Oikein oudosti lähti liikkeelle tämä elokuu. Kuu oli vasta muutaman minuutin vanha noustessani vielä liikkeelle sängyltä, jossa olin kuunnellut äänikirjaa. Otin reippaasti askeleen, sillä aikalailla terveenä olin maaten käynyt. Samalla sekunnilla tajusin, että jalka ei kanna. Aivan käsittämätön kipu nilkassa. Nilkassa! Tunne on epätodellinen. Olen ollut paikoillani ja onnistunut spontaanisti saamaan nilkan sijoiltaan. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen nilkalle, mutta muuten nämä vaivat on niin tuttuja, että sen kiputyypin tunnistan ihan milloin tahansa. Kipu on kyllä poikkeuksellisen voimakas.
Seinistä, sohvasta, ovenkahvasta ja lopulta vielä vaatetangosta kiinni pitäen pääsen muutaman metrin matkan noutamaan kaapin kätköissä olevat kyynärsauvat avuksi. Alan olla jo kiitollinen, että tajusin pyytää ne pitkäaikaislainaan. Niin monta kertaa olisin ollut pulassa ilman niitä. Nyt matka jatkuu niiden avulla, jo toiseen vaivaan vajaan kuukauden sisällä, mutta kuinka kauan tällä kertaa? Minuutin, tunnin vai päiviä? Sitä ei voi tietää. Nyt tiedän vain sen, että tuolla nilkalla ei pysty kävelemään lainkaan. Oikeastaan se vaatisi olla kokonaan ilman varaamista, mutta siihen en pysty. Kädet ei kestä. Niinpä päkiä osuu kevyesti maahan, mutta näin en pitkälle pääse.
Nilkat on elämäni aikana toisinaan ollut kipeänä, mutta hyvin harvoin muihin osiin verraten. Ne on kuitenkin myös selkeästi normaaleista nilkoista poikkeavat rakenteeltaan. Nyrjähdyksiä on ollut lukemattomia kertoja, mutta niistä ei ole jäänyt pientä ja väliaikaista arkuutta kummempaa. On aivan selvää, että nilkka on sijoiltaan, sillä sen liikuttaminen sattuu ja sitä jomottaa levossa. Nyt se on jäissä ja odotan että kipulääke auttaa. En ole toiveikas sen suhteen, sillä jos se todella on sijoiltaan niinkuin luulen, niin vain palautus auttaa. Varmaan sen saisi jollakin niksautuksella paikoilleen, mutta minulla ei ole aavistustakaan mihin suuntaan sitä pitäisi vääntää. Tämä kohta on uusi, mutta yleensä kaikki sijoiltaanmenot palautuvat minulla lopulta itsestään. Joitain usein sijoiltaan meneviä niveliä osaan toisinaan palauttaa (esim. lonkat tai olkapää). Yleensä kipu ja haitta loppuu heti kun nivel on taas asemissaan.
Pitkä on aina aika odotellessa. Yleensä jaksan suhtautua näihin hyväksyvästi niinkuin ihminen suhtautuu kaikkeen mikä on ollut läsnä koko elämän ajan, mutta kyllä nämä toisinaan käy nyppimäänkin. Varsinkin silloin kun ne aiheuttavat merkittävää haittaa kaikelle tekemiselle tai silloin kun pitäisi olla jossain tai mennä sovitusti johonkin. Koskaan ei tiedä millainen tilanne on sekuntia myöhemmin, vaikka juuri nyt kaikki olisi ihan kohdallaan. Tänään aamulla olisi sovittu tapaaminen. Nyt aprikoin, että riittääkö kykyni kepitellä vai ehdinkö vielä peruuttaa. Noloja ovat viime hetken peruutukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti