Paluu arkeen

Vuoden värikylläisin aika on alullaan. Valoa, varjoja ja ruskaa katsellessa mieleni lepää. Arki on kuitenkin taas palannut. Tämä viikko päätti muutaman viikon kestäneen hiljaisemman jakson. Tosin tuon hiljaisuuden aikana tehtiin leikkauspäätös koskien kyynärpäätä, joten eipä se aivan silkkaa rauhaa ollut. Tähän viikkoon sisältyi sekä käyntiaika terveydenhoidossa että fysioterapia, joka palasi tauolta uuden fysioterapeutin keralla. Nämä saumakohdat, jossa hoitava tai kuntouttava taho tavalla tai toisella uusiutuu, ovat aina hankalia. Silloin joutuu aloittamaan tarinansa alusta, mutta toisaalta se on myös mahdollisuus ammentaa uudesta tietolähteestä. Aika näyttää, mutta ihan lupaava alku oli kuitenkin. Myös avustajan loma päättyi. Sekin on ihan hyvä asia, sillä avuntarvetta on. Ei kauhean paljon, mutta kuitenkin. Se ei vaan vieläkään tunnu täysin luontevalta, mutta yhä tarpeellisemmaksi avustajan apu käy käden tulevana toipilasaikana.

Olen nyt ehtinyt pari viikkoa totutella ajatukseen taas uudesta leikkauksesta. Aikaa siihen ei ole kovin kauaa, sillä sen alustavasti suunniteltu ajankohta on jo lokakuussa, mutta aikataulu ei ole vielä sen enempää tarkentunut. Olen aloittanut aiheeseen tutustumisen hieman tarkemmin. Ensiksi katsoin kyseisen leikkauksen Youtubesta. Totta kai. Se on kyllä hienoa, että melkein kaikesta löytää materiaalia. Kaularankaleikkausta ennakkokatselin alkuvuodesta kauhunsekaisin tunnelmin (ajattelin, että se on murhaa), mutta kyynärpään tekonivelleikkaus upposi ihan helposti. Rakenteet on kyllä pienet tuossa kohdassa. Saattaa olla yllättävänkin kipeä toipuminen ensimmäisinä päivinä - varsinkin jos turvotusta tulee paljon tai jos kivunhoidossa on ongelmia, niin kuin toisinaan on ollut.

Toisaalta tekonivelessä oleva sarana ei minusta näyttänyt erityisen heikolta. Ei ainakaan siinä videolla käytetyssä mallissa. Oikeastaan ihmettelen varoitteluja siitä, se olisi niin heikko. Ei siihen mahdottomia kuormituksia tule - ei ainakaan minulla, jolla on sijoiltaan menevät olkapäät. Jäin miettimään muita riskejä. Leikkauksesta tai hoitolinjasta on puhuttu jo parin vuoden ajan. Riskejä on käyty läpi, mutta huonosti niitä nyt muistan. Ainakin se on sanottu, että kyynärpään suoristumista ei voi varmaksi luvata. Kyllä se oletettavasti vähän suoristuu, mutta ei välttämättä kokonaan. Muita riskejä en muista. Tähän saakka jokaisesta leikkauksesta on jäänyt tunnoton alue johonkin kohtaan minussa: reisiin, polviin, jalkaterään, niskaan... vieläkö niitä mahtuu lisää? Varsinkin jos sellaisia tulisi sormiin, niin tottuminen olisi hankalaa, vaikka kysymys olisi vain pintatunnosta eikä siitä etteikö niiden hermotus toiminnallisesti olisi kunnossa. Leikkausveteraanina tietysti ymmärrän kaikkiin leikkauksiin liittyvät perusriskit haavainfektioihin yms. liittyen.

Nyt en voi tulevan leikkauksen osalta muuta kuin jäädä odottamaan tarkempaa ajankohtaa, mutta muuten asioita tapahtuu. Tulevalla viikolla on jokaisella päivällä ohjelmaa. Eteen tulee mm. kuntoutustyöryhmä, jonka kokoontumiseen lopulta menen kuin menenkin itse paikalle. Vähän se kärvistää, sillä minulle sanottiin, että siellä saattaa olla kymmenen ihmistä paikalla. Kymmenen ihmistä käsittelemässä minun onnetonta tapaustani! Epämukava ajatus, mutta toisaalta mielellään olen itse kuulemassa mitä puhutaan. Vielä pahempaa olisi, että joukko minua tuntemattomia ihmisiä tekisi jotain päätöksiä tai suosituksia (tai mitä ikinä tekevätkään) minua kuulematta pelkkien vaillinaisten ja virheitä vilisevien papereiden perusteella. Silti, monimutkaisessa asiassa piilee nytkin mahdollisuus väärinymmärryksille. Se kai siinä eniten hirvittää.