Ja se toinen viikko

Kokonaisuuden huomioiminen oli monipuolisempaa kuin koskaan. Niin vähään olen tottunut, että tällaisesta ihan hämmentyy. Kuntoutuksen tarkoitus täyttyi siltä osin, että kuntoutussuunnitelma saatiin tehtyä. Ammatillinen puoli ei edennyt, sillä todettiin etten ole tällä hetkellä työkykyinen. Ennen jatkosuunnittelua on hyvä saada vastauksia avoimiin kysymyksiin. Sairauslomaa jatkettiin syksyyn. Sitten palaan kuntoutukseen muutamaksi päiväksi työikäisten puolelle, ja työkykyä arvioidaan uudelleen. Ainakin osin saman moniammatillisen ryhmän pitäisi silloinkin jatkaa, joten alusta ei tarvitse aloittaa paikan vaihtumisesta huolimatta.

Suunnitelman mukaan haen Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta sekä avomuotoisena että laitoskuntoutuksena. Laitoskuntoutusjaksosta ryhmämuotoinen oli tähtäimessä, mutta kävi ilmi, että olen sen verran harvinainen, että mitään tämäntapaista yhdistelmää ei löytynyt ainakaan lähiseudulta. Oli ryhmiä erikseen mm. selkävaivaisille tai alaraajavaivaisille. Monipuolisempaa kokonaisuutta oli tarjolla vanhuksille tai luusto-ongelmaisille lapsille, mutta kohdaltani siivilä kauhaisi tyhjää. Avokuntoutusta haetaan puolet fysioterapiana ja puolet allasterapiana. Kela niiden myöntämisestä tai epäämisestä sitten aikanaan päättää. Päätökseen asti jatkan fysioterapiaa tk:n kautta.

Myös kivunhoito pääsi tarkasteluun. Olen tuntemattomasta syystä epäluuloinen lääkkeitä kohtaan enkä niitä mielelläni säännöllisenä käytä. Taas kuulin aikaisemminkin pidetyn puhuttelun aiheesta riittävä kivunhoito. Suostuin vihdoin aloittamaan "kipukynnyslääkkeen" eli masennuslääkkeen. Tästä lääkkeestä pupillini laajenivat, näkö heikkeni ja lääke lopetettiin. Sen jälkeen harkinnassa oli parikin vaihtoehtoa, mutta olen taas mietteliäs. Sain myös ohjeita siihen miten kipuun voi tietyissä rajoissa sopeutua tai käyttää erilaisia tapoja sen helpottamiseen. Näiden lääkkeettömien keinojen (joista monet on ollut itseopittuna käytössä jo vuosia) tarkoituksena ei ole saada aikaan ihmeitä vaan olla muuta kivunhoitoa tukevaa.

Jakson aikana sain myös uudet omaharjoitteet, joiden avulla toivon saavani apua selän ja niskan ongelmiin asennonhallinnan kautta, sekä ennen kaikkea apua matalalta tuolilta nousemiseen ja portaiden kulkemiseen. Sain huomata, että oikeasta tekniikasta on apua. Silloin kun kaikki on kunnossa, niin noihin ei tarvitse kiinnittää huomiota, mutta omassa tilanteessani ongelmat alkavat kertaantua. Polvia siis sattuu niin tuolilta nousussa kuin portaissakin, mutta syy ei välttämättä ole (vain) polvissa vaan pakaroissa! Ilmeisesti tässä näkyy sekä lonkkadysplasian vaikutuksesta heikot pakaralihakset että myös väliin jäänyt lonkkien tehokas kuntoutus. Näin nyt opimme, että asioita ei voi jättää väliin.

Myös kaularangan ja rintarangan tilanne huomioitiin tällä reissulla. Kaularangan tilanteesta lääkäri soitti neurokirurgialle. Yksinkertainen keino selvittää järkevä etenemistapa, jos siitä jotain epäselvyyttä on. Tällaista jahkailematonta toimintaa soisi käytettävän enemmänkin. Tuloksena kaularangasta otetaan magneettikuva ja tehdään lähete neurokirurgille. Sama koskee myös rintarankaa. Ennakointi on tietysti turhaa, mutta kaularangan osalta hoitolinjaus ja riskiarvio on hyvä saada. Rintarangan osalta toiveena olisi varmistus siihen, että uskallan harjoittaa sitä tehokkaasti ongelmista huolimatta. Oli hyvä jakso, mutta yllättävän paljon on joutunut voimia keräilemään tämän viikonlopun ajan.