Katsaus kaularankaan

Kaularankaleikkauksesta on nyt kulunut noin seitsemän kuukautta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa sen tilanteesta puolivuotisraportti, mutta kaikessa kesän tiimellyksessä se unohtui. Siis raportti ei ranka. Kaularanka on ihan kelvollinen ja sen kanssa voi hyvin elää, mutta se tuntuu koko ajan sillä tavalla, ettei sitä voi unohtaa. Se on jäykkä, niin kuin sen kuuluukin. Hyvä ja huono puoli. Leikkausta en kadu, sillä kaularanka on tukevamman oloinen kuin ennen leikkausta. Se ei enää lukkiudu yllättäen, ja huomasin myös että pään liikkeisiin liitynyt huimaus ja sydämen tykytykset ovat loppuneet. Vihlovien pääkipujen osuus on valahtanut murto-osaan aikaisemmasta ja jatkuva päänsärky on loppunut. Päänsärky on silti edelleen melko usein seurana ja niskan lihakset on ihan jumissa edelleen.

Metallinen hiertävä äänimaailma, joka vielä alkukesällä ajoittain kuului, on loppunut tai ainakaan sitä ei nyt vähään aikaan ole kuulunut. Sen sijaan, jos esim. haukotellessa (tai muuten kitaa aukoessa) pää on vähänkään kallistuneena taakse tai kääntyneenä sivulle, niin yläniskasta sekä kuuluu että tuntuu voimakas klonksaus. Sen voi estää, jos tukee niskaa vaikka kädellä. Hammaslääkärissä käydessäni sain niskan taakse tyynyn, joka mahdollisti niskan kallistuksen ja suun avaamisen. Suu aukeaa nykyisin hieman vähemmän kuin ennen, joten onneksi ei tarvinnut paikkailla mitään. Klonksaus ei ole kivulias, mutta niin epämukava, ettei sitä kuitenkaan halua kokea. Toisinaan se aloittaa kivun, joka on voimakkain paikallisesti yläniskassa ja etenee ikäänkuin aaltomaisena renkaana takaraivoille ja alemmas niskaan ja hartioille.

Äkillisistä ja liian laajoista liikkeistä kaularanka ei edelleenkään tykkää. Niitä sattuu toisinaan eteenkin autolla ajaessa tai ylipäätään liikenteessä. Ne saavat yleensä aikaan nuo harventuneet vihlonnat päässä. Kävellessäkin niin käy toisinaan - varsinkin jos kävelen uupuneena enkä jaksa pitää rangan asentoa riittävän hyvänä. Olen kuitenkin oppinut varovaisemmaksi. Kun on tarvetta pään voimakkaalle kierrolle, niin yllättävän ajatuksettomasti kierto tulee alempaa rangasta. Isommat kierrot jopa vyötäröltä asti. Turvallisuutta uhkaavassa liikennetilanteessa se helposti silti unohtuu. En tiedä miten oudolta kokovartalokierto näyttää ulkopuolisen silmiin, mutta itse olen yllättynyt siitä miten hyvin rajoitukseen on tottunut ja keksinyt siihen korvaavia tapoja.

Toisinaan kuitenkin kohtaan hankalia tilanteita. Niitä tulee ainakin jos joku osoittaa jotain selkäni takana. Sanoen vaikka, että katsoppas kun ulkona on alkanut sataa. Jos istun selkä ikkunan suuntaan, niin mikään nopea vilkaisu taakse ei onnistu edes kohteliaisuussyistä. Näin ollen en edes yritä katsoa. Saatan silloin vaikuttaa siltä, ettei voisi vähempää toisen sanoma kiinnostaa. On myös ollut pakko hyväksyä, ettei tiedä mitä takana tapahtuu. Erään kerran kuulin kävellessä näköpiirin ulkopuolelta juoksuaskelia. Minulle tuli pakottava tarve tietää, että kuka siellä kulkee. Vilkaisu ei tietenkään onnistunut, joten tein ajattelematta äkillisen ja hullulta vaikuttaneen täyskäännöksen. Se aiheutti hämmentävän tilanteen sekä minulle että tuntemattomalle kulkijalle. Sen jälkeen olen pystynyt hillitsemään itseni paremmin.

Arven kehitys