torstai 15. joulukuuta 2016

Fysiatri ja ortopedi

Hohhoijaa. On ollut kiireinen viikko sairausasioiden parissa, mutta nyt tämän sairaaloisen vuoden kaikki lääkärikäynnit on paketissa. Se on tietysti mukavaa näin joulun läheisyydessä, että asiat paketoituvat. Ellei yllätyskäänteitä sitten satu. Alkuviikolla oli vuorossa Ortonin hals-poliklinikkakäynti ja tänään olin Tyksin ortopedian poliklinikalla olka- ja kyynärpää asioissa.

Hals-poliklinikalla eli harvinaisten luusto- ja sidekudossairauksien poliklinikalla minulla oli aika fysiatrille. Tilannettani käytiin melko kokonaisvaltaisesti läpi, mutta enimmäkseen kuitenkin kuntoutusnäkökulmasta. Keskusteltiin siitä miten kuntoutusasiat on lähteneet julkisella puolella etenemään. Todettiin asioiden olevan siltä osin oikeassa suunnassa, että menen kuntoutusosastolle heti alkuvuodesta. Silloin tarkoituksena on muun muassa tehdä se kauan kaivattu kuntoutussuunnitelma Kelaa varten.

Fysiatrin mielestä hoitoni pitäisi olla fysiatrian puolella. Lisäksi olisi suositeltavaa, että ranka-asioihin kiinnitettäisiin huomiota. Pitäisi ehkä olla neurokirurgin seuranta c1-c2 instabiliteetin vuoksi. Myös tukikaulurin käyttö tulisi ottaa harkintaan, koska leikkaus tuolla alueella on se viimeinen vaihtoehto, ja sitä ennen on syytä kokeilla kaikki muut keinot. Näihin asioihin pitäisi löytyä ratkaisu sairaanhoitopiirin kautta, mutta saapa nähdä kuinka siinä sitten käy. Sen tarinan aika lienee ensi vuonna.

Tyksin käynnillä olka- ja kyynärpääasiat jätettiin toistaiseksi pöydälle. Röntgenkuvat osoittivat graavia dysplasiaa sillä(kin) suunnalla. Varsinkin kyynärpäät on yhtä mössöä, jossa ei ole kunnollista niveltä ollenkaan. Luut lähinnä nojailevat toisiinsa. Kuten syksyllä jo todettiin, niin kyynärpäähän tekonivel on ainoa vaihtoehto, mutta sen ongelmana on huono rasituksenkestävyys. Lisäksi käden suoristuminen koko elämänmittaisesta koukkuasennosta on epävarmaa. Niinpä tekoniveltarvetta on pyrittävä siirtämään eteenpäin niin paljon kuin mahdollista. Toisin sanoen niin kauan kuin siedän kipua. Isot liikerajoitukset ovat kai sinällään riittävä leikkausaihe.

Seuraavan kerran asiaan palataan ensi vuoden syksyllä, tai jos kivut sitä ennen käyvät sietämättömiksi, niin sitten voin tarvittaessa ottaa aikaisemmin yhteyttä. Tämä antaa jaloille ja miksei vaan koko elimistölle lisää toipumisaikaa tämän vuoden leikkuu-karkeloista. Sitten kun (ja jos) leikkauksiin ryhdytään, niin järjestys on ensin kyynärpää ja sitten olkapää. Tekonivelet on siis olkapäihinkin ainoa hoitolinja. Kyllä se vähän pistää miettimään, että miltä tuntuisi olla kaikkien isojen nivelten osalta rakennettu tekonivelistä, sillä sitä kohti tämä polku vie. Ehkä vähän jäyhää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti