Kotiloma

Kun ihminen yli kuukauden kestäneen, ja monia vaikeuksia sisältäneen poissaolon jälkeen rientää innostuneena kodin turvalliseen lämpöön, niin touhottamisella ei ole rajaa. Alkaa väsymätön hyörinä, jonka lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä. Kuukaudessa on kertynyt mittava määrä tehtävää. On tavaroiden järjestelyä ja postin lajittelua. Täytyy karsia karvaa, silotella jalkoja, leikata kynsiä ja ylipäätään tehdä yhtä jos toista hommaa. On ihailtava joka kerta peilin edestä kulkiessa suoristuneita koipia. Kaikki hoituu, mutta kömpelösti, hitaasti ja varoen. Kepit jäävät nopeasti matkasta, ja siksikin on syytä olla varovainen.

Kello on liki ilta kahdeksan ennen kun maltan käydä sohvalepoon. Siinä on hyvä olla, mutta olo ei ole levollinen. Kipu ja uupumus alkavat nopeasti kerääntyä jäseniin. Huomaan sortuneeni jälleen kerran ylilyöntiin. Tiesin iltalääkkeiden alkavan pian vaikuttaa, mutta levottomuus ja uupumus jäivät. Sohvalla rentoutuminen oli päätavoitteeni, mutta jouduin vetäytymään yöpuulle jo varhain. Nukahdin nopeasti omaan sänkyyn, mutta jo muutaman tunnin kuluttua havahduin, sillä jalkaa särki sietämättömästi. Enimmäkseen hermosärkyä pohkeessa ja jalkaterässä. Mikään asento ei ollut kohdallaan. En saanut sairaalasta mukaan mitään tarvittaessa otettavia kipulääkkeitä. Koko viikkona en ollut niitä tarvinnut. Oli siis vain kärsittävä.

Joskus ennen viittä aamulla annoin periksi. Menin pihistämään aamulääkkeistä hermosärkyyn tarkoitetun pillerin. Vain huomatakseni dosetissa kököttävän ottamattoman iltapillerin. Miten se voi olla tuossa? Se voi, koska jo päivälääke oli myöhästynyt ja olin siirtänyt illan hermonapin edemmäs, mutta siinä se nyt nökötti auttamattoman myöhästyneenä. Kun hermot vähän oikenivat, niin eikös vaan polvet alkaneet särkeä kuuden aikaan. Pitkitin (tietysti!) aamulääkkeet yli seitsemään. Ei olisi kannattanut, sillä siihen mennessä särky ehti yltyä eikä aamulääkkeet vieneet sitä kokonaan. Koska oikein opin? Tästä samasta asiasta on sairaaloissa puhuteltu minua useammin kuin kerran.

Ei siis paras mahdollinen alku kotilomalle. Kolme perättäistä huonoa yötä, ja paljon suunniteltua toimintaa päivälle. Oli yhden sankarin yllätysjuhlien aika. Paljon istumista sisältäneen juhlan ajankohta ei ehkä ollut omalle kunnolle sopivin, mutta poiskaan en halunnut jäädä. Istuminen kävi odotetusti voimille, mutta muuten juhla oli antoisa. Oli kiva tavata ihmisiä ja juhlistaa sankaritarta. Tällä menolla muutun vielä sosiaaliseksi, kun ennen lähinnä torjuntaa herättäneet tilanteet alkavat olla mukavia!

Sellainen kotiloma. Nyt olen taas palannut laitokseen vähintään yhtä uupuneena kuin lähtiessä, sillä loma oli melko kiireinen. Uudesta viikosta tulee lajissaan jo viides. Viime viikon kaltaista loikkaa tuskin nähdään, mutta ehkä pienempää etenemistä. Ainakin kävelyssä ja oikean polven suorimisessa on vielä tekemistä. Myös lantionseutu on lonkkaleikkauksista johtuen jotenkin heikko ja toimimaton. Tämä taas vaikuttaa oleellisesti kävelyyn. Tietysti lonkkadysplasia sinällään on ollut omiaan heikentämään pakaroiden ja takareisien lihaksia. Siinä puolestaan on työsarkaa pitkälle tulevaisuuteen.