Kaarnalaiva

Tulevaisuus jäytää mieltä kesästä huolimatta. Sen ensimmäinen askel on hoidolliset päätökset, mutta niihin menee vielä aikaa. Haluaisin jotenkin alkaa valmistautua tulevaisuuteni, mutta kaikki palaset on ihan liian avoimena. On pakko malttaa mielensä. Huolesta huolimatta olen yrittänyt koostaa arkeeni pieniä yksityiskohtia, jotka toivottavasti lopulta muodostavat hyvän kesän. Yhtenä osana sitä laskin pienen kaarnapurteni vesille tuntematonta rantaa etsimään. Se ei tosin vieraille rannoille saakka ehtinyt ennen kuin haaksirikkoutui lokin hyökkäyksen seurauksena. Ennen tuhoa se kuitenkin otti pullealla purjeella rohkean suunnan kohti avomerta. Hätäisesti ehdin kuvan lähdönhetkestä ottaa, sillä niin reippaasti ja pelottomasti se lähti.

Samalla asenteella on itsekin yritettävä suhtautua tulevaisuuteen: Reippaasti ja pelottomasti, vaikka isoja aaltoja on vastassa. Joitakin hyviäkin merkkejä on kuitenkin nähtävissä. Sitkeä harjoittelu alkaa vihdoin tuottaa tulosta ja kunto kohenee. Vasta nyt tuntuu, että ruumis on kunnolla palautunut viime vuoden leikkauksista. Loppukuusta tulee täyteen se puolitoista vuotta, joka minua pyydettiin (tai käskettiin) kestämään. Jalat on hämmästyttävästi toipuneet juuri tuossa ennustetussa aikataulussa. Ne alkavat olla oikeasti hyvät. Olen pystynyt kasvattamaan kävelymatkaa ja ajamaan pienistä kivuista huolimatta yhä pidempiä matkoja pyörällä.

Tekonivelet tulee tietysti aina olemaan jonkunlainen rajoite. En silti sure sitä, sillä mittaamattoman paljon enemmän merkitsee kyky kävellä. Viimeisen (ja tähän saakka pisimmän) lenkkini jäljiltä polviini ei jäänyt minkäänlaista rasituksen tai väsymyksen tunnetta. Olisin jaksanut vielä jatkaa jalkojen puolesta. Kävelyn rajoitteeksi onkin muodostunut jalkojen sijaan niska, selkä ja pää. Niiden ongelmia pitäisi alkaa ratkoa seuraavaksi. Olen myös yrittänyt hahmottaa kokonaistilannetta, joka on koko ajan muutoksessa. Nyt kun jalat on paremmat, niin huomio kohdistuu rankaan ja käsiin.

Olen vuosia pitänyt käsien ongelmia kyynärpäiden/olkapäiden aiheuttamina. Vasta nyt keväällä, kun säryt laajenivat ja vaikeutuivat, niin ymmärsin alkulähteen olevan jossain muualla. Niissä on ihan puhdasta hermosärkyä. Tarkennuksena siis, että käsiä vaivaavat sekä erillinen hermosärky että toisaalta sijoiltaan olevien kyynärpäiden aiheuttamat kivut. Lisäpisteet vielä osittain luksoituvista olkapäistä. Yritin miettiä, että miten kauan käsissä oikeastaan on ollut hemosärkyä, mutta en pysty muistamaan, sillä niin salakavalasti sekin vaiva on hiipinyt pitkän ajan kuluessa.

Ensimmäinen ihan varma muistikuva käsisärystä minulla on ensimmäisen lonkkaleikkauksen jälkeiseltä yöltä. Sain siihen jotain lisälääkettäkin silloin, vaikkei kipulääkitys varmaan muutenkaan ollut siinä vaiheessa kevyt. Se kertoo siitä miten vaikeasti lääkittävä vaiva se on. Muistan myös harmistukseni siitä, että käsi saattoi vaivata minua sellaisena yönä. Muistan kuitenkin myös, että vaiva oli minulle jo silloin tuttu. Siitä taakse päin tarkkoja mielikuvia ei kuitenkaan tule. Tämän puolentoista vuoden aikana käsien tilanne on heikentynyt. Säryn voima ja esiintymistiheys ovat kasvaneet. Sekin on jotain mikä on huomioitava tulevaisuutta suunnitellessa, mutta juuri nyt en voi muuta kun lisätä arkeen yksityiskohtia ja toivoa, että tästä kaikesta vielä joskus eteenpäin päästään.