Alkanut heinäkuu on sairauden kannalta hiljaista aikaa. Tärkeimpänä tekijänä on se, että voin keskimäärin paremmin kesällä. Monet yleiset nivelsäryt hellittävät otettaan. Viime päivinä sitä ei tosin ole huomannut, mutta kerrankos sitä särytkin erehtyy aikataulusta. Kyse taitaa sitä paitsi olla rasituksen sietotason ylityksestä eikä se ole sama asia. Kivut ei sen sijaan ole vuodenaikoihin sidottuja, sillä niitä tulee ja menee päivittäin milloin missäkin kohdassa. Suurinta osaa en edes ajatuksen tasolla noteeraa. Ne pääsevät tietoisuuteen oikeastaan vasta sitten kun niistä alkaa olla selvää toiminnallista rajoitetta. Lisäksi hiljaisen heinäkuun aikana myös sairauteen liittyvät käynnit ja tutkimukset vähenevät. On tavallaan kesäloman aika. Ihan nollille käynnit eivät tosin tässäkään kuussa mene, mutta onneksi kalenteri kuitenkin näyttää väljemmältä.
Mitä tutkimuksiin ja toimenpiteisiin laajemmin katsahdettuna tulee, niin näkisin, että tilanne alkaa tästä rauhoittua. Ehkä. On vaikea määrittää riittävää tasoa, sillä vaakakupissa painavat työ- ja toimintakyky. Jälkimmäinen on avustajasta huolimatta tasolla itsenäinen, mutta työkyky on hankalampi. Miten paljon toimintakykyä uskaltaa vaarantaa saavuttaakseen silti epävarman työkyvyn? Työkyky vaatisi mielestäni kyynärpään lisäksi myös muuta remonttia käsiin, sillä ainakin vasemman käden liike on käynyt vähäiseksi. Samalla aikaa valuu hukkaan. Tehdyt korjaukset tuntuvat lisäävän korjaustarvetta. Kun yksi kohta kunnostetaan, niin näyttää toiset olevan entisestään enemmän rempallaan. Haluaisi ahmia kaiken kuntoon kerralla, vaikka kaikkea pitää aina tarkkaan harkita. Ei saa unohtaa epäonnistumisen mahdollisuutta. Tilanteesta voi tulla myös huonompi, mutta tämä aihe on liian raskas ruotia näin keskikesällä ja kauimmaisessa pisteessä suhteessa asioden etenemiseen.
Kaipaan jotain muuta ja vähän kevyempää ajanvietettä nyt. Niinpä ajattelin heinäkuun kunniaksi remontoida ja ehkä vähän koetellakin elintapojani. Ryhdyn leivättömälle. Keksin sen kolme päivää sitten ja intomielisesti toteutan sen heti. Minulla on tosiaan taipumusta innostua asioista äkillisesti. Tämän uskon silti voivani taistella läpi - pois lukien pari tapahtumaa, joissa en aio nipottaa. Tämä projekti siis vain heinäkuun ajaksi, sillä leipä on liian hyvää pidemmälle tauolle. Olen varma, että siitä tulee vaikeaa (suhteellisesti ottaen tietysti), mutta aika on lopulta lyhyt. On silti mielenkiintoista katsoa miten se vaikuttaa painoon ja yleiseen vointiin. Lopulta vaikutukset riippunevat siitä mitä aion syödä leivän tilalla, sillä sillä on (liian) iso rooli ruokavaliossani. Ehkä tästä aukeaa uusia näkökulmia ja monipuolisuutta ravintoon jatkossakin, sillä isompi ruokaremontti on tullut ajankohtaiseksi.
Myös liikuntaa haluaisin lisätä, mutta määrä on jo maksimissaan eikä nivelet ei kestä nykyistä enempää edes lempeänä lajina pidettyä pyöräilyä. Riittääkö tämä nykyinen sitten kohottamaan kuntoa onkin toinen juttu. Jaksan kyllä jatkaa kävellen tai pyörällä ajassa mitattuna melko pitkään, mutta etenemä on onnetonta. Nykyisin minusta on sitä paitsi täysin sopivaa pysähtyä kesken matkan polun varteen kuvaamaan kukkaa. Katson ohikiitävien ihmisten vaivatonta askellusta - muutamalla askeleella he etääntyvät mutkan taa. Omista tehovaatimuksia on kuitenkin luovuttava. On muistettava millaista polkua olen tähän liikuntakykyyn tullut. Kaikki mittavampi liikkuminen (pl. vesi) tapahtuu joka tapauksessa kipua vasten. Usein siedettävää sellaista, mutta silti. Eikä siinäkään ole järkeä, että tulen lenkiltäni jäykästi ontuen, polvet ja lonkat (nykyisin myös niska, jalkaterä ja olkapää) armoa anellen. Silloin olen sortunut ylilyöntiin. Näin käy edelleen harmillisen usein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti