Tuulikki on tullut kotiin!

Tuulikin ei tarvinnut yksin palata vaan mukana mielessä tuli silmälääkärin palauttama ajolupa! Ihan vielä ei tosin ole aika palata rattiin. Reissun pituudeksi tuli paria päivää vajaat kaksi kuukautta. Sain erinomaista kuntoutusta jokaisessa paikassa. Alkupäivät olin niin kipeä, että kovin vähän pystyttiin käytännön kuntoutusta suorittamaan, mutta saamani kannustus ja uskon valaminen on kantanut näihin päiviin asti. Jo lonkkaleikkausten aikaan samalta fysioterapeutilta saamani ohjeet ja kannustus oli aina juuri sellaista kun kulloinkin tarvitsin. Vielä nytkin kun kävellessä yritän laittaa kantaa ensin maahan, niin kuulen mielessäni fysioterapeutin äänen julistavan, että me ihmiset olemme kantakävelijöitä. (Noiden sanojen aikaan riipuin tasofordissa tukikengänkärjet juuri ja juuri maata hipoen.)

Kuntoutuspaikassa tehtiin se kaikkein raain työ kun jalat väsymättömillä toistoilla (ja vähän väkisinkin) suoristettiin. Varsinkin alkuun jalat pistivät todella lujasti vastaan. Itse en olisi niitä koskaan suoraksi saanut. Onneksi fysioterapeutilla oli alusta asti näkemys siitä miten asia hoidetaan. Itse olin usein epäileväinen, ja kyselin terapeutilta, että uskooko hän, että jalat on mahdollista suoristaa. Vastaus oli joka kerta epäröimätön kyllä. Siitä vastauksesta sain voimaa suostua tekemään (melkein) nurkumatta kaikki mitä käskettiin. Tätä kautta tuli myös tarkkaa opetusta askeleen vaiheista ja otettiin ensimmäiset (kanta)askeleet. Ei voi muuta kuin vilpittömästi kiitää.

Polvet on nyt niin suorat, että pystyn tuntemaan saranan kolahduksen kun se menee ääriasentoonsa. Kävellessä käytän vielä yhtä kyynärsauvaa. Lyhyitä matkoja selviydyn toki ilmankin, mutta tasapainossa on vielä hakemista, joten turvallisuuden vuoksi kepin on hyvä olla mukana. Seuraavana pitää tähdätä lihasvoimien palauttamiseen. Valitettavasti pitkä vuodelepo ei tehnyt lihaksille eikä peruskunnolle mitään hyvää. Uskon, että nopeahko toipuminen on osittain ollut vuosien liikuntaharrastuksen tulosta. Vaikka en ole koskaan pystynyt liikkumaan niin tuloksekkaasti kuin normi-ihminen, niin olen silti vuosien ajan liikkunut lähellä omaa maksimia.

Tällä viikolla oli siis aika silmäpoliklinikalle. Silmänpohjakuvassa on edelleen nähtävissä tukoksen aiheuttamat muutokset, mutta koska vertailukuvia ei ollut käytettävissä, niin ei voitu sanoa ovatko muutokset pienempiä kuin aikaisemmin. Erityisesti oikean silmän näöntarkkuus on heikko, mutta siinäkin näkökenttä on riittävä. Vasen silmä on näöntarkkuudessa selvästi parempi. Sen ansiosta sain takaisin ajoluvan. Se on koko elämäni kannalta sanoinkuvaamattoman tärkeä asia. Koska näköni palautunut vasta viimeisten viikkojen aikana, niin on mahdollista, että se palautuu vielä täysin. Silmäpoliklinikalle tulee kontrolliaika n. kolmen kuukauden kuluttua.