Ole(n) kärsivällinen!

Tämän vuoden kolmas, ja samalla viimeinen jälkitarkastus on nyt tehty. Polvien kunto todettiin hyväksi aikatasoon ja varsinkin lähtökohtaan verrattuna. Toipuminen on sujunut jopa yli odotusten. Polvet menevät nyt niin suoriksi kuin saranat antavat myöden. Ihan normaalipolven verran ne eivät suoristu, ja loppujousto puuttuu. Toisin sanoen sarana pysäyttää liikkeen äkkijyrkästi, mutta polvet ovat siis kaikin puolin käyttökelpoiset normaaliin elämään. Voimia, tasapainoa ja kävelyä tarvitsee harjoitella vielä. Koukistuksessa on sama juttu. Ne menevät jo nyt koukkuun niin paljon kuin tekonivel mahdollistaa. Ilmeisesti täyskyykky ja itseään persustalle potkiminen jäävät jatkossa suorittamatta.

Tuollaiset pienet rajoitukset eivät luonnollisestikaan ole tässä tilanteessa mikään ongelma. Tarkastuskäynnillä pääsin kertomaan kuinka tyytyväinen olen uusiin polviini, ja miten paljon toimintakykyni on niiden ansiosta parantanut. Kirurgi taisi olla melko helpottunut siitä, että vastaanotolle saapui tyytyväinen potilas. Se ei ehkä ollut itsestäänselvää, sillä silloin kun lähdin, niin tilanne ei vaikuttanut lupaavalta. Erityisen tyytyväinen kirurgi oli siitä, että näkökyky on merkittävästi parantunut. Se on tietysti ymmärrettävää, sillä tuollaiset ennalta täysin arvaamattomat komplikaatiot on varmasti leikkaajallekin kauhistus.

Samalla kuulin miten vaikea leikkaus oli. Ilmeisesti jalkojen suoriminen ei ollut mikään helppo homma, vaan luuta oli jouduttu poistamaan poistamaan paljon. Röntgenkuvat polvista olivat mahtavan näköiset. Järeät varrelliset metallimötikät. Enää en ihmettele, että jalat painuvat allasharjoittelussa pohjaan niin kuin kivet. Sovittiin, että menen vuoden päästä kontrollikäynnille. Silti toiveena on ettei kahteenkymmeneen (tai ainakaan kymmeneen) vuoteen tarvitse mitään leikkauksia jalkoihini tehdä. Todettiin vielä kahden tohtorin toimesta, että minulle on tehty tänä vuonna neljä isoa leikkausta, jotka ovat kaikki olleet ison riskin leikkauksia. Toipuminen niistä vie vielä aikaa. Se taisi olla nätimpi tapa sanoa, että älä ole niin kärsimätön!

Käynti oli todellinen tehovartti, sillä myös lonkkatohtori vaelteli sopivasti (mutta ei varmasti sattumalta) paikalle kysymään lonkkien kunnosta. Olinkin juuri edennyt polvien kannalta asiaankuulumattomiin lonkkakysymyksiin, joten ajoitus oli houdinimaisen täydellinen. Niin se vaan on, että kun ihminen onnistuu harvakseltaan ortopedin juttusille pääsemään, niin siinä ei sitten paljon paina, että mitä niveltä tohtorit edustaa. Kaikki epäselvät asiat kysytään!

Mutta nyt pääsin siis kertomaan suoraan oikealle taholle, että lonkat aiheuttavat edelleen huolta. Myös lonkat ovat paljon alkutilannettaan paremmat, mutta kivuttomat ne eivät ole. Nurinan seurauksena lonkkien kunto tuli tarkastetuksi samalla reissulla. Otettiin röntgenkuvat sekä lantiosta että molemmista lonkista erikseen. Soittoajalla kuulin, että kaikki on erinomaisesti paikoillaan ja luutuminen edistynyt. Ainoastaan alimmaiset leikkauslinjat (istuinluussa) on yhä kasvamatta kiinni. Yllättäen ensin leikattu on enemmän auki, mutta sitä myös korjattiin enemmän. Näin kerrottiin. Lonkista on keväällä uusi kontrolli. Näin sovittiin. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Näin muistutettiin.