On pelto, kuokka ja Tuulikki. Pelto ei anna periksi, kuokka kuokkii näiveää peltoa ja Tuulikki heiluttaa kuokkaa. Nähtäväksi jää kuka tällä kaudella voittaa. Kasvukausi on jo pitkällä eikä pellossani juuri näy muuta elonmerkkiä kuin rikkaruohot. Niitä pitäisikin suitsia reippaasti, mutta kädet ei kestä eikä polvet. Teen kuitenkin parhaani. Viereiset pellot ovat jo pitkällä - monilta osin satovaiheessa. Innostuksesta ja vuosien kokemuksesta huolimatta en tosiaan ole mikään viherpeukalo. Vain muutama ryytimaan rehu pystyy kasvamaan hoidossani. Raparperi kasvaa iloisesti vuosi toisensa jälkeen. Ei hoidon vuoksi vaan siitä huolimatta.
Palstanaapurin antamat taimet nuukahtavat peltotilkulleni parissa päivässä. En voi kuin ihmetellä, sillä naapurin tilkulla ne näyttävät terhakoilta. Yhtenä tällaisena mustan mullan vuonna joku oli käynyt istuttamassa pellolleni kolme kurkuntaimea. Minulle ei koskaan selvinnyt kuka nuo yksilöt istutti, mutta komea sato noista taimista tuli. Eräänä toisena vuonna huomasin peltoni viimein vihertävän. Kastelin, mullitin, harvensin ja hoidin koko pitkän kesän. Myöhään syksyllä odotetun palsternakkasadon sijasta rikkaruohot kasvoivat kahdessa ryhdikkäässä rivissä.
On sentään joskus ollut pelto rehevänä. Niiden vuosien takia olen jatkanut, ja siksi myös, että tykkään eniten siitä rouheasta vaiheesta, jolloin voi varomatta kuokkia. Siitä, että voin istua hetken lämpimässä paisteessa ja vaihtaa muutaman asiantuntevan sanasen kasvusäistä naapurien kanssa. Hei naapuri! Aurinko paaaisstaa! Muistaa palstanaapuri huudahtaa miltein joka kerta. Se on kesän ääni. Usein ei ukkoa edes näy. Vain ääni kuuluu. Minulla kun ei puolikuuloisena ole suuntakuuloa, niin välillä jää epäselväksi minkä puskan takana ukko lymyää. Näissä tarhurointi hommissa menen siis lepo edellä, koska on pakko. Huono asento ja kömpelöt kädet. Siinä menossa tuppaa pienet alut kohtaamaan kohtalonsa jo alkumatkasta.
Minäkin kohtaan joka vuosi yhden kohtaloni - en ole viherpeukalo. Eikä se haittaa, sillä en suhtaudu tähän vakavahenkisesti eikä kuvuntäyte ole noista kasvuista kiinni. Monivuotiset ovat iloni. Mansikka kasvaa, vadelma kypsyy ja herukat valmistuvat vaikka en tee niiden hyväksi paljoakaan. Lisäksi kituliaat peukalonpään kokoiset perunat nostetaan myöhään syksyllä kattilaan. Näin se on. Ei pidä kurottaa mahdottomuuksiin vaan tyytyä siihen mitä apetta pelto kuokkijalleen tuottaa. Luulen, että pelto voittaa Tuulikin ja kuokan myös tänä kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti