Neurokirurgi

Pari päivää on kulunut tilannetta sulatellessa eikä asiantila siitä huolimatta vaikuta yhtään paremmalta. Erikoisalojen keräilysarjaan voidaan nyt lisätä myös neurokirurgia. Näyttäisi siltä, että matka jatkuu juuri sitä reittiä, jonka olisin viimeiseen asti halunnut välttää. "Kyllä minusta on ihan selvää, että tämä pitää hoitaa." Noilla sanoilla sysättiin pallo matkaan. Samaan aikaan näytöllä oli taivutuskuva niskaruodosta, jossa ykkösnikama työntyy hurjannäköisellä tavalla pois muiden linjasta. Magneettikuvassa selkäytimellä on kautta linjan hyvin tilaa, mutta ykkösen kaari painaa selkäydintä.

Kuvien lausuntoja ei tässä vaiheessa ollut käytössä, joten asia jäi käytännössä pöydälle. Tarkempi jatko ja varmistus leikkaukselle selviää vasta sitten kun radiologin kanssa on asiasta keskusteltu. Minulle tarkennukset kerrotaan sen jälkeen puhelimitse. Ennen leikkausta on joka tapauksessa vielä käynti, jossa minulle selvitetään leikkauksen yksityiskohdat. Niin lamaantunut olin, etten jaksanut edes tiedustella arviota aikataulusta. Se oli kyllä mielessäni - en siis unohtanut, mutta päätin juuri siinä vaiheessa haluta olla tietämätön. Nyt kyllä jo vähän kaduttaa.

Ymmärsin niin, ettei pelkkä c1-c2 luuduttaminen ehkä riitä, vaan tuo paketti on niputettava kiinni kallonpohjaan. Sitten minulla olisi kiinni c0-c1-c2-c3 eli melkoisen jäykältä tilanteelta tuo minusta vaikuttaa. Pään kiertoliike tulee isolta osalta tuosta välistä c1-c2 eli päätä ei sitten tarvitse enää koskaan paljon käännellä. Minulle niin kallisarvoisesta autoilusta oli tietysti pakko kysyä. Sehän on se tärkein. Autoilua voi kuitenkin edelleen jatkaa vaikkei pää käänny. Täytyy vaan sitten kääntää koko ylävartaloa.

Sairausloman pituus on neljä kuukautta, jos kaikki hyvin menee. Toipuminen taitaa viedä enempi. Riskejä on, niin kuin aina. Tulehduksista luutumattomuuden kautta halvaantumiseen. Luonnollisesti ilmaisin huoleni myös edellisen leikkauksen jälkeisistä tapahtumista, ja niiden mahdollisesta toistumisesta, mutta niistä huolista pitää sitten anestesialääkärin kanssa keskustella. Siinä vaiheessa jos se keskustelu joskus käydään, niin suunnitelmat on aika pitkällä jo.

Koko matkan sairaalaan ajatukset kiersivät ei-kehällä. Että toivottavasti ei tarvitse leikata. Eihän vaan tarvitse leikata. Ei, ei ja ei! Ajatus tuosta leikkauksesta on erittäin epämukava. Hoitamatta jättämisen riskien suuruus ei ihan selvinnyt. Esitin kysymyksen siitä, että sisältääkö tämä tilanne äkkikuoleman riskin. Vastaus oli jotain sen tapaista kuin ”sellaista sanotaan”. Onnettomuustilanteessa ainakin. Tilanne vaikutti olevan lääkärille selvä: kaularanka pitää hoitaa, koska se on epävakaa. Varmaan se onkin ihan selvää, mutta ajatus pitkästä toipilasajasta ja loppuelämän liikerajoitteista on silti raskas.