Tuntematon avustaja

Henkilökohtaisen avustajan hankkiminen on nyt rekrytointivaiheessa. Tilanne on se, että kun puhelin soi, niin hyppään säikähdyksestä metrin ilmaan ja ajattelen, etten halua vastata puhelimeen. Olen tämän asian itselleni jo moneen kertaan selvittänyt. Sen, että avustajalle on tarve ja siihen on totuttava, mutta sopeutumisvaikeutta on yhä havaittavissa. Valvoin asioita tuskitellen edellisen yön ennen haastatteluja ja niiden jälkeen olo oli rauhaton. En ole ennen ollut haastattelijan roolissa - se ole juuri lainkaan hauskempaa kuin haastateltavana olo. Tässä minun oli pidettävä ohjia keskustelussa eikä se ole minulle luonteenomaista. Päädyin haastattelemaan kolmea henkilöä, joista kaikki vaikuttivat sopivalta tehtävään. Siinä pulma.

Paikka herätti yllättävän paljon kiinnostusta eläkeläisestä opiskelijaan ja siltä väliltä. Luulin, että se olisi ollut hankalampaa, sillä tunteja ei elannoksi asti ole, mutta ilmeisesti tarjonta on nyt näin päin. Valinta on hankalaa ja vasta aika näyttää tuloksen. Lopulta kysymys on tuntumasta, sillä toisesta ihmisestä ei pysty todellisuutta yhden näkemisen perusteella sanomaan. Se vaikeuttaa, etten ole varma minkälaiset ominaisuudet on tärkeitä. Joka tapauksessa haluan saada tämän vaiheen nopeasti ohi, sillä yhtälailla valinta voi mennä vikaan pidemmälläkin mietinnällä. Ajattelen, että on helpompaa totutella tiettyyn avustajaan eikä niin, että totuttelen ajatukseen tuntemattomasta avustajasta. 

Muuten viime viikko oli monin tavoin hyvä. Oli aikaa olemiselle. Auringon myötä palasin myös ulkoilemaan. Rollaattorin hylkääminen johti minut sellaiseen virhepäätelmään, että on tapahtunut äkillinen kykyloikka ja että loikkiminen rantakallioilla on järkevää. Halusin käydä katsomassa jäiden lähtöä. Onneksi selvisin vain läheltä piti -tilanteella. Säikähdin ihan kunnolla kun nilkka petti alta tukikengästä huolimatta. Eikä jäät olleet edes vielä sulaneet, mutta aina se on hieno paikka käydä. Hoidolliselta kantilta viikko oli hiljainen. Vain allasterapia jatkui, mutta sitä en osaa ollenkaan vaivalloisena pitää, vaikka se on lähes aina melko aikaisin aamulla eikä aamut ole mitään nivelvaivaisen kulta-aikaa. Aamuajat johtuu lähinnä siitä, että uimahallilta on silloin löydettävissä vähän rauhallisempaa aikaa.

Tällä viikolla on enemmän ohjelmaa kun terapian lisäksi on yhtenä päivänä kyynärpään TT-kuva ja toisena päivänä tehdään ENMG-tutkimus käsiin. Molemmat on pidemmän automatkan päässä. Viimeksi kun olin hermoratatutkimuksessa (ehkä puolitoista vuotta sitten), niin päätin kokemuksen jäävän ensimmäiseksi ja viimeiseksi, mutta näin sitä taas pyörretään päätös. En ole edes neulapelkoinen, mutta ne neulat nyt vaan iskeytyvät välillä turhan ikävästi kohteisiinsa. Tällä kerralla voi tulla kädet mustelmille kun on verenohennuslääkitys. Siitä kehotettiin kertomaan ennen tutkimuksen alkua, mutta esteenä se ei ole. Olen huomannut, että pikkuhaavat todella vuotavat merkittävästi aikaisempaa enemmän. Verikokeenkin ottaminen kävi viimeksi niin joutuisasti, että veri lorisi läikkyen purtiloon normaalin tipan tiristyksen sijasta.