Pari kuukautta kestänyt kivunhallintaryhmä on nyt ohi. Se ei ollut vähän vertaa sitä mitä ennakoin. Olin siis jotakuinkin varma siitä, että kuulen laajasti erilaisia keinoja lääkkeettömään kivunhoitoon ja eriasteisia varoitteluja kipulääkkeiden vaarallisuudesta. Kenties vielä ryyditettynä ylistyksellä mielialalääkkeiden paremmuudesta kivunhoidossa. Saatoin jopa hieman epämukavuutta tuntien ennakoida, että kaikki istuvat paikoillaan, tuolit piirin muodostaen, ja myöntävät sitten toisille olevansa kipupotilas. No niin, ehkä en sentään ennakoinut tuota viimeistä.
Mistään tuollaisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Oikeastaan se ei edes ollut mikään ryhmä. Olimme joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä, jotka kokoontuivat kerran viikossa hetkeksi samaan paikkaan. Näiden parin kuukauden aikana ei toisten osallistujien nimi selvinnyt (saati sitten mitään muuta tietoa) eikä mitään ryhmää joukosta koskaan muodostunut, vaikka tottahan sitä lopulta oppi tunnistamaan ne, jotka alusta loppuun mukana olivat. Itseltäni jäi yksi kerta välistä kyytiongelman takia. Lopulta se oli aika pieni joukko ihmisiä, jotka kaikissa kokoontumisissa kävi. Tämä ryhmä tarkoitti ennen kaikkea yksilöharjoittelua muiden joukossa.
Hyvin yksiselitteisesti aiheena oli tietoisuustaidot. Niitä harjoitettiin joka kerta ja koko aika alusta loppuun. Se vaati avointa suhtautumista ja mielen suostuvuutta tekemään teoreettisesti helpolta tuntuvia harjoitteita. Oikeasti on vaikea estää mieltä vaeltamasta omille teilleen. Se niin helposti ruotii mennyttä ja tai aprikoi tulevaa. Niillekin on paikkansa, sillä joskus on hyvä keskittyä tarkastelemaan vaikka omia roolejaan ajasta ja paikasta toiseen. Voi yrittää löytää sen osan itseä joka kulkee aina mukana roolista toiseen. Sen tarkkailijan. Tietoisuuden kasvu on ihan käyttökelpoinen taito myös moneen muuhun kuin kivunhallintaan. Mielen vaeltelu harjoituksen aikana on normaalia. Se pitää hyväksyä ja palauttaa mieli takaisin harjoitukseen. Hengityksen seuraaminen oli monissa harjoituksissa kohta, josta lähdettiin liikkeelle ja josta edettiin tarkkailemaan jotain muuta, esim. kipua, epämukavuutta, ääntä tai ihan vaan jotain kohtaa kehossa tai huoneessa.
Harjoituksien tarkoituksena ei ole saada kipua katoamaan vaan ennemminkin todeta ja hyväksyä se. Ehkä asettaa se mittasuhteisiin, sillä elämään kuuluu yleensä muutakin. Silti kipu voi helposti hallita koko elämää. Aina ei ole helppoa nähdä sitä kaikkea muuta, mutta taitoa voi opetella. Uskon, että osa taidoista on elämänmyötäisiä ilman ajatuksellista taustaa. Eli käytössä jo, mutta rajansa tietysti kaikella. Tuloksia tietoisuusharjoitteista voi havaita vasta pitkällä aikavälillä. Jokaisella kerralla jaettiin kirjallista materiaalia, jossa oli sekä teoriaa että kivun kohtaamiseen liittyviä harjoituksia. Ne kiinnittivät huomiota kivun laukaisemaan automaattiseen ajatuskulkuun. Yhdessä kohdassa esitettiin myös kysymys siitä, että onko negatiivisten tunteiden turruttaminen (esim. psyykelääkkeillä) todella tarpeen? Olin siitä kohdasta melko vaikuttunut, sillä se ei vastaa nykyistä hoitokäytäntöä. Kaikessa korostettiin armollista hyväksymistä kaikkiin kehollisiin aistimuksiin.
Tietoinen läsnäolo ei ollut aiheena minulle täysin vieras. Kuntoutusosastolta sain joskus toista vuotta sitten mukaan näitä samoja kuunteluharjoituksia. En tosiaan ole niitä joka päivä kuunnellut, mutta toisinaan. En ehkä kuitenkaan ymmärtänyt niiden tarkoitusta oikein, joten nämä käynnit auttoivat saamaan enemmän juonesta kiinni. Nyt pystyn jatkamaan omin avuin. Yritän jatkossa harjoitella päivittäin. Se ei suinkaan tarkoita mitään pitkää päivittäistä kuunteluharjoitusta vaan kyse voi olla tietoisesta kävelystä tai muusta tekemisestä niin, että se tulee tehtyä läsnäolevasti. Usein käy niin, että innostun kävellessä, että nythän tämä sujuu: kävelen tietoisesti! Ja sitten samassa tajuan, että en enää, sillä ajattelenhan onnistumista enkä enää kävelyä. Syrjähtelevä on mieli, mutta selvästi olen harjoittelua vaille valmis. Tällä hetkellä onnistumiseni mitataan sekunneissa, mutta mikä tahansa minkä äärellä voi olla tässä ja nyt kelpaa harjoitukseksi. Voi tuntea, kuunnella, haistaa tai maistaa. Kroonisen kivun hoidossa tämä keino on vain yksi muiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti