tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kuin lintu saa siipensä

Tänään palasin ensimmäistä kertaa kuntosalille sitten viime kesän eli taukoa tuli ehkä kahdeksan kuukauden paikkeilla. Pitempään olen jo ollut menossa, mutta en ole tuntenut olevani valmis ennen kuin nyt. Iso apu oli, ettei tarvinnut yksin mennä. Mitään tavoitetta en tälle ensimmäiselle kerralle asettanut, vaan tarkoitus oli vain kokeilla, että mitä pystyy tekemään. Tilannehan on nyt täysin uusi, sillä niin kivat kuin polvien tekonivelet onkin, niin kyllä ne vaan rajoituksensa asettavat.

Itsestäänselvä aloitus oli kuntopyörä. Jännitti vähän, sillä kuntoutuksessa yritin polkea kuntopyörää, mutta voimakas nipistävä kipu lonkasta esti toiminnan silloin. Salilla oli kuitenkin vähän laajempi satulamalli eikä lonkkaan tullut tuntemuksia. Hyvä - siitä ensimmäiset pisteet kotiin. Ihan kevyellä tasolla jouduin polvien takia polkemaan, mutta tuli lämmiteltyä. Silti noinkin pienimuotoinen suoritus sai lihakset tuntumaan. Voi onnetonta, mutta tästä jatketaan.

Sitten reiden takaosat. Niitä olen jonkun verran fysioterapiassa harjoittanut, joten tiesin liikkeen sujuvan. Itseasiassa nyt jo samalla painomäärällä kuin ennen polvien leikkauksia. Silloin ennen en voinut paljoa vastusta laittaa sijoiltaan menneiden polvien takia, mutta nyt luulen, että minulla on oikea mahdollisuus saada voimia myös takaosiin. Alku ainakin oli oikein lupaava, ja liike tuntui juuri siellä missä pitikin. Tämä ei aina ole yliliikkuvalle itsestäänselvää, sillä aika helposti eri liikkeet menee kompensaatioliikkeiksi, jolloin harjoittaa jotain ihan muuta kun on tarkoitus.

Reiden etuosien kanssa meni huonommin. Sitä osasin odottaa. Minimi paino 5 kg, ja kivun kera liikkeelle. Myös liikerataa jouduin säätämään tuollakin painolla aikaisempaa pienemmäksi, joten liike jäi selvästi vajaaksi. Se oli ihan siinä ja siinä, ettei ollut tuokin liikaa. Samalla laitteella olen joskus tehnyt sarjat 45 kilolla, joten siinäpä sitten tavoitetta saavutettavaksi. Voi olla ettei tekonivelet anna siihen koskaan myöden. Ei haittaa, mutta selvää on että tuo osa-alue oikeasti tarvitsee harjoitusta, jos haluan kulkea normaalisti portaissa ja päästä näppärästi tuolilta ylös.

Vatsa ja selkä harjoitukset tein varovasti aikaisempaan verraten kevyillä painoilla. Tärkeintä oli, että selkään ja ennen kaikkea niskaan ei tule yhtään mitään kiputuntemusta tai sijoiltaanmenon riskiä. Näitä en tältä alhaiselta perustasolta aio nostaa ennen kuin hoitoarviot kaularangasta ja rintarangasta on olemassa. Onneksi jaloissa riittää vähäksi aikaa työsarkaa. Kädet jäivät tällä kertaa väliin. Myös niiden kanssa täytyy olla varovainen lähinnä siksi, että kivut erityisesti vasemmassa on alkaneet olla tosi pahoja.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä oli nuo ikuisen murheen tyyssijat: lonkat. Lähennykset ja loitonnukset meni vielä suhteellisen mukavasti, mutta prässi oli liikaa. Kiloja oli vain 20, mutta silti oikea lonkka ilmaisi heti harjoituksen jälkeen olevansa tyytymätön. Kipu jäi, ja nyt kävely sattuu. Taas kävi niin että ontuen lähdettiin salilta kohti lääkekaapin antimia. Jatkossa luulen oppivani, että prässi ei ole enää lonkalle (eikä polvetkaan tykänneet) sopiva harjoitusmuoto. Niin oli myös viime suvena. Kivusta voisi hypätä sellaiseen johtopäätökseen, että lonkan luutuminen on edelleen kesken. Luukivulta se nimittäin tuntuu, mutta silti uskon tästä nousen kuin lintu siivilleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti