Jo ennen pyhiä piti näistä kirjoitella, mutta sitten loppuivat niin henkiset kuin fyysisetkin voimat. Tarvitsin pienen tauon kaikesta tästä. Olen onneksi saanut nyt nukutuksi paremmin. Se on vakauttanut tilanteen, mutta tuskin asiat lopullisesti tällä korjaantui. Tällä viikolla odottaa uudet haasteet, mutta palaan kuitenkin vielä viime viikkoon. Siihen kuului päivä kuntoutusosastolla, jossa tarkoituksena oli pääasiassa fysiatrin vastaanotto, mutta lopulta siellä meni pitkälle iltapäivään. Se oli raskas päivä. Tuntui, että koko tämän talven henkinen kuorma painoi harteilla. Pelkään, että jos jostain tulee vielä yksikin olki kuorman päälle niin hajoan palasiksi. Koska on varmaa, että lopulta olkia aina tulee, niin vaihtoehtoina on joko keventää kuormaa tai tulla entistä vahvemmaksi tai sitten täytyy antaa kaiken hajota. Mielelläni välttäisin tuon viimeisen vaihtoehdon.
Fysiatrin kanssa sovittiin b-lausunnosta sekä puhuttiin myös kivuista ja niiden hoidosta. Lonkkaani pistettiin taas kortisonia. Tällä kertaa nivusen puolelle. Myös selän piikityksestä oli puhe, mutta niitä ei nyt osastolla laitettu, sillä rangan lähelle ei sokkona pistellä. Tämä voidaan tehdä sitten kun pääsen eroon kaulurista. Fysiatri kannatti pyrkimistä kohti lääkkeetöntä kivunhoitoa ja ehdotti osallistumista kivunhallintaryhmään. Ihan hyviä ideoita molemmat. Kivunhoidossa minua kuitenkin temmotaan eri suuntiin eri lääkärien linjausten mukaan. Sen sijaan pitkäjänteinen kivunhoito ei kuulu kenellekään. Päätin että nyt riittää, sillä minä en ole vetoköysi. Tässä hetkessä asia hoitui niin, että annoin tk-lääkärin päättää. Pyysin tekemään haluamansa muutokset ja tarkastamaan sen jälkeen, että reseptit niihin on kunnossa.
En voi olla tuntematta hoidosta ja sen jatkumosta turvattomuutta. Sen saa aikaan hoidon pirstaloituminen vielä nykyistäkin laajemmin. Uusi pelaaja on ehkä taas tulossa kuvioon. Se tarkoittaa alusta aloittamista ja tietämättömyyttä. Lisäksi fysiatri ilmoitti, että jatkossa kuntoutussuunnitelmani tehdään terveyskeskuksessa. Tämäkään tieto ei lisää luottamustani tulevaisuuteen. Kuntoutuksen saaminen on lähes mahdotonta ilman viimeisen päälle asiantuntevasti laadittua suunnitelmaa. Vaikka toisaalta ei sairaalastakaan saatu lausunto ole laadun tae - viimeksi neurokirurgialta kirjoitettu lausunto on varmasti kaikkien aikojen huonoin. Lääkärille merkityksettömästä rääpäisystä saattaa riippua potilaan toimeentulo tai avunsaanti. Tunnen paitsi kantavani taakkaa niin myös olevani sellainen. Häiritsen fysiatria vaivalloisilla lausunnoilla tai vien tk-lääkärin aikaa ennemmän kuin ne sallitut kymmenen minuuttia. Ilmeisesti en kuulu kummankaan työnkuvaan, mutta kenen sitten? En tosiaan tiedä.
Kaikki yksittäiset asiat on kerääntyneet hiljalleen henkiseksi kuormaksi, jonka alle olen jäämässä. Voimavaroja syövät lisäksi kasvaneen avuntarpeen hyväksyminen. Ehkä asioita on muutenkin jäänyt käsittelemättä. Kun vielä kiputilanne on hankala, niin joudun tosissaan taistelemaan jaksamisen puolesta. Kivut ja nukkuminen on ihan ensimmäisenä saatava haltuun. Jospa lääkityksen saisi nyt rauhoitettua hetkeksi päätetylle tasolleen. Myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja pitää taas jaksaa tuoda tietoisemmin mukaan. Niitä keinoja käytiin läpi kuntoutusosaston hoitajan kanssa. Katsottiin netistä löytyviä itsehoitomateriaaleja. Uupumukseni alkaa kuitenkin olla ilmeistä. Tultiin siihen tulokseen, että minun olisi hyvä puhua tästä kaikesta jonkun kanssa. Epäselväksi jäi kuka tuo joku olisi. Tk-lääkäri sen sijaan lykkäsi minulle psykiatrisen sairaanhoitajan ajanvarausnumeron. Olisiko siinä sitten ratkaisu? Ehkä.
