Leikkauspäivä on nyt tiedossa. Heti helpotti henkistä painetta kun on selvä suunnitelma siitä miten tämä syksy tästä etenee. On hyvä tietää mihin kaikkeen on vielä aikaa. Ehdin saada käyttööni lähes koko ulkoilukauden. Lokakuuhun leikkaus ei siis siihen suunnitellusta ajoituksesta huolimatta ehtinyt, mutta marraskuun alussa sen sitten pitäisi olla. No, marraskuun synkkyydessä joutaakin olla toipilas, sillä mieli on siinä vaiheessa vuotta kuitenkin alamaissa eikä paljosta tekemisestä jää paitsi.
Hieman yllättävästi leposija on varattu reumaortopedian vuodeosastolta ja toinen leikkaavista on uskoakseni reumaortopedi. Minulla ei ole reumaa, joten se vähän yllätti. En keksi sille muuta selitystä kuin sen, että siellä on merkittävää osaamista kyynärpään tekonivelistä, sillä aika vähän niitä kai muille laitetaan. Reumaortopediassa on varmaan muutenkin totuttu näkemään tavanomaisesta poikkeavia niveliä. Tästä ja monista aiemmistakin tapahtumista tulee silti sellainen olo, että olen taas väärässä paikassa. Niin se tietysti onkin, sillä Larsenin syndroomalle ei ole omaa hoitopaikkaa ja silloin tulee tuupatuksi milloin mihinkin. Sellaista on olla harvinaissairas.
Viimeiset viikot olen pohtinut monia yksityiskohtia. Jälleen kerran myös hampaita ja tekoniveliä. Niitä asioita aprikoin jo joskus ennen polvien tekoniveliä, kun ohjeistuksen saaminen aiheesta oli kiven takana. Nytkin asia jäi epäselväksi, vaikka ortopedilta siitä kysyin silloin kun leikkauksesta päätettiin. Leikkausajan myötä asia kuitenkin selvisi ja vielä niinpäin, että hammaslääkärin todistus ja leukakuva (ortopantomogrammi) tarvitaan. Aikaa ei ole sen tiimoilta hukattavaksi, sillä julkisella puolella nämä jutut ei yleensä kauhean nopeasti toimi. Soitin toki ajan heti kun ehdin. Sain ajan (vastaansanomattomasti ja hämmästyksekseni) parin viikon päähän. Se riittää, kunhan vaan mitään hoitoa vaativia tulehduksia ei leuasta tai muusta kalustosta löydy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti