Kuntoutus: jakso kaksi

On varmasti parempi päästä perille myöhään kuin ei milloinkaan, mutta reilun tunnin myöhästyminen tavoiteajasta ei ole toivottava aloitus kuntoutusjaksolle. Kelan taksikeskuksessa oli päätetty, että pieni maakuntamatkailu piristää ennen pääkaupungin hulinaan menoa. Viimeksi tultiin tunnin etuajassa ja nyt tunnin myöhässä. Ei ole helppoa täsmätä lähtöaikaa. Ei se nyt mitään kriisiä aiheuttanut vaan pääsin myöhästymisestä huolimatta jaksolleni, mutta liian kiireinen paikasta toiseen juoksu siitä tuli. Melkoinen kärsimysnäytelmä koko päivä. Väsymys ja pitkä autossa istuminen pahentaa aina kipuja. Pieni lepotauko olisi ollut tarpeen ennen päivän ohjelmaan syöksymistä. Ymmärrän hyvin matkojen yhdistelemisen silloin kun tullaan sopivasti samalta suunnalta. Se on taloudellista ja niin sen pitää mennä, mutta ei niin, että aikataulu pettää noin pahasti. Lähtöaikaa voisi vaikka aikaistaa jos mennään jotain muuta kautta kun nopeinta reittiä.

Maanantai oli muutenkin jakson kiireisin päivä. Kassin ohi rientäessä piti vauhdissa tankata kipulääkettä, mutta silti erityisesti pää oli räjähtää kivusta. Viimeinen aika alkoi vasta puoli viideltä iltapäivällä - eikä aamu neljältä alkaneena päivänä ehtinyt turhia taukoja pitää. Väsymys yhdistettynä pääkipuun ei tosiaan sovi minulle, sillä ajatuksenjuoksu jumittaa käsittämättömästi. Hädin tuskin pystyn silloin normaaliin keskusteluun. Taksimatkan kelloon tuijottamista ja ajatusta "me emme ehdi!" ei voi mitenkään pitää lepona tai rentouttavana. Päivän viimeinen aika oli fysioterapeutille ja isoksi hyödyksi. Ensin kartoitettiin tämän hetken tilannetta, mutta sitten oli tarjolla lämpimät savityynyt selälle ja juilivalle lonkalle. Lisänä vielä akupunktioneulat kipupisteisiin; myös päähän. Pääkipuun ei neulakaan pystynyt, mutta muuten olosta tuli rennompi.

 

Tämä jakso oli selvästi enemmän kuntoutumista ja vähemmän muita osa-alueita. Pääpaino oli allasterapiassa. Taisin olla vedessä joka päivä. Allasterapia poikkesi yllättävän paljon täällä kotipuolessa käymästäni. Ensinnäkin lämmin allas tekee eroa, mutta selvästi tarkemmin kiinnitettiin huomiota suoritustapaan. Tyylin "oikaise lantio" "ei selkää noin" "älä kierrä jalkaa noin vaan tee näin" tai "pidä niska suorassa". Tuli selväksi, että paljon on kokemusta kuntoutujien ohjaamisesta vedessä. Se on tosi hyvä juttu, että asentoon kiinnitettiin huomiota. Sitten kun ei saa tehdä asioita niin kuin on mukavaa (ja huonoryhtistä), niin huomaa että allasterapia on parhaimmillaan täydellinen ja erittäin tehokas kuntoutusmuoto. Siellä pystyy kuntouttamaan lähes kaikkia minunkin ongelma-alueita ja bonuksena tulee lämpimän veden tuoma rentoutus. Jopa päänsärkyni, joka oli hankalaa koko jakson, lieveni aina vedessä. Vaikutus ei tosin jatkunut kovin kauaa altaan ulkopuolella.

