niinä vuosikymmeninä jolloin liikkuminen ei ole muuten onnistunut. Olen siis todella tyytyväinen, että saan ainakin toistaiseksi jatkaa.
Toinen elämää helpottanut asia on Kiinasta tulleet silikonihärpäkkeet lukuisiin silmälaseihini. Joka ainoat niistä pysyvät nyt silmillä. Olen ostanut laseja lähes kaikista silmälaseja myyvissä ketjuliikkeissä ja kertonut jokaisessa niissä, että lasit eivät millään tahdo pysyä paikoillaan. En tiedä olenko sitten ainoa, jolla on tällainen ongelma, mutta yhdessäkään paikassa ei ole ollut tarjota minkäänlaista neuvoa tai apuvälinettä. Ei edes kertoa, että sellaisia on olemassa. Kiitos toimintaterapeutin vihjeen osasin lähteä niitä netistä metsästämään. Kiinasta löytyi monenlaisia ratkaisuja pikkurahalla. Kaikki toimivia! Onpa helpottavaa, ettei enää tarvitse pitää toisella kädellä laseja paikoillaan. Usein pienet asiat todella tuovat ison hyödyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti