Tules luo tarmo

En ole varmasti koskaan kertonut tarmosta. Viimeksi tosin mainitsin, että tarmo on ollut karkuteillä. Sillä on valitettavasti sellainen huono puoli, että se lähtee välillä omille teilleen tästä meidän yhteisestä projektista. Se on sellainen, että jos se ei voi olla täysillä mukana, niin sitten se mieluukkaasti lähtee pois. Itse en oikein tuollaisesta tykkää, mutta tarmo on kyllä niin kiva silloin kun se on paikalla, että sitä on valmis tinkimään yksityiskohdista. Eihän kukaan ole täydellinen.

Nyt menee kyllä juoruilun puolelle, mutta... Viime sunnuntaina tarmo piipahti paikalla ja sanoi, että nyt lähdetään pitkälle pyörälenkille. Olin vähän epäluuloinen, sillä kunto on mitä on, mutta tarmo oli sitä mieltä, että mittarit kiinni ja menoksi. Näin tehtiin. Kun oli ajettu kahdeksan kilometriä kotoa poispäin, niin tarmo ilmaisi, ettei oikein jaksaisi enää. Pari kilometriä lisää sain puhuttua, mutta sitten se sanoi, että tämä oli nyt tässä. Siinäpä ihmettelin, että mitäs nyt kun on tarmo poissa ja koti kaukana. No onneksi siinä vaiheessa avuksi tuli ystäväni sisu, joka saattoi väsyneen kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Se oli tarmolta melkoinen ylilyönti, mutta näitä sattuu.

Talvesta tarmo ei erityisesti tykkää, mutta keväällä se tulee yhä useammin paikalle, ja joskus kesällä se alkaa olla jo riesaksi asti täällä. En minä silti valita. Nyt olen jo ehtinyt odottamaan tarmon paluuta, sillä kevätsiivous on tarmon homma. Joka vuosi se siitä nurisee, mutta sitten se käy töihin. Myös tänä vuonna tarmo tarvitsee apulaisen, mutta minä Tuulikki en halua apua pyytää, joten sekin on tarmon tehtävä. Eräs monitaituri on tosin vapaaehtoisesti luvannut kantaa yhden korren kekoon, joten asiat kyllä järjestyy, kunhan tarmo vaan saapuu.

Ei tarmoa silti sääliä tarvitse, sillä sen osalle on kyllä kivojakin töitä. Tänä vuonna me mennään tarmon kanssa meidän puutarhapalstalle. Tuulikki istuu pellon pientareella naama aurinkoon käännettynä, ja tarmo huhkii apuna istutushommissa. Luulen, että me laitetaan melkein koko pellolle pelkkää perunaa, ettei tarvitse tarmon koko kesää kitkeä rikkaruohoja. Viime suvena ei päästy heikon koipitilanteen vuoksi lainkaan hommiin eikä edes pellolle, joten nyt olen huomannut tarmon olevan vähän innoissaan. Se on muistellut multaisia kynnenalusia ja meheviä oman maan mansikoita jo ainakin kuukauden päivät.

Tarmo on intomielisesti odottanut myös yhden pitkään tauolla olleen harrastuksen pariin palaamista. Se on niin hulluna potkupyöräilyyn. Minä Tuulikki koen sen vähän noloksi harrastukseksi, mutta koska tarmo määrää meillä noista jutuista niin olen suostunut naamioitumaan aurinkolasien taakse ja mennyt tarmon mukana. Sivuteiden käyttämistä olen kyllä joutunut vaatimaan. Saapa nyt nähdä, että joko on Tuulikin tekopolvet sellaisessa kunnossa, että pysyvät tarmon tahdissa potkupyörällä. Tarmo kyllä pettyy, jos ei onnistu.