Ymmärään sinua tässä asiassa hyvin, itse samassa tilanteessa ollut vuosia. Eikö sinulle jo eläke kuuluisi,eikä mitään B-lausntoja. Ei sinun toimintakyky tule ilmeisemmin kovin paranemaan, mutta jolloi keinoilla voidaan oireita ja toimintakykyä helpottaa. Tällainen paperisota, paikasta toiseen pompottelu, erilaiset näkemykset lääkäreillä, osa kirjaa ja diagnosoi hyvinkin puutteellisesti, eivät osaa kokonaistilannetta katsoa, vain oman alan juttunsa, jolloin saatetaan ihmetellä "että mistä oireet oikein johtuvakan" Argh...suututtaa sinun puolesta. Nyt kyllä pyydät että eikös ole aika eläkepaperit kirjoittaa, sekin jo helpottaa. Sitten kun, ja jos voimia on, voihan sitä sitten kokeilla jotakin työtä, vaikka eläkkeellä olisi. Jäisi nyt ainakin yksi ja turhauttava papereiden pyöritys pois. Ainoa miinus, eräälle tuttavalle, joka alle 40-v, kirjoitettiin eläkepaperit, mutta niin siihen loppui myös kuntoutuksetkin. Kelan mielestä ei enään kuntoutusta myönnetä, kun lääkehoidoistakaan ei ole ollut hyötyä, ja tuo eläke. Tasa-arvoako?Törkeää syrjintää kylläkin.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Huomaan, että ymmärrät tilanteen hyvin. Eläkepapereissa olisi tietysti puolensa ja toisensa. Se vähentäisi stressitasoa, jos toimeentulo olisi jollain tavalla turvattu. Mieluiten hankkisin elantoni itse, mutta vaikea sitä on nähdä. Olen miettinyt pääni puhki sopivaa, realistista alaa. Ongelmana on vikojeni laaja-alaisuus. Asiasta löytyy silti monenlaisia näkemyksiä - on myös niitä, jotka uskoo työkykyni paluuseen.
PoistaEläkkeestä päätettäessä pitäisi (teoriassa) miettiä kokonaisuutta eli sitä onko hakijalla todellisia mahdollisuuksia elättää itsensä työllä. Fysiatri kirjoittaa nyt järjestyksessään toisen b-lausunnon eläkettä varten. Syksyllä tehty hakemus palautui puolen vuoden kuntoutustukena ja käskynä kouluttautua uudelleen siitä huolimatta, että minulle oli tulossa iso leikkaus. Silloin mietin, että oliko päätöstä tehnyt edes lukenut lausuntoa.
Katso tarkkaan, vaadi, laita itsellesi ylös mitä lausunnossa täytyy näkyä. Nyt on tullut uudet ohjeistukset 2018 lausuntojen laatimisesta. Tätä valitettavasti lääkärit eivät välttämättä tiedä. Vakuutusyhtiöt,eläkelääkärit huonosti laadittujen lausuntojen vuoksi sitten hylkäävät päätöksiä.Tässä asiassa olen heidän puolellaan.Työkyvyn alenema 2/5, 3/5 osaa, taikka prosentteina on oltava myös tarkkaan ym.Alla ohjeet:)
VastaaPoistahttp://www.kela.fi/yhteistyokumppanit_sairauspaivaraha
http://www.kela.fi/b-lausunto
Kiitos tiedoista. En ole näistä aiemmin kuullut, enkä siten osannut niitä lausuntoon pyytää. En ole vielä nähnyt lausuntoa, joten jännityksellä odotan mitä sieltä tulee. Toivottavasti lääkäri on perillä noista asioista.
PoistaHuonot lausunnot on liian tuttu ongelma. Usein niitä on joutunut posket punoittaen sekä myötähäpeästä että raivosta lähettämään eteenpäin. Fysiatri on tosin kirjoittanut hyviä lausuntoja. Ensimmäinen hänen kirjoittama oli jopa tosi hyvä - sitä kehuttiin laajasti terveydenhuollossa. Sekin kai kertoo miten huonoja ne yleensä ovat, kun ammattilaiset eri paikoissa erikseen mainitsivat hyvästä lausunnon tasosta.
Tuota mainittua lausuntoa pääsin vähän ohjaamaan kun, kuntoutusjaksolla ollessa, näin fysiatrin useampaan kertaan, ja sain hänet ”vikalistan” avulla tutustumaan tilanteeseeni paremmin. Samalla tehtiin silloin monipuoliset testaukset toimintakyvystäni. Se tuotti lausunnon, jollaista en ole nähnyt ennen enkä jälkeen.
Puolensa pitäminen olisi helpompaa, jos minulla olisi ns. oma lääkäri. Tapaukseni on kaikille hyvin vaivalloinen moninaisuudessaan. Se tarkoittaa sitä, etten ole sellaisessa asemassa, että voisin vaatia lausuntoihin yhtään mitään - päinvastoin joudun olemaan kiitollinen jos joku raapii kokoon edes jotain järkevää. Tuo aiemmin mainittu fysiatri on kai parhaiten perillä tilanteestani, mutta hänen asemansa hoitoketjussa on epämääräinen, (ja fysiatri mieluusti antaisi osuutensa jollekin muulle).