Kuntoutuksen tavoitteisiin lisättiin jalkojen takaosien kireyksien helpottaminen. Se on tärkeä tavoite, sillä niillä lienee vaikutusta sekä liikkumiseen että kipuihin. Osa kireyksistä tulee selvästi jänteiden tasolta. Lähes koko tähänastisen elämän kestänyt polvien koukkuasento on jättänyt jälkensä. Se vaatii aktiivisen kuntoutuksen. Käytännön ohjeet jäivät erinäisistä syistä vähän kesken, mutta niitä pitää siis alkaa suostutella venymään. Tiedossa tämä ongelma on ollut tekonivelien laitosta saakka, mutta on se on jotenkin jäänyt kaiken muun alle. Kun on niin paljon vikoja ja noiden jänteiden työstäminen on hyvin epämukavaa. Lämmin allas olisi tähänkin se kaikkein paras, mutta sellaista ei meillä päin ole. Samalla tästä tavoitteesta saa ehkä vähän ajatusta siitä mikä on edessä käsien kanssa, jos kyynärpäät tekonivelletään. Tilanne on käsissä luultavasti vielä paljon vaikeampi.

 

Jaksolle ei oltu suunniteltu lääkärikäyntiä, mutta kun muissa tapaamisissa tuli esiin mietintöni kipulääkkeiden muutostarpeesta, niin sellainen järjestyi. Asiaan ei vaan oikein löydy ratkaisua. Niistä masennuslääkkeistä puhuttiin tietysti taas. Välillä tuntuu, että jotain menee kommunikaatiossa pieleen (joka paikassa). Sanon selvästi, että minä en halua masennuslääkkeitä, mutta silti niistä aina puhutaan. Tällä kertaa erityyppisestä kuin aiemmin enkä osannut ottaa siihen kantaa. Myöhemmin tutkin asiaa netistä eikä vaikuta hyvältä. Ainahan ne on raakoja luetteloita mahdollisista haitoista, mutta tämän yleisiin kuului mm. painonnousu ja hampaiden reikiintyminen. Lisäksi sen tiedetään aiheuttavan luiden haurastumista. Nämä ne ei kuulosta hyviltä ainakaan tekoniveliä omaavan ja niitä tulevaisuudessa lisää tarvitsevan kantilta. Reseptiä ei tuosta kirjoitettu vaan asiaan palataan seuraavalla jaksolla, joka on itse asiassa jo ensi kuussa. Nyt lääkekirjooni piti päätyä yksi uusi tarvittaessa lääke lisää. Ongelmana on, ettei lääkäri oikeasti ole kirjoittanut sitäkään reseptiä.

Sosiaaliselta kannalta jakso oli hyvä. Kuntoutujien kesken oli rento tunnelma ja juttua riitti. Vaivoista(kin) kerrottiin - sitä ei voi tuossa ympäristössä välttää - mutta keskustelun sävy ei ollut katkeran valittava vaan enemmin kokemuksia jakava. Minuun teki vaikutuksen paikallaolijoiden reipas huumori ja uhriutumattomuus vaikeista tilanteista huolimatta. Kuntoutuslaitos on siitä mukava paikka, että siellä ei kukaan ihmettele puutteellisia liikkeitä tai apuvälineitä. Hieman kiusaantunut olo minulle kyllä tuli aamujumpissa, johon osallistui lähinnä "normaalin oloisia" ihmisiä. Siinä omat käsien liikerajoitteet tulivat jotenkin korostuneesti esiin. Tällä kertaa kuntoutuksessa oli myös omilla ikäkulmillani olevaa väkeä, mikä oli monella tapaa mielenkiintoista. Tapasin myös yläniskaongelmaisen - se vasta mielenkiintoista olikin, vaikkei ihan samasta ongelmasta kyse ollutkaan. Vaikka sairaudet ja vaivat on yksilökuntoutuksessa hyvinkin erilaisia, niin silti monet kokemukset on tunnistettavia ja sen pohjalta saa myös vertaistukea.