Yhtenä yönä minä valvoin ja mieleni sulkakynällä kirjoitin sanamuodon tarkkuudella uuden tekstin tänne blogiin. Juttu oli hieno ja tunsin siitä suurta ylpeyttä. Kun sitten pari päivää myöhemmin tuli aika oikeasti kirjoittaa se tyhjälle taululle niin en muistanut enää edes aihetta josta hieno juttuni kertoi. Aina pitäisi kaikki yön pimeiden tuntien oivallukset kirjoittaa saman tien ylös, sillä niin monta niitä on vuosien saatossa kadonnut. Ei siis pelkästään blogia koskien vaan ylipäätänsä tuntuu, että hienoimmat ajatelmat syntyy öisin. Saattaa tietysti olla, että ajatuksen loisto ei kestä päivän valoa ja siksi ne piiloutuvat päivän tullen sinne mistä ovat tulleetkin.
No olkoot mitä oli - tuon yön kuitenkin valvoin monipuolisten kipujen voimilla. Mietin, että onneksi ei tarvitse kenellekään selostaa, että mitä kaikkia kipuja onkaan ollut. On hieman kiusallista kärsiä kokovartalokivusta. Yhdessä lääkärinlausunnossakin kerran luki, että potilas kärsii kivusta joka paikassa. Olin siitä lausunnosta hieman näreissäni. Se ei sentään yleensä ole noin yksioikoisesti totta, mutta tuohon yöhön se kyllä sopi. Jos värittelisi kipupiirrosta, niin jokaiseen osaan olisi tullut niin paljon väriä, että se olisi taas näyttänyt enemmän väritystehtävältä kuin kivusta kertovalta kartalta. Ei se mitään erityisen voimakasta kipua ollut eikä minun tarvinnut pyöriä tuskissani lattialla, mutta tosiaan käsittämättömän laaja-alaista. Melkein koko kipulääkitys arsenaali oli käytössä. Niillä onnistui kivunlievitys, mutta sen verran sitä jäi, että silmäystäkään en ennen aamua nukkunut. Eipä ole pitkään aikaan tarvinnut kivun takia koko yötä valvoa.
Valvotun yön jälkeen tietää aina päivästä tulevan hankalan. Vaikka minulla ei ole mitään pakollisia menoja normaalisti päivisin, niin päivällä nukkuminen ei kuitenkaan ole hyvä idea. Nytkin järjestin itselleni tarkoituksella ohjelmaa päiväksi, jotta ei tule houkutusta nukkua. Piti ajatella jo seuraavaa yötä. Aloitin siis kivunhoidon toimenpiteet jo päivällä. Eikä sitä kipua hoidettu lääkkeillä vaan liikunnalla. Se saattaa äkkiseltään kuulostaa itsensä rääkkäämiseltä. Sitä se kyllä vähän onkin - ikään kuin rangaistus ruumiille huonosta käytöksestä. Vielä kun krooninen kipu on ilmeisesti mielen oma tuote, niin taisi mennä rangaistus väärään osoitteeseen. Olisikin kai pitänyt hyvitellä ruumista levolla, sillä mieli oli se, joka ei antanut ruumiin nukkua. Usein tuntuu, että mieli ja ruumis kaksi erillistä ja toisilleen sopimatonta osaa. Saman kolikon kaksi puolta, jotka eivät sovi yhteen, mutta loppuun asti ovat toisissaan kiinni.
Rangaistus oli varsin leppeä. Ensin kuntosalille harjoittamaan jalkojen voimia, ja siitä suoraan altaalle. Ensin vaan rentoutusta hierovissa vesisuihkuissa, ja sitten tietysti jumppa perään. Enkä edes pakottanut ruumistani polkemaan sinne pyörällä (yleinen käytäntö), sillä niin lempeä mieli minulla on. Saunoineen kaikkineen se oli lähes kolmen ja puolen tunnin keikka. Allas on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan. Illalla olinkin sitten niin naatti, että kävin jo yhdeksältä maate. Yön nukuin hyvin, mutta heräsin aamulla ihan järjettömän huonokuntoisena. Heti aamulla oli vielä allasterapiaa, joka meni huonommin kuin koskaan. Kaikki voimat oli poissa ja ruumis teki hyvin selväksi, että nyt tarvitaan lepoa. Saattaa olla, että meitä on sittenkin kolme: minä, ruumis ja mieli. Elämä on mielen ja ruumiin jatkuvaa torailua. Minä (järjen ääni) joudun usein toimimaan tuomarina tai vielä useammin vallattomana katsomaan taistoa sivusta, sillä molemmat kävelevät tylysti ylitseni kaikissa päätöksissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti