Hidastamisen sijaan olin viikonloppuna peltohommissa. Tein töistä vain keveimpiä, mutta silti sormet, kyynärpäät ja lonkat kipeytyivät. Jo aikaisemmin särkemään alkanut käsi on silti pahin. Särky vaanii nyt nurkilla kaiken aikaa. Vihlaisee varoittamatta ja yltyy yllättäen. Onneksi olen vastoin odotuksiani saanut vähän apua kipulääkkeestä. Kokeilin tupla-annosta lääkärin ohjeistuksella. Muuten ihan hyvä, mutta se aiheuttaa väsymystä ja pahoinvointia. Luulin, että olisin karaistunut lääkkeisiin, mutta käyttö on ollut sen verran vähäistä viime kuukausina, että saavutettu sietokyky on kadonnut.
Elo on jatkuvaa tasapainoilua tekemisen ja tekemättömyyden välillä. Lepopainotteisena aikana olo on hyvä. Silloin alan aina uskoa lujasti kykyihini, mutta rasituksenkestävyys on huolestuttavan huono. Tulevaisuus mietityttää, sillä siihen liittyvät ratkaisut hivuttautuvat lähemmäs. Myös päänsärky vaivaa päivittäin, mutta se estää toimia vain silloin kun siihen liittyy uupumusta ja huonovointisuutta. Eli silloin kun teen jotain missä päähän ja niskaan tulee enemmän liikettä. Niin kuin nyt kevätsiivouksen aikaan. Tekonivelien vuoksi en voi enää olla lainkaan kyykyssä tai polvillani, ja lattialta nouseminen on iso ongelma. Tilanne on uusi, sillä ennen kaikki tekemiseni on perustunut mataliin asentoihin ja notkeuteen. Nyt jalkojen puutteet kuormittavat niskaa ihan liikaa.
Käytännön hankaluuksista huolimatta siivous on edistynyt hiljalleen. Valmista voisi olla vaikka kuun loppuun mennessä. Hiljaa hyvä tulee. Laatikoita siivotessani tuli vastaan iso pino lukemattomia kirjoja. Taidan toivoa vielä ihmettä, sillä niiden pois heittäminen ei onnistunut. Mietin yhtäkin kolme vuotta sitten lahjaksi saatua kirjaa, jota olen säästänyt sopivaa ajankohtaa ja mielentilaa varten. En koskaan raaskinut lukea sitä. Nyt se taitaa jäädä lukematta iäksi. Eihän se mikään katastrofi ole, mutta se sai ajattelemaan muita tärkeämpiä asioita, joita tulee siirrettyä johonkin parempaan ajankohtaan ja sitten voi kuitenkin käydä niin että elämä heittää eteen sellaisen esteen, että tekemättä jää.Hetkessä eläminen ei ole ollenkaan huono ajatus, mutta oikeasti se on liian epäkäytännöllistä toteutettavaksi. Yllättäen terveyden pettäminen on yksi niistä asioista joka tuota oppia antaa. Silloin kun päivittäiset ja hetkittäiset vaihtelut toimintakyvyssä on suuria, niin on pakko tarttua asioihin heti jos saa siihen mahdollisuuden. Silti tuon ajatuksen soveltaminen koko elämää koskevaksi ei minulta onnistu. Luultavasti vasta sitten kun elämä kutistuu viimeisiin hetkiin - siis jos sattuu tällaisen pitkittyneen kohtalon itselleen saamaan - niin silloin on pakko oppia ottamaan hetki kerrallaan (ja hidastamaan tahtia). Asiat opitaan sitä myötä kun on niiden oppimisen